Ilmailumuseon uudistamisen lyhyt oppimäärä

Uusi Ilmailumuseo -blogi
Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.

Tammikuussa 2012 huomasin aivan sattumalta Suomen Ilmailumuseon kotisivuilla työnhakuilmoituksen. Museo haki projektipäällikköä uudistamaan tilojaan. Tuo näytti läppärin ruudulla yksinkertaiselta tehtävältä. Säätiön silloisen hallituksen juuri käynnistämä museon uudistushanke oli toivorikkaasti nimetty ”SIM 2015”.  Kun sitten aloitin museolla vappuna 2012, oli puheenjohtajan toimeksianto hyvin lyhyt ja ytimekäs; tee meille Uusi Ilmailumuseo!

Tehtävänanto olikin luonnossa kohtuullisen haastava; ei ollut suunnitelmaa, ei rahaa ja tonttikin oli lähdössä alta pois. Aviapoliksen kehitys oli vyörymässä päällemme lähes kirjaimellisesti ja vanha rättihalli oli sortumaisillaan lumikuormien alla (kuten sitten tekikin jo seuraavana talvena…). Tuoreella projektipäälliköllä ei myöskään ollut minkäänlaista ymmärrystä ammattimaisesta museotoiminnasta puhumattakaan sen kummallisesta rahoituksesta. Innostusta museon toimialaan sentään oli, mikä into sitten auttoikin tarttumaan ns. toimeen.

Nyt vihdoin, reilut kuusi vuotta, kolme sijaintivaihtoehtoa, noin kuusikymmentä hallituksen kokousta ja yhtä lentonäytöstä myöhemmin, olemme vihdoin hankkeemme ratkaisuvaiheessa. Homman työnimikin on jo ehtinyt kertaalleen vaihtua lisäämällä viisi vuotta perään. Sinänsä pieni detalji, mutta on varmasti osaltaan ollut luomassa epäuskoa Uuden Ilmailumuseon toteutumiselle.

Neljän kuukauden museourani jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö kannusti kovasti vasta-alkajaa julkaisemalla selvityksensä valtakunnallisen erikoismuseojärjestelmän tilasta ja tulevaisuudesta. Raportti ei totisesti ollut erityisen kannustava. Sen talousosiossa kun todettiin mm. näin:

”Ryhmään C kuuluu onneksi vain yksi organisaatio, jonka taloutta voi kuvata sanalla heikko. Suomen Ilmailumuseo on museoista pienin ja sen ongelmat liittyvät paljolti juuri talouden kokoon. Tulonhankinnassaan museo pärjää kokoonsa nähden hyvin – lipputulojen ja museokaupan myynnin kasvattaminen nykyisestä tuskin sanottavammin onnistuisi.” 

Tai näin: ”Vaikka kehäradan valmistuminen vuonna 2014 muuttaa museon suhdetta yleisöön, kasvanutkaan yleisövirta ei tule ratkaisemaan talouden ongelmia, joita kiinteistöinvestoinnit entisestään rasittaisivat… Ilmailumuseon sijainti ja puitteet eivät ole matkailullisesti kovin houkuttelevat”

Siinäpä oli oivat lähtökohdat museonjohtajan pestiin, josta keskustelemaan päädyin jo loppuvuodesta 2012. Suostuin, koska tuostahan ei luokitus voi ainakaan heiketä ja edessä olisi vaan voitettavaa.

Plan A

Tämän ensimmäisen suunnitelman alku heti toukokuussa 2012 oli räväkkä. Museon 40-vuotisjuhlat odottivat muutaman viikon päässä ja tavoitteenamme oli yllättää kutsuvieraat uuden museorakennuksen havainnekuvalla. Enemmän taisimme kuitenkin yllättää itseämme.  Ensimmäiset skitsit vanhalle museotontille piirrettiin Finavian arkkitehdin Arno Juntusen toimesta ja opiskelijavoimin tehty havainnekuva oli kuin olikin esiteltävissä yleisölle kesäkuun 12. päivä.

Nuo ensimmäiset ideat tontin käytöstä otettiin pohjaksi, kun myöhemmin samana vuonna Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine tutki tontin ja olemassa olevien rakennusten käyttöä uuden museon aihiona. Suunnitelma oli oikeasti nerokas ja olisi teknisestikin ollut toteutettavissa. Kustannuslaskentavaiheessa huomattiin kuitenkin nopeasti, että lähes samalla hinnalla voisi saada myös uuden vastaavan. Vaan minne?

Plan B

Syksyllä 2014 esille nousi seuraava vaihtoehto. Kirjaimellisesti kiven heiton päässä museolta, kadun toisella puolella kasvaa kokonainen kortteli pelkkää metsää. Suurimman osan tuosta kaavoitusta odottavasta alueesta omistaa Vantaan kaupunki. Oli siis marssittava kaupungintalolle kysymään ”saako toisen tontille suunnitella”.  Saimme luvan ja Mäkysen Tommi Helsinki Zürich Officesta kääri hihat ja teroitti kynät.  Pääsimme tekemään museon tilaohjelmaa liki puhtaalta pöydältä ja jälki oli hienoa, jopa hybridiä. 

Aviapoliksen kaavarungon mukaisesti tavoitteena oli hyvin kaupunkimainen ja tiivis paketti, jossa museon kanssa samaan muottiin olisi puristettu myös toimistoja ja jopa asuntoja. Myös ulkoilmeeltään museosta olisi voinut tulla todellinen Aviapoliksen maamerkki. Kustannusarviot kuullessaan rahoituksestamme päättävät tahot olivat kuitenkin lähinnä kauhuissaan. Tämä visio edelleen mielessä me kuitenkin lähdimme kohden Suomi 100-juhlavuotta ja Kaivopuiston Lentonäytöstä. 

Plan C

Kaivarin jälkeen kesällä 2017 juhlittiin hetki ja jäätiin odottamaan rahoittajien innostuneita yhteydenottoja… Niitä ei juurikaan tullut, mutta tulihan sentään Antin soitto LAK:lta.  Hänellä kuulemma olisi mahdollinen vaihtoehto C. Katselin ulos työhuoneeni ikkunasta ja arvuuttelin seuraavaa naapuritonttia. 

Syyskuun alussa 2017 Antti tuli museolle kahville ja kysyi kuin ohimennen olisiko C:stä eli Cargosta uudeksi museoksi.  Ai että olisiko? No, aivan varmasti olisi! Näkemys vaan vahvistui, kun kohdetta pääsi tutkimaan ns. pintaa syvemmältä. Puheenjohtajamme Samin kanssa olisimme olleet valmiita taputtelemaan sopimuksen tiloista heti ensi käynnillä!

Totta puhuen, eihän meille, vaatimattomalle museoväelle ollut tullut edes mieleen vongata museolle paikkaa ”rantatontilta”, suoralla asematasoyhteydellä ja vieläpä terminaalien kupeesta. Tämä kuulosti suorastaan liian hyvältä ollakseen totta ja sitähän se melkein olikin. Kun aloimme Antin kanssa listata edellytyksiä, joiden täyttyessä museo voisi ihan oikeasti muuttaa tuolle rannalle, niin lista oli totisesti pitkä ja täynnä jossittelua.

Kesän 2018 lopulla kuvittelimme jo hetken kaiken olevan hallinnassa. Hankkeen julkistuksen materiaali oli valmiina. Intoamme lisäsi saamamme ministeritasoinen varmistus valtion 3,0 m€ rahoituksesta; tällaisia rahoja ei Suomessa ole koskaan luvattu ilmailumuseoille. Puuttui enää yksi pikku juttu, 2,0 m€:n omarahoitus. Tähänkin oli kuitenkin näkyvissä ratkaisuja. Tilanne näytti niin lupaavalta, että niin museoväki kuin uusien tilojen omistajakin aloitti innokkaasti suunnittelutyöt reippaassa etunojassa.

Nyt, joulukuun lopulla, tilanne onkin yllättäen edelleen päällä. Omarahoitukselle ei ole löytynyt ratkaisua, vaikka sitä on haettu kaikki kivet kääntäen. Ja ideoita on muuten riittänyt! 

Ilmassa leijuu kysymyksiä: Tähänkö tämä hanke nyt päättyy?  Vai tarvitaanko kenties myös Plan D?

Oma pestini museolla päättyy nyt vuoden lopussa. Hanke on edelleen varmistumatta, mutta kaikesta huolimatta nämä vuodet ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoisia ja opettavaisia. Ainakin yksi asia on käynyt selväksi tehdyn matkan varrella: Uuden Ilmailumuseon aikaansaamiseksi tarvitaan riittävästi yhteistä tahtoa eri osapuolilta. Alkuvuosi osoittanee mihin tahtotila riittää C-hankkeen osalta.

Markku Kyyrönen

Kirjoittaja on Suomen Ilmailumuseon entinen, 31.8.2018 pestinsä lopettanut, ja vuoden vaihteessa eläköityvä museonjohtaja

*Otsikkokuva: “Plan C”. Kuva: Tuomas Siitonen