Artikkelin kirjoittaja: projektisihteeri Sonja Leppänen

Kun suuntaan kenttätöihin Helsinki-Malmin lentoasemalle muistivihkon, kameran, nauhurin ja kaikenlaisten lomakkeiden kanssa, minusta tuntuu vain osittain siltä että olen tutkija ja menossa tutkimuskohteeseen. Paikan lämminhenkisessä ilmapiirissä on jotakin sellaista, että tuntuu pikemminkin siltä kuin olisi menossa vanhojen ystävien luo.

Vuonna 1936 valmistunut funkkispäärakennus on ehdottomasti paikan sydän. Sisätiloissa ympyrän mallinen pohjapiirros tekee kaikesta hassun kiemuraista, minkä vuoksi suuntavaisto menee sekaisin tuon tuosta, vaikka tarkoituksena olisi vain etsiä porraskäytävä ylempään kerrokseen.

Tutuin alue rakennuksesta taitaa minulle olla tähän mennessä kolmas kerros. Tässä kerroksessa on tullut kuljeksittua esimerkiksi BF-lennon koulutustoimintaa tallentamassa ja hiljattain pääsin myös tutustumaan lennonneuvonnan eli briefingin aamuvuoroon. Heidän toimistoonsa löytää vierailijakin, kunhan osaa seurata keltaista C-kylttiä, joka kertoo mistä talon ”crew” löytyy.

Lennonneuvonnan tehtäviin kuuluu mm. käsitellä lentäjien lentosuunnitelmat ja kuitata ne sitten eteenpäin lennonjohdolle. Lennonneuvonta vastaa Malmilla myös sää- ja karttapalveluista, erilaisista tiedotteista sekä antaa yleistä neuvontaa kaikessa lentämiseen liittyvässä.

Vietettyäni päivän briefingin kanssa oli kasassa sivutolkulla sotkuisia muistiinpanoja, mutta tuntui siltä että ymmärrän jälleen enemmän niistä prosesseista mitä Malmin lentokentällä kokoajan tapahtuu ja siitä, miten monta eri vaihetta yksikin lento vaatii.

BF lennon oppilas Jouni (oik.) suunnittelee ensimmäistä lentoaan opettajansa Jeren kanssa

Briefingin jälkeen seuraava looginen askel olikin siirtyä yhä ylemmäs rakennuksen spiraalimaisia porraskäytäviä: aina lennonjohtotorniin asti. Tänään kävin lennonjohdossa hyvin pikaisella visiitillä, mutta sain nähdä esimerkiksi sen, minne briefingin alakerrassa käsittelemät lentosuunnitelmat päätyvät ja mitä niille sitten tehdään. Kokonaiskuva lentokentän toiminnasta ja toimijoista täydentyi jälleen, vaikka lennonjohdon päivää pääsenkin tutkimaan perusteellisemmin vasta ensi viikolla.

Portaat alas lennonjohtotornista

Kun palaa portaita taas takaisin alas, löytää rakennuksen toisesta kerroksesta kahvila Gate1:n, joka on kenttätutkijalle erinomainen paikka tehdä havainnointia kahvikupposen ääressä, ilman että kukaan aavistaa mitään. Kuulemani mukaan lentopiireissä on tapana istua siellä joskus pitkiäkin aikoja kerryttämässä ”kahvilatiimaa” vastapainona lentämiselle. Kahvilatiiman keskustelut olisivat takuulla hedelmällistä tutkimusaineistoa myös Malmin nykydokumentointiprojektille, jos vain pääsisi joskus ujuttamaan nauhurin mukaan pöytäseurueisiin.

Nauhuri – tuo tutkijan tärkeä tallennusväline – on harmillista kyllä usein rennon tunnelman jäädyttäjä. Väärässä tilanteessa nauhurilla on suunnilleen sama efekti kuin kameran esiin kaivamisella sukujuhlissa: ”Olkaa nyt vaan ihan luonnollisia!” ”Puhukaa vaikka jotain!” ja kaikki vaikenevat saman tien. Tallennustilanteissa ihminen usein vaistomaisesti sensuroi itseään. Naureskelu ja huumorin heitto jäävät ehkä vähemmälle ja sanoja aletaan harkita tarkemmin. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska jokainen miettii, minkälaisen kuvan haluaa itsestään jälkipolville jättää. Siksi tutkijan pitää muistaa, että nauhurin kanssa tarvitaan aina tilannetajua.

Ja välillä on vain hyväksyttävä se tosiseikka, että parhaimmat keskustelut kuulee monesti juuri silloin kun nauhuri ei ole päällä.

Kuvat: Sonja Leppänen ja Suomen Ilmailumuseo

BF-Lennon oppilas Jouni (vas.) valmistautuu ensimmäiseen lentoon