Suomen Ilmailumuseon 50-vuotiaan ilmailuhistoriallisen näyttely- ja museotoiminnan juhlavuonna luomme katsauksen menneeseen ja suuntaamme kohti tulevaa. Seitsenosaisessa blogisarjassa näkemyksiään avaavat sekä pitkän linjan yhdistysaktiivit että ammatillisen museotoiminnan vastuunkantajat. Sarjan neljä ensimmäistä osaa julkaistaan heinäkuussa perjantaisin ja loput kolme osaa elokuun puolivälin jälkeen perjantaisin. 

Vuonna 1969 perustettu Ilmailumuseoyhdistys avasi 12.6.1972 Helsinki-Vantaan lentoasemalla Ilmailuhistoriallisen näyttelyn, joka sijoittumispaikkansa vuoksi myös käytävänäyttelynä tunnetaan. Näyttely nimettiin vuonna 1977 museoksi, ja 1981 nähtiin ensimmäisen näyttelyhallin avajaiset. Vuodesta 1996 lähtien museoammatillistunutta toimintaa hallinnoi Suomen Ilmailumuseosäätiö.

Blogisarjan ensimmäisessä osassa Janne Pauni ja Janne Salonen kokoavat yhteen ilmailuhistoriallisten kokoelmien muodostumisen ja museotoiminnan käynnistymisen alkuvaiheita sekä arvioivat kehityskulkuja, jotka johtivat päätökseen näyttelyn ja sitä kautta museon perustamisesta.

Jo muinaiset kreikkalaiset…

…ja niin ”muusien temppelistä” tuli oman aikamme museo!

Ilmailumuseoyhdistys ry perustettiin vuonna 1969 Ilmailumuseon aikaansaamiseksi Suomeen. Tuo tavoite saavutettiin nopeatempoisen alkuvaiheen jälkeen pitkälti talkoohengessä. Kokoelmat karttuvat ja muut tarpeet kehittyvät. Tilakysymys on näinäkin päivinä edelleen ajankohtainen. Mistä raha, mistä tekijät, mistä asiakkaat? Myös museoalaan kohdistuu muutospaineita, joihin Ilmailumuseo joutuu sopeutumaan. Ilmailukulttuuriperinnössä riittää säilyttämistä, tutkimista ja elämyksellistä kokemista.

Suomalaisessakin kehityskulussa ilmailuhistoriallisten kokoelmien tarpeeseen saada oma koti herättiin varhain. Suomessa asiaa hoitamaan ryhtyi Ilmailumuseoyhdistys.

Ilmailuhistorialliset kokoelmat hakevat kotia

Lentämisen haaveista alkoi tulla totta monien kokeilujen jälkeen yli sata vuotta sitten. Ihminen lensi, aluksi hapuillen mutta vähitellen yhä korkeammalle, pidempään ja kauemmas, myös tehokkaammin ja muita monipuolisesti palvellen. Yllättävää kyllä, ajatus ilmailun museoimisesta syntyi myös varhain. Ranskan Musée de l’Air perustettiin Pariisin kupeeseen Chalais-Meudoniin jo 1921, kun aikaa ensimmäisestä moottorilennosta oli kulunut alle 20 vuotta. Myös Suomessa oltiin aikaisin liikkeellä ja meilläkin esitettiin ajatus ilmailumuseon perustamisesta. Lentokoneita alettiin varastoida, jolloin jälkipolville säilyi edustava kokoelma. Sota-aikojen jälkeen syntyi surullinen katko, kun sotaväen rahoituksen paikkaamiseksi tehtiin lyhytnäköinen päätös myydä ylijäämäkalusto romuksi.

Onneksi 1960-luvulla ajatusmaailma kehittyi. Tampereella intouduttiin museoajatukseen, mutta tuo hanke kaatui. 1960-luvun edetessä Suomen Ilmavoimissa palvelleiden piirissä syntyi perinnetoimintaa (killat, ilmasillat) ja joukko-osastoihin perinnehuoneita. Vesivehmaan lentokentällä oli säilytetty vuodesta 1948 merkittävä sotilaslentokonekokoelma entisessä Ilmavoimien lentokonehallissa. Museoitavaksi sopivia koneita oli myös muistomerkkeinä, purjelentokerhojen hallien orsilla ja yksityishenkilöiden hallussa. Varastoidut, usein jo huonokuntoiset lentokoneet haluttiin säilyttää ja saada näytteille.

Ajan hengen mukaisesti tavoitteena oli saattaa kunnostusta vaativat koneet mahdollisimman alkuperäisen näköisiksi. Varastoituja koneita alettiin kunnostaa. Finnairin Ilmailuopistolla korjattiin Suomen Ilmailumuseossa nyt nähtävillä oleva kotimaassa rakennettu 1920-luvun I.V.L Hansa, Hämeen Lennostossa Luonetjärvellä ja Karjalan Lennostossa Rissalassa, Ilmavoimien Varikolla Tampereella sekä Ilmavoimien Teknillisessä Koulussa – silloin vielä Kauhavalla – moni muu. Kun lentäminen loppui eri syistä eri konetyypeillä, varastoitujen ja osin kunnostettujen museokoneiden luettelo sai jatkoa. Varastoista kunnostettuja ja käytöstä poistettuja koneita alkoi kertyä ”haitaksi” esimerkiksi ilmavoimien toimivien joukkojen tiloihin.

Oli löydettävä parempi sijoitus. Jo kauan sitten toimintansa lopettanut Tampereen Teknillisen Museon ilmailuosasto oli museotoiminnan kannalta merkittävä alku. Ilmavoimien Teknillisen Koulun siirto Kuoreveden (Jämsän) Halliin edisti Hallinportin kokoelmaa ja Vesivehmaalla Lahden Ilmasilta käynnisti näyttelytoimintaa. Ilmavoimilla oli myös viestikokoelma. Tämä kaikki oli kuitenkin pienimuotoista ja hajanaisesti organisoitua.

Yhdistystoiminta käynnistyy

Suomessa ilmailun alkutaival painottuu sotilastoimintaan. Sitä kautta tuli pääosa alkuvuosikymmenien liikennelentäjistäkin. Myös ilmailuharrastaminen oli Suomen Ilmapuolustusliiton alla. Ilmailijoiden aktiiviuran päättyessä syntyi tarve kokoontua muistelemaan tuttujen kanssa, jolloin syntyi ryhmiä, porukoita. Yksi näistä oli Helsingin Reservialiupseerien Ilmailuosasto eli niin kutsuttu Tornin lentue, joka toimi Reservin Upseerien Ilmailukerhon kanssa jo 1950-luvulla. 6. marraskuuta 1969 Tornin lentueeseen oli kutsuttu esitelmöimään insinöörimajuri Eros Jäske. Aiheena oli ”Ilmavoimien museo- ja perinneasian nykyvaihe”.

Todettiin, että jotain on viimein tehtävä. Suomi tunnetaan yhdistysten maana. Niinpä päätettiin kutsua koolle kokous, jossa perustettaisiin yhdistys ajamaan yhteistä tavoitetta: ilmailumuseon perustamista Suomeen. Väinö Sahari ja Pentti Nurminen saivat tehtäväkseen vetää valmistelevaa toimikuntaa, joka laatisi uudelle Ilmailumuseoyhdistykselle sääntöehdotuksen. Työryhmä toimi rivakasti, ja jo 4. joulukuuta 1969 Munkkiniemeen silloisen Ilmavoimien Esikunnan kerholle kokoontui parisataa henkilöä. Kirjattiin 142 osallistujaa, joista 129 ilmoittautui heti jäsenistöön. Kokouksen puheenjohtajana oli Sahari ja sihteerinä ilmailutoimittaja Börje Sjögren. Kokous hyväksyi säännöt ja päätti jäsenmaksusta. Yhdistykselle piti valita puheenjohtaja. Ilmavoimien komentajan kenraalimajuri Eero Salmelan ehdotuksesta tehtävään pyydettiin entinen komentaja, kenraaliluutnantti evp Reino Artola. Hallitukseen valikoitui suomalaisen ilmailun kärkinimiä. Asiantuntijaorganisaatioksi valittiin neuvottelukunta, joka toimi eversti evp Aimo Huhtalan johdolla, ja aina niin vaikeata rahoitusta hankkimaan syntyi Eero Salmelan aluksi johtama Ilmailumuseosäätiö vuonna 1970.

Yhdistyksen toiminta sai lentävän lähdön. Museoajatuksen muuttamiseksi konkreettiseksi tarvittiin ja löytyi innostuneita vapaaehtoisia. Pelkästään innokkuus asiaa kohtaan ei kuitenkaan riittänyt. Valtiovalta ja ilmailun toimijat oli saatava mukaan museohankkeeseen. Sen ajan maailmassa tämä onnistui, ensimmäiselle tynkämuseolle saatiin tarvittavat tilat ja parin vuoden ponnistusten jälkeen päästiin juhlistamaan avajaisia kesällä 1972. Tästä oli vielä pitkä matka nykyiseen museoon.

Seuraava blogikirjoitus käsittelee Ilmailuhistoriallisen näyttelyn alkuvaiheita.

Artikkelikuva: Ilmailumuseoyhdistys perustettiin 4.12.1969 Ilmavoimien Esikunnan kerholla. Viistoilmakuvassa Ilmavoimien Esikunta Munkkiniemessä kesällä 1958. Esikunta toimi entisen Kadettikoulun tiloissa Hollantilaisentie 11:ssa vuosina 1940–1973 ennen muuttoa Jyväskylän Tikkakoskelle.

Kuva: Kauko Tuomikosken kokoelma / Suomen Ilmailumuseo.

Kirjoittajat

Janne Pauni, eversti (evp) oli mukana ilmailumuseon rakennustalkoissa 1970-luvulla ja toimi myös museon valvojana sekä ensimmäisenä arkistonhoitajana. Hän on Ilmailumuseoyhdistyksen edustajana Suomen Ilmailumuseosäätiön hallituksessa vuodesta 2019 alkaen ja Ilmailumuseoyhdistyksen hallituksen jäsen vuodesta 2021 alkaen. Muita tehtäviä: sotalentäjien perinneklubi Pilvenveikkojen puheenjohtaja ja Ilmavoimien Kiltaliiton jäsenlehti Pilven Veikon päätoimittaja.

Janne Salonen on toiminut museolla viikonloppupäivystäjänä ja tuntityöntekijänä 1995–2001. Hän on Ilmailumuseoyhdistys ry:n pääsihteeri 2001–2009, toiminnanjohtaja 2009–2010, puheenjohtaja 2011–, Suomen Ilmailumuseosäätiön hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2010–2014, edustajiston jäsen 2015–2017 sekä 2019–. Museon vt. johtaja 28.1. –30.4.2011. Erityisenä kiinnostuksen kohteena MiG-21 koneet ja tekniikka Suomessa. Lahden Ilmasillan hallituksen jäsen 2018–, puheenjohtaja 2019–. VL Myrsky entisöintiprojektin projektijohtaja, Caravelle-projektin projekti johtaja. Östergötlands Flyghistoriska Sällskap – ÖFS (Flygvapenmuseum vänner) ja Svensk Flyghistorisk Förening SFF jäsen.