Suomen Ilmailumuseon vapaaehtoistoiminnan laajuus ja tuntimäärä herättää ihastusta ja kyselyjä. Mistä suuri volyymi johtuu? Mitä vapaaehtoiset oikein tekevät, entä sitten museon henkilökunta? Miten vapaaehtoistoimintaa ja vapaaehtoisia ohjataan ja ohjeistetaan? Mitä museo saa vapaaehtoistoiminnasta, entä vapaaehtoiset itse? Muun muassa näitä kysymyksiä lähestytään nyt alkavassa blogisarjassa, jossa tutustutaan museon vapaaehtoistoimintaan vapaaehtoisryhmien ja vapaaehtoistoiminnan ohjaajien haastattelujen kautta.

12 vuotta arkistovapaaehtoisten ohjaamista

Amanuenssi Tapio Juutinen on työskennellyt keväästä 2011 saakka Ilmailumuseon valokuva-, arkisto- ja kirjastokokoelman parissa, ja on nyt vaihtamassa vieläkin suurempiin saappaisiin Helsingin kaupunginmuseon kuvatutkijaksi. Tapion tehtäviin on kuulunut kokoelmanhallinta, digitoinnin koordinointi, kokoelmiin ja ilmailuhistorialliseen tietoon liittyvä tietopalvelu sekä tarvittaessa sopivien informanttien ja asiantuntijoiden löytäminen.

– Mielenkiintoinen duuni, ja vapaaehtoistoiminnan ohjausta näiden aineistojen ympärillä on systemaattisesti ollut noin vuodesta 2012, sanoo Tapio.

Kolmen kopla, muut ryhmät ja etävapaaehtoiset

Haastatteluhetkellä museon tutkijahuoneessa ovat Tapion lisäksi läsnä vapaaehtoiset Jouko Helin ja Juha Ritaranta, ja myöhemmin kolmen koplaan liittyy myös Heikki Pullinen. Jouko on toiminut arkistojen ja valokuvien parissa noin kymmenen vuotta, Juha aloitti viime vuoden keväällä. Heikki on ollut pisimpään mukana arkistoa tutkimassa, muistitiedon mukaan jo vuodesta 2011. Ja hyvästä syystä: “Toiminnassa näkee muita samanhenkisiä kavereita”. Museo-lehti haastatteli taannoin Heikkiä vapaaehtoistoiminnan tiimoilta, jolloin hän kuvaili sen olevan ”vähän niin kuin verta luovuttaisi, menee hyvään tarkoitukseen”. Nämä ovatkin mitä parhaimmat motiivit vapaaehtoistyöhön!

– Vapaaehtoisten avulla saadaan asiantuntijatietoa esimerkiksi valokuvien yhteyteen. Juha lentokapteenina on hyvä esimerkki vapaaehtoisten osaamisesta: hänellä on vuosikymmenien kokemus ilmailun eri tehtävistä ja äärettömän laaja tietämys ilmailun alalta asiasta kuin asiasta. Heikillä puolestaan on taustalla lennonjohtajavuodet 1960-luvun taitteessa ja Juhan tapaan liikenneilmailusta myöhemmin. Teknistä apuvoimaa saadaan vaativiinkin skannaustehtäviin pystyvistä vapaaehtoisista, kuvailee Tapio tarkemmin vapaaehtoistoimijoiden tietotaitoa.

Arkistoryhmän toiminta kattaa myös kirjaston ja asiakirjat. Yhteensä aktiivisia arkistovapaaehtoisia on tällä hetkellä kymmenkunta. Aktivoitumista tapahtuu tyypillisesti hanketyyppisissä ryhmissä.

– Iltapäivällä pidetään palaveri Pilvenveikot-ryhmän arkistojärjestämisestä. Siinä ovat mukana Hannu Kapanen ja Jarmo Ahonen. Tuomas Otala on toiminut PIK-lentokonepiirustusten parissa ja Ilkka Jarnola järjestää lehtikokoelmaa. Aikakauslehdistä tehdään artikkeliluetteloita, jotka edistävät tiedon löydettävyyttä. Aika ajoin on muitakin ja myös etävapaaehtoisia – esimerkiksi PIK-20-kuvien tietojen syöttämistä on tehty Google Driveä hyödyntäen. Sähköiset alustat mahdollistavat joustavan osallistumisen omien aikataulujen puitteissa, jatkaa Tapio.

