Suomessa ennen toista maailmansotaa järjestetyt lentonäytökset ja –kilpailut olivat omiaan avartamaan yleisön käsitystä ilmailun silloisesta tilanteesta ja antamaan yleisölle viitteitä siitä, mitä mahdollisuuksia lentokoneilla voisi tulevaisuudessa olla. Suurelle yleisölle avoimia lentonäytöksiä ja ilmailupäiviä oli pidetty Suomessa jo 1900-luvun alusta lähtien. 1920-luvulta lähtien tapahtumat olivat useimmiten Ilmailuklubin ja Suomen Ilmapuolustusliiton järjestämiä.

Ilmavoimien kautta aikain ensimmäinen oma lentonäytös järjestettiin Viipurin Suur-Merijoen lentoasemalla lauantaina 3. elokuuta 1935. Suomen Ilmailumuseon kokoelmista löytyy näytöstä radioon selostaneen Vuokko Knuutila-Arnin (1906-1972) omistama käsiohjelma. Suomen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa painettu kaksivärilehtinen sisältää näytösohjelman lisäksi selostajan autenttisen aikalaiskäsikirjoituksen suorana lähetyksenä tehtyyn radioselostukseen ja on dokumenttina mielenkiintoinen esimerkki vauhdikkaan sotilasilmailun elähdyttävästä vaikutuksesta katsojaan.

Otsikkokuva: Vas. radioselostaja Vuokko Knuutila-Arnin henkilökohtainen käsiohjelma, oik. Suur-Merijoen lentonäytöslippu Suomen Ilmailumuseon kokoelmista

Lentonäytösyleisöä Suur-Merijoella lauantaina 3. elokuuta 1935. Ilmassa kolme Gloster Gamecock -hävittäjää. Tapahtuma oli kaikkiaan suosittu: kaikkiaan laskettiin yleisömääräksi noin 20 000 henkeä. Olohuoneista, radioteitse ilmailunäytöstä seurasivat kymmenet tuhannet ihmiset. Kuva: Ilmavoimat / Suomen Ilmailumuseo

Lentonäytös: oman aikakautensa pr-työtä

Suur-Merijoen lentonäytöksen ensimmäinen julkimainittu tarkoitus oli suorittaa joukkokatselmus niin aselajin kuin koko puolustuslaitoksen johdolle lentäjien ja koko ”lentoaseen” koulutus- ja suoritustasosta.

Toisaalta näytös tarjosi tilaisuuden edelleenkin melko uuden puolustushaaran, ilmailun, tunnetuksi tekemiseen suuren yleisön suuntaan, sille ”elintärkeään maanpuolustuksen haaraan”, kuten Ilmavoimien Upseeriyhdistyksen julkaisema Aero-lehti asian ennen tapahtumaa ilmaisi.

Ilmailupropagandalla, aikalaistermein, oli lopulta hyvinkin konkreettinen tarkoitus. 1930-luvulla kamppailu maanpuolustuksen määrärahoista kävi kovana ilmavoimien ja muiden puolustushaarojen kesken, toisaalta ylipäätään puolustuslaitoksen ja muiden valtiorahoitteisten, yhteiskunnan ylläpitämien toimintojen välillä.

Näytökseen toivottiin järjestäjien taholta osallistujia ennakkoon kaikista kansalaispiireistä. Näytöstä kunnioittivat läsnäolollaan puolustusneuvoston puheenjohtaja sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim, puolustusministeri Arvi Oksala ja muut maanpuolustuksen ja ilmavoimien johtavat tahot. Paikalla olivat monet maan hallituksen ja eduskunnan jäsenet sekä ulkovaltojen edustajat.

Tulot näytöksestä ohjattiin Ilmavoimien ensiapurahastolle, joka tuki ilmavoimien palveluksessa henkensä menettäneitä omaisia tai työkykynsä menettäneitä lentäjiä.

Suur-Merijoen lentonäytöksen käsiohjelman karttaosa. Yleisön katsomo reunusti kaarevasti kentän etelä- ja länsisivustaa, kutsuvieraille oli varattu omat istumapaikkansa.

Lähellä Viipuria sijainnut Suur-Merijoen lentokenttä oli perustettu kuusi vuotta aiemmin, vuