
Hurjaa kyytiä halki ilmojen
- Posted by Tapio Juutinen
- On 18.08.2015
- 0 Comments
Enpä olisi arvannut, että ensimmäinen yhdistys johon elämässäni liittyisin, olisi juuri DC-yhdistys. Mutta jäsenyys on kyseisen yhdistyksen sääntöjen mukaan välttämättömyys, mikäli haluaa päästä jäsenlennoille legendaarisella Douglas DC-3 OH-LCH ”Hotelli”-koneella. Sinne minäkin sitten kapusin, kauniiseen hopeanhohtoiseen koneeseen helteisenä lauantaina Finland International Air Show’ssa. Olin yhtä innoissani kuin muutkin lennolle mahtuvat parikymmentä matkustajaa, mutta kun saavutimme matkakorkeuden, aloin olla pikemminkin kauhuissani. Todellisuudessa tämä historiallinen DC-3-kone lentää hitaammin ja matalammalla kuin nykyiset matkustajakoneet, mutta minusta tuntui että se raivotteli menemään halki ilmojen niin töyssyisesti että siinä jäävät Linnanmäen laitteetkin pahasti kakkoseksi.
Koska olin lennolla mukana tarkoituksenani valokuvata ja dokumentoida DC-yhdistyksen toimintaa ja asiakaskokemusta jäsenlennosta, minun oli liikuskeltava ahtaassa, kuumassa matkustamossa, ja oli hyvä etten kaatunut muiden matkustajien syliin. Muut lentomatkustajat eivät kyllä näyttäneet olevan moksiskaan siitä, että kone heijasi kokoajan ylös alas, mutta itse aloin kohta tuntea lievää pahoinvointia ja huimausta.
Voisi kuulostaa siltä, että kokemus oli siis kaikkinensa kamala, mutta ei – se oli suorastaan riemastuttava! Takaisin maan pinnalle palattua huomasin vapinasta ja pyörrytyksestä huolimatta hymyileväni, tai oikeastaan vähän hihitteleväni ja ajattelin taas, miten hauskoihin ja hieman outoihinkin tilanteisiin sitä Malmi ilmailee-projektin myötä pääseekin. En tiedä mikä tulevaisuuteni DC-koneiden parissa tai yhdistyksen jäsenenä tulee olemaan, mutta ainakin DC-yhdistyksessä näytti vallitsevan niin hyvä meininki, että melkein alkoi tehdä mieli itsekin vetää vihreät haalarit ylle ja liittyä joukkoon vaikka jonnekin koneen kiillotustalkoisiin.
Malmin Airshow-tapahtuma näytti myös tyystin toisenlaisen puolen kentästä. Mikäli aiemmassa kirjoituksessani kuvailin juuri Malmin kentän mukavaa rauhallisuutta, lauantaina siitä ei ollut tietoakaan. Juhlatunnelma tuntui olevan kaikilla korkealla, aurinko porotti kuumasti, ihmisiä virtasi porteista sisään, oli musiikkia, ruokaa ja juomaa, tivolilaitteita, myyntikojuja ja tuon tuosta sai kurotella kaulaansa kohti taivasta, missä taitolentäjät ällistyttivät uskomattomilla tempuillaan. Ilmailumuseo oli myös mukana tapahtumassa, samoin kuin esimerkiksi osa niistä Malmilla toimivista yrityksistä, joita olemme tänä kesänä dokumentoineet. Päälavalla poptähti Isac Elliot esiintyi teinitytöistä koostuvan fanilauman edessä ja osa ihmisistä nautiskeli auringosta kiitoteiden välisille ruohokaistaleille leiriytyneenä. Asiakaskuntaa oli muutenkin mielenkiintoista katsella, sillä en ole aiemmin ollut tämän kaltaisissa ilmailutapahtumissa. Finland International Airshowta voin ainakin oman lauantaisen kokemuksen perusteella suositella kaikille, vaikkei mitään ilmailuun liittyvää itse harrastaisikaan. Kaikille hurjapäille suosittelen myös käymistä ainakin kerran elämässään DC-yhdistyksen ikimuistoisella jäsenlennolla. Ja tosifanithan käyvät jäsenlennoilla tietenkin monta kertaa vuodessa, mutta itse taidan sittenkin olla näköjään niin nynny, että tuo yksi ja ainoa kerta riitti. Ainakin joksikin aikaa.
Kuvat: Sonja Leppänen / Suomen Ilmailumuseo
0 Comments