Vapaaehtoiset omin sanoin

Museolla toimivilla ryhmillä on iskeviä nimiä, kuten Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerho, joka avustaa museota entisöinneissä. Keskiviikkokerho on tehnyt etenkin moottoreiden puhdistusta. Arkistoryhmä tunnettiin aiemmin Perjantaikerhona. Viikonpäivien mukaan nimettyjen ryhmien historia juontaa kauas Lauantairyhmän toimintaan saakka. Mutta miten toimintaa kuvailee ryhmäläinen Jouko Helin?

– Kuulin Tapsalta, että olen tullut museolle hommiin vuonna 2014. Eli siitä lähtien olin Tiistaikerhossa. Jossain vaiheessa tulin arkistoon, ja alkuun olinkin sekä Tiistaikerhossa ja Perjantairyhmässä, kunnes keskityin tähän hommaan, taustoittaa Jouko.

“Homma” on pääasiassa erimuotoisten kuvien digitointia, tyypillisesti museosäätiön omistuksessa olevista kokoelmista. Digitointiin kuuluu tiedon syöttäminen excel-pohjaan, johon pyritään systemaattisesti viemään paitsi kokoelmanhallintatietoa myös aika-, paikka-, lentokone-, tyyppitieto- ja sisältötietoa sekä asiasanoitusta. Kuvan mukana tulevien tietojen lisäksi esimerkiksi Jouko etsii lisätietoja kuvauspaikoista ja kuvassa esiintyvistä koneista ja henkilöistä. Nyt Joukolla on työn alla Mannerheim-ristin ritari Olli Puhakan kokoelma, johon kuuluvat negatiivit Jouko skannaa ja tallentaa TIFF-tiedostoina kovalevylle. Toimenpidettä seuraa tietojen syöttö exceliin ja arkistonumeron lisäys diaan ja kuvien pussitus.

– Täältä ne löytyvät sitten tarvittaessa, myhäilevät tekijät.

Kapt. Lassi Pekuri ja Olli Puhakka tulossa mottimetsästä Utissa vuonna 1945. Olli Puhakan kokoelma / Suomen Ilmailumuseo.

Puhakan kokoelmassa on myös muita kuin suoranaisesti lentotoimintaan liittyviä kuvia, mikä monipuolistaa ajan- ja henkilökuvaa.

Oheinen kuva sekä muita Puhakan kokoelman kuvia on nähtävillä Ilmailumuseon Finnassa.

Myös Ritarannan Juhalla on edessä negatiivikansio. Kuvat liittyvät lentokonebongari Tuomo T. Mäkisen kokoelmaan. Alle vuoden toiminnassa mukana ollut Juha väittää vaatimattomasti olevansa hommassa noviisi, mutta hänellä onkin ässä hihassa!

– Kokoelmassa on monta tuhatta väridiaa. Heikki oli jo homman aloittanut ennen kuin aloitin vapaaehtoistehtävissä. Diat on nyt saatu tehtyä ja negatiivien kanssa ollaan loppusuoralla näiden negatiivien kanssa, kyllä näitäkin on vielä riittää varmaan ensi kuun puolelle. Negojen kanssa on hitaampaa kuin diojen kanssa, kuvailee Juha työmaata.

Sitten Juha paljastaa korttinsa: Tuomo T. Mäkinen oli aktiivisesti ilmailua aina harrastaneelle ja kuvanneelle Juhalle tuttu ja kotoisin samalta paikkakunnalta.

– Tuomo oli muutaman vuoden vanhempi, mutta kun intressit oli samansuuntaiset, niin pikkupoikana kuljin hänen kanssaan paljonkin kaikenlaisissa ilmailutapahtumissa. Hänellä oli ajokortti ja minulla ei, niin pääsin autolla, kertoo Juha.  

Omakohtaisesti tutun aineiston kanssa työskentely voi tuottaa melkoisia yllätyksiä, mitä pääsemme porukalla ihmettelemään.

– En ole sanonut tätä vielä kenellekään, mutta varsinkin noissa dioissa on sellainen juttu, että muistan suurin piirtein millainen oli hajukin kun kuva otettiin. Sillä tavalla tämä kauhean mielenkiintoista ja omakohtaistakin, sanoo Juha.

Finnairin Convair CV-340-41/440 OH-LRG Tampereen Härmälässä keväällä 1971. Tuomo T. Mäkisen kokoelma / Suomen Ilmailumuseo.

Myös tämä kuva löytyy jo Finnasta.

Omakohtaisesti koettua historiaa ja elävää perintöä

– Sattuman kautta tuli Juhalle tällainen ensimmäinen projekti! On ihan erilaista paneutua kokoelmaan, jonka alkuunpanijasta on joku henkilökohtainen muisto. Digimaailmassa on ansionsa, mutta se on kliinistä. Asiakirjassa tai vaikkapa lehdessä on oma viehätyksensä, kuvailee Tapio.

Tuomo T. Mäkisen kokoelman digitointi pääsee myös saman tien vaikuttamaan ilmailuharrastajien toimintaan. Ilmailumuseoyhdistys on hiljattain hankkinut omistukseensa ja kunnostettavakseen Ressu-koneen, jota Mäkinen on kuvannut 1970-luvun taitteessa.  

– Jos Jouko ehtii tänään skannaamaan, niin kuvat paikannetaan tänään Mäkisen negatiivikansiosta ja skannataan ja toimitetaan yhdistyksen Karivalon Lassille, joka taannoin kyseli niitä. Tulevat sitten entisöintitoiminnan ja yhdistyksen viestintäkäyttöön.

– Täytyy muuten katsoa, oliko dioissa yhtään kuvaa Ressusta, hoksaa Juha.

Mitä vapaaehtoistoiminnasta saa

Tapion mielestä vapaaehtoistoiminta voi antaa paljon sekä museolle että kokoelmille.

– Kyse on siitä, että löytää lähestymiskulman ja aineiston, joka on palkitseva joka suuntaan. Olisi hölmöä jättää käyttämättä osaavien ja tietävien ihmisten voimavarat – ihmisten, jotka ovat halukkaita museota auttamaan ja jotka kokevat museon yhteiseksi missioksi tai yhteiseksi paikaksi, jonka eteen halutaan tehdä työtä. Ainakaan erikoismuseossa ammattihenkilökunnan aika ei riitä paneutua syvällisesti joka asiaan, ei ole hankittua tai saatua ammattiosaamista aiheeseen. Toisaalta meillä on verkostossa henkilöitä, joilla saattaa olla 1950-luvulta lähtien joko koulutuksen tai työuran kautta saatua tietoa. Kyllähän se kannattaa valjastaa käyttöön, sanoo Tapio.

Vapaaehtoisten verkosto on oikea verkostojen verkosto. Esimerkkinä Tapio nostaa esille Heikin tekemän työn.

– Laskemattomia kertoja olen nähnyt Heikin tarttuvan puhelimeen, kun hän yhtäkkiä muistaa henkilön joka saattaisi tästä kuvasta tai asiasta tietää jotakin.

Jouko täydentää vielä vapaaehtoistyön antia.

– Sen voi vielä sanoa, että vapaaehtoistyössä voi osallistua museon muihinkin toimintoihin, kuten esimerkiksi museon järjestämiin tapahtumiin ja messuille. Niissä tapaa ihmisiä – ja henkilökohtainen asiakaspalvelu mm. entisenä myyntiedustajana on sydäntä lähellä.

Kiitos ja hyvää vapaaehtoistyöpäivää!

Jouko vasemmalla, Juha oikealla. Kuva: haastattelija.