Intendentti Matias Laitisen kirjoitus Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa olevasta Sikhote-Alinin meteoriitin fragmentista on julkaistu Feeniks-lehdessä 4/2007. Esineen näyttelystatus päivitetty uudelleenjulkaisun yhteydessä.

Sikhote-Alin on vuorijono Venäjällä, Japaninmeren rannikolla, Vladivostokin kaupungista koilliseen. Vuonna 1947, helmikuun 12. päivän aamuna, näkyi Sikhote-Alin -vuoriston taivaalla hajoava tulipallo, joka silminnäkijöiden mukaan oli aurinkoakin kirkkaampi. Tulipallon rata taivaalla oli pohjoiskoillisesta etelään päin ja se jätti jälkeensä kymmeniä kilometrejä pitkän savuvanan, joka leijui ilmassa vielä tunteja meteoriitin putoamisen jälkeenkin. Meteoriitin arvioitu putoamisnopeus oli noin 14 kilometriä sekunnissa.

Meteoriitin saapuessa ilmakehään se alkoi hajota osiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen pirstoutuminen tapahtui noin kymmenen kilometrin korkeudessa ja alin vain puolentoista kilometrin etäisyydellä maanpinnasta. Meteoriitin kappaleet putosivat elliptisen muotoiselle, yli neliökilometrin kokoiselle alueelle. Putoamisalue sijaitsee noin 400 kilometriä Vladivostokista pohjoiskoilliseen. Meteoriitin kappaleet synnyttivät yli sata kraateria, joista suurin oli halkaisijaltaan noin 26 metriä ja syvyydeltään noin kuusi metriä. Ilmakehässä tapahtuneen pirstoutumisen takia osan kappaleista nopeus oli kuitenkin hidastunut jo niin paljon, että ne putosivat suhteellisen vahingoittumattomina lumen peittämälle taigalle.

Neuvostoliitossa juhlistettiin kymmenen vuotta aiemmin Sikhote Alinin vuoristoon pudonnutta meteoriittia marraskuussa 1957, kun aiheesta julkaistiin postimerkki. Aiheena oli P.I. Medvedevin tapauksesta maalaama teos.
On November 20, 1957 the Soviet Union issued a stamp to commemorate the 10th anniversary of the Sikhote-Alin meteorite shower. It reproduces a painting by P. I. Medvedev.
Via Wikipedia Commons.

Sikhote-Alinin vuoristoon pudonnut meteoriitti oli rautameteoriitti. Rautameteoriittien luokittelun mukaan se oli oktahedriitti ja ryhmää IIAB. Sen koostumus oli seuraava: 93,3 % rautaa, 5,9 % nikkeliä, 0,42 % kobolttia, 0,46 % fosforia, 0,28 % rikkiä ja 0,03 % kuparia. Lisäksi meteoriitista löytyi muutamia ei-metallisia mineraaleja. Useita vuosia kestäneiden kenttätutkimusten aikana yli 23 tonnia meteoriittimateriaalia kuljetettiin löytöalueelta Moskovaan jatkotutkimuksiin. Suurin löydetty kappale painoi 1745 kilogrammaa. Maahan pudonneiden meteoriitin kappaleiden massaksi on yhteensä arvioitu 70 – 150 tonnia. Alun perin maan ilmakehään saapunut meteori on ollut massaltaan 200 tonnia ja halkaisijaltaan noin nelimetrinen kappale. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, 1990-luvulla, meteoriitin kappaleita alkoi levitä maailmalle yksityiskokoelmiin ja museoihin.

Sikhote-Alinin meteoriitin fragmentit eroavat toisistaan ulkonäön perusteella sen mukaan missä putoamisen vaiheessa ne ovat pirstoutuneet. Karkeasti kappaleet voidaan jakaa kahteen ryhmään. Meteoriittiyksilöiksi kutsutaan niitä kappaleita, jotka ovat pirstoutuneet kolmessa ensimmäisessä ilmassa tapahtuneessa hajoamisessa. Nämä yksilöt ovat pudonnet itsenäisinä kappaleina maahan ja niiden ulkopinnassa näkyy ilmakehän kitkan aiheuttaman kuumuuden vaikutuksia. Meteoriittiyksilöiden reunat ovat sulaneet pyöreiksi, niiden pinta on kiiltävän tumma, palanut ja kuoppainen, ja niissä on nähtävissä virtausjuovia. Sirpaleiksi kutsutaan niitä fragmentteja, jotka ovat syntyneet vasta viimeisessä hajoamisessa kun suurimmat jäljellä olevat meteoriitin kappaleet iskeytyivät maaperään. Maahan osuessaan meteoriitin kappaleet hajosivat tuhansiksi, pieniksi, teräväreunaisiksi pirstaleiksi. Sirpaleiden metallinhohtoisessa pinnassa saattaa näkyä materiaalin venymisestä syntyneitä jälkiä.

Sikhote-Alinin rautameteoriitin fragmentti Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa. Fragment of the Sikhote-Alin ironmeteorite.

Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa on yksi Sikhote-Alinin meteoriitin fragmentti. Kappale on pituudeltaan noin 3,5 senttimetriä ja painoltaan 16 grammaa. Meteoriitin kappaleen on museolle lahjoittanut Harry Schumacher vuonna 2003. Hän oli ostanut sirpaleen helsinkiläisestä kivi- ja koruliikkeestä 2000 -luvun alussa. Museon kokoelmissa oleva sirpale on syntynyt meteoriitin viimeisessä, maanpinnassa tapahtuneessa pirstaloitumisessa. Sirpaleen läpi on jälkeenpäin porattu pieni reikä ehkä koruksi ripustamista ajatellen.

Meteoriitti oli nähtävillä Suomen Ilmailumuseossa Avaruus 2007 -näyttelyssä marraskuusta 2007 helmikuuhun 2008 saakka.

Meteoriitti oli viimeksi nähtävillä Avaruus 2007 -näyttelyssä Suomen Ilmailumuseossa. The fragment was seen in the Avaruus 2007 -exhibition in the Finnish Aviation Museum.

Abstract

Sikhote-Alin meteorite fell on February 12, 1947 north-east of Vladivostok, Russia. The fireball was said to be brighter than the sun and the smoke trail lasted for hours in the air. The iron meteorite broke up in several phases during the fall in atmosphere. The fragments scattered over an elliptical area and made over hundred small craters in snow covered taiga. The fragment of Sikhote-Alin meteorite in the collection of the Finnish Aviation Museum is shrapnel from the impact of the meteorite to the ground. The fragment was seen in the Avaruus 2007 -exhibition in the Finnish Aviation Museum in from November 10, 2007 to February 28, 2008.

Lähteet

– McSween, Harry Y. jr. Meteorites and their parent planets. Cambridge, 1999.

– Reynolds, Mike D. Falling stars. A guide to meteors and meteorites. Mechanicsburg, 2001.

– Astronetti. Meteorit ja meteoriitit. http://www.astronetti.com/astro/meteorit.htm

– Diane’s Sikhote-Alin Metorite Page. http://www.diane-neisius.de/sikhote-alin/index_E.html (viitattu 2007)

– Helsingin yliopiston luonnontieteellinen keskusmuseo. http://www.fmnh.helsinki.fi/geologianmuseo/tietoa/meteoriitit/index.htm (viitattu 2007)

– Learn about the Sikhote-Alin Meteorite. http://www.alaska.net/~meteor/SAinfo.htm (viitattu 2007)