Kiinni menneessä – ja katse kohti horisonttia!

Uusi Ilmailumuseo -blogi
Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.

Häviääkö alan perustyö Uuden Ilmailumuseon myötä?

Kollegani Pia ja Valeri ovat jo aiemmissa bloggauksissaan avanneet Uuden Ilmailumuseon luonnetta, mahdollisuuksia ja näyttelyihin liittyviä kysymyksiä. Ilmailumuseon kokoelma-amanuenssina sivuan kirjoituksessani paitsi omaa toimenkuvaani (kokoelmatyö), myös ilmailuhistoriaa koskevia laajempia kysymyksiä. Avoimia kysymyksiä on lopulta enemmän kuin valmiita vastauksia.

Otsikko on provokatiivinen, tarkoituksella. Museosta on nykyisin moneksi.

Kysymys ovatko nämä kaikki joskus lentäneet?  on ollut yleisimpiä kysymyksiä seitsemän vuoden aikana pitämilläni näyttelyn opastuskierroksilla. Paikallaan olevat museolentokoneet vastustavat olemukseltaan aihepiirin ja ilmailutekniikan yleistä dynamiikkaa ja vauhtia. Staattinen säilyttäminen on perinteinen keino säilyttää aihealuetta jälkipolville.

Matkalla kohti Uutta ilmailumuseota yksi haasteistamme on antaa paljon nähneille todistuskappaleille uusi ympäristö ja tuoda ne jälleen näyttelyssä eläviksi kontekstien, tarinoiden ja 2020-luvun tekniikan keinoin. Samalla kun säilytämme staattisesti, pyrimme myös tukemaan toimivaa ilmailukulttuuria ja lentäviä perinneilma-aluksia.

Mutta mitä on uusi museo? Olemmeko tulevaisuudessa yksinomaan matkailukohde ja huipputekniikkaa sisältävä kokemuskeidas?  Muuttuuko vanha hieman nukkavieru näyttely paikaksi, joka muistuttaa kiinteistön kokoista ilmailun vauhtipuistoa tai laboratoriota?

Vastaus on ei, ainakaan yksiselitteisesti. Näyttelysisällöt, informatiivisuus ja elämykset eivät sulje toisiaan pois.

Vaikka suurelle yleisölle monesti se näkyvin osa museosta ovat näyttelyt, museolaissakin määritetty perustoiminta on oman aihealueen tallentaminen, säilyttäminen ja tutkiminen. Olemme olleet jo yli 20 vuotta ilmailun valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tallennusalue on ollut laaja eikä aina niinkään selkeä ja koherentti. Kokoelmia tuodaan esiin paitsi näyttelyissä, entistä enemmän myös verkossa. Kaikki kokoelmat eivät mahdu – eikä niiden ole tarkoituskaan mahtua näyttelyyn.

Kiteytettynä: tallennamme lähtökohtaisesti paitsi lentoliikennettä, myös sisälennokkitoimintaa ja hävittäjähankintojen historiaa, kokoelmapolitiikan määrittäessä lähtökohtia toiminnalle. Ilma-alukset ja näiden voimanlähteet asettavat isot kokovaatimukset museotiloille, erityyppinen tekniikka taas objekteille tehtäville toimenpiteille. Ilmailuala on luonteeltaan dynaaminen ja kvartaalitalouden paineessa muuttuva.

Julkisrahoitteiselle, tinkimättömästi tehtävälle museotyölle ei löydy tällä hetkellä korvaajaa muilta toimialoilta. Perinteinen museotoiminta ja kokoelmatyö säilyvät, mutta muuttavat muotojaan ja painotuksiaan, niin meillä kuin muualla. Paitsi 1930-luvun tähtimoottoreita ja niiden toimintaperiaatteita, on nykyisin tärkeää tallentaa myös nykypäivää, samalla tulevaisuutta ennakoiden. Museo ei ole pölyinen, menneisyyteen jämähtänyt paikka vaan aktiivinen, tarpeellinen ja puhutteleva osa yhteiskuntaa, joka tallentaa myös aineetonta kulttuuriperintöä.

BF-Lennon operatiivinen johtaja Mark Baker Malmilla kesällä 2015 (kuva: Sonja Leppänen). Kotimainen ilmailu on suurelta osin pienten ja keskisuurten yritysten harjoittamaa elinkeinotoimintaa. Valitettavasti emme pysty kertomaan kaikista lentotyöyrityksistä näyttelyssämme, vaan keskitymme yhteisiin piirteisiin ja suuriin linjoihin. Silti haluamme kertoa yritysten ja ihmisten tarinoita. Mutta millä perusteella valitsemme nämä tarinat? Valitsemmeko merkittävimmän, erikoisimman vai tyypillisimmän yrittäjän – aktiivisia vai jo lopettaneita?

Historiassa ollaan humanistisena tieteenä kiinnostuneita ihmisen toiminnan eri puolista. Menneisyys ja nykypäivä eivät ole rakentuneet sattumalta, vaan monen monituisen valinnan ja muun tekijän seurauksena. Henkilöistä lähtee lopulta myös museon kokoelmatyö: kokoelma-amanuenssina olen ollut ottamassa vastaan satoja lahjoituksia aina lentokoneradiosta matkustamon aterinsetteihin.

Museolla on siis merkittävä valta ja vastuu valita, millainen kuva menneisyydestä ja tallennettavasta ilmiöstä välittyy tulevaisuudelle. Emme pysty tallentamaan kaikkea, ainakaan jatkuvalla syötöllä. Museoammattilainen ei ole eikä tule koskaan olemaan koko aihepiirin asiantuntija, vaan ammattitaidon ylläpitäminen vaatii loputonta tutkimusta, opiskelua ja – eritoten erikoismuseossa – yhteydenottoja eri sisältöalueiden asiantuntijoihin.

Kokoelmat sekä tuottavat elämyksiä että sisältävät autenttisen kosketuksen menneeseen. Museoon tallennetut esineet ja kuvat ovat todistuskappaleita menneistä aikakausista – sekä sodasta että rauhasta – ja ihmisestä tekniikan kehittäjänä ja käyttäjänä. Kokoelmat ovat historian representaatioiden ja tutkimuksen lähdeaineistoa.  Loppukädessä museolla on kokoelmanmuodostamisessa ja esineistön valikoinnissa vastuu siitä, kuinka todenmukaisen kuvan kokoelmien koostumus antaa kuvattavasta ilmiöstä.

Arvotukset ovat muuttuneet paitsi tekijöiden mukaan, myös ajassa. Onko lopulta tärkeää yleinen ja arkinen (Cessna C172) – vai käännekohtien (kuten sota) historia ja kuriositeetit (prototyypit)? Molempia lähestymistapoja epäilemättä tarvitaan tasapainottamaan toisiaan ja edesauttamaan monipuolista kuvaa aihealueesta.

Näkökulmia ilmailun historiaan ja ilma-aluksiin

Yksityistä ja yhteistä muistia Convair -konetyypistä – molemmat omalla tavallaan ilmailuhistoriaa.
VASEMMALLA: Muistijälki Kauko ja Kirsti Hyvärisen Espanjaan tekemältä Kar-Airin tilausmatkalta toukokuussa 1960. Kaukon kuvaamalta kaitafilmiltä purettu ruutu, jossa Kirsti lukee Kuvaposti -lehteä Convairissa. Lehti ei ole säästynyt, toisin kuin harvinaiselta etelänmatkalta perheen piirissä säilyneet muut tuliaiset ja postikortit. Kuva: K. Hyvärisen kokoelma, SIM.
OIKEALLA: Kar-Air Oy:n Convair CV-440 Metropolitan OH-VKN on laskeutunut Malagan lentokentälle 20. lokakuuta 1959 ensimmäisenä ulkomaisena koneena. Tapausta juhlistettiin avauslentona ja samalla yhtiön sadannen ulkomaisen kentän valloituksena. Vuonna 2009, tapauksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi, Malagan lentoasemalla maalattiin vastaava Convair-kone Kar-Airin väreihin. Kuva: Kar-Air Oy.

Käsite ”Suomen ilmailu” määrittyy eri aikoina paitsi valtiollisten muutosten, viranomaismääritelmien ja kirjallisuuden, myös museonäyttelyiden kautta. Vielä tähän mennessä ei julkaisu tai julkaisusarja ”Suomen ilmailun historia” ole nähnyt päivänvaloa. Tämä kertonee aihepiirin epärajaisuudesta ja konsensuspakoisuudesta.

Onko museon tuleva näyttely ”Taivas aukeaa” ensimmäinen nykyaikainen yritys koota aihepiirin langanpätkät yhteen? Eri historian osa-alueet eivät välttämättä ole yhteismitallisia ja näin ollen helppoja tuoda tasapuolisesti näyttelyyn.

Ilmailuhistoria on tekniikan ja innovaatioiden historiaa. Tekniikan hyödyntämisen, merkittävyyden ja käytön näkökulmasta se on myös kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa. Suomi on täynnä ilmailuun liittyviä elämäkertoja ja yritystarinoita. Sotien historiankirjoitus ylläpitää tiettyjen konetyyppien ja lentäjien arvostusta. Entäpä ”mikrohistoria” eli yksityinen elämänpiiri ja perheen valokuva-albumiin tallentunut, lentäen tehty 1970-luvun etelänmatka?

Toisin sanoen: näkökulmia on monia. Samalla on tärkeää miettiä menneen moniselitteistä suhdetta nykyaikaan.

Kenelle uutta perusnäyttelyä tehdään? Ilmailun ammattilaisille ja harrastajille – vai suurelle yleisölle?

Valittavat kohderyhmät määrittävät aiherajauksia, näkökulmia ja käsittelytapoja. Onnistuessaan suunnitelmien mukaan ovat näyttelysisällöt monikerroksisia ja niissä on tarttumapintoja sekä enemmän aiheessa sisällä olevalle että aiheesta ulkona olevalle, sattumalta museoon eksyvälle kauttakulkumatkustajalle. Ilmailun keksijöihin, ”pelle pelottomiin”, ja sankareihin tekee mieli ihastua, mutta samalla museokävijä etsii samaistumispintoja ja tuttuja asioita näyttelyistä.

Olennaista on tiedon kiteyttäminen kiinnostavalla ja havainnollisella tavalla, oli sitten kyse de Havilland Goblin – suihkumoottorin toimintaperiaatteista tai matkustamopalvelun kehittymisestä kotimaisissa liikennekoneissa. Kuitenkaan liikaa yksinkertaistamatta!

Näyttelypäällikkö Valeri kirjoitti viime bloggauksessaan ilma-aluslähtöisestä perusnäyttelystä. Ilmailussa käyttäjän suhde ilma-alukseen tai muuhun nostovoimaa tuottavaan apuvälineeseen voitaneen jakaa kulttuurisesti kahteen luokkaan. Ilma-alus nähdään joko välineellisessä merkityksessä (ei päämääränä sinänsä, esim. lentomatkustus tai lentotyö) tai enemmän itseisarvoisessa merkityksessä (esim. experimental-rakentaminen tai lentokonebongaus). Näistä näkökulmista on kirjoittanut mm. professori Timo Airaksinen kirjassaan Tekniikan suuret kertomukset: Filosofinen raportti (Otava 2003).

Ilmailua eri näkökulmista, ylärivissä välineellisessä, alarivissa enemmän tai vähemmän itseisarvoisessa merkityksessä.
YLHÄÄLLÄ VASEMMALLA: Lentomatkustamisessa hyödynnetään lentokonetta logistiikan välineenä. Kuva: Tapio Juutinen.
YLHÄÄLLÄ KESKELLÄ: Ilmavalokuvaus ja laserkeilaus nykyaikaisen dronen avulla. Kuva: CC0 Public Domain.
YLHÄÄLLÄ OIKEALLA: F/A-18 Hornet käytössä ilmatilan hallinnassa. Kuva: Henri Juhantila.
ALHAALLA VASEMMALLA: Ilmailu sosiaalisessa kehyksessä, kerhotoimintana. Kuva: Juha Lampi, KILA.
ALHAALLA KESKELLÄ: Laskuvarjohyppäämisen tuomat elämykset. Kuva: Onerva Hah / SkyXperience.
ALHAALLA OIKEALLA: Varaukseton kiinnostus ilma-aluksiin, lajina lentokonebongaus ja -valokuvaus. Kuva: Sonja Leppänen.

Suuri yleisö näkee herkästi kiinteäsiipisen lentokoneen varsin tarkoituksenmukaisena innovaationa ja teknisenä ratkaisuna, jonka merkitykset liittyvät matkustusilmailuun (osana logistiikkaa ja kulutuskulttuuria) ja maanpuolustuksellisiin näkökohtiin sotilasilmailussa.

Samalla kun kotimaista ilmailua yhdistää vankka turvallisuuskulttuuri, liittyy siihen vahvasti elämyksellisyys – ja esimerkiksi urheiluilmailun puolella kyse on ikiaikaisesta ihmisen pyrkimyksestä, rajojen hakemisesta.

Tulemme ilmailun itseisarvoiseen merkitykseen. ”Ilmailukuplan” (huom. onko sellaista?) sisällä oleva yhteisö osaa arvostaa välineen takana olevaa teknistä osaamista ja suorituskykyä, nähden eri toiminnan nyanssit ensimmäistä ryhmää paremmin. He saavat ilmailusta joko elantoa tai erityyppisiä varauksettomia elämyksiä.

Edellä mainittu jako on yksinkertaistettu ja ihmisten enemmistö mahtuu arvatenkin kahden vaihtoehdon välimaastoon. Samalla kun museon perusnäyttelyn tehtävä on jakaa tietoa ja elämyksiä, sillä on myös rooli herättää ihmisiä ajattelemaan uudestaan omia roolejaan ja tuoda uusia näkökulmia keskusteluun.

Niin, ja kyllä näyttelystämme ja kokoelmista löytyy tulevaisuudessa myös sitä vanhaa ja patinoitunutta, läheltä aistittavaa esine-energiaa. Konkreettiset objektit ovat museoiden tuoma arvonlisä suhteessa perinteiseen historiankirjoitukseen, ympäröi niitä museonäyttelyssä sitten lisätty todellisuus (augmented reality) tai ei.

Tapio Juutinen

Kirjoittaja on museon kokoelma-amanuenssi, jonka ensimmäiset ilmailumuistot liittyvät EKA-lennokin rakentamiseen ja Rissalan lentonäytöksiin 1990-luvun alussa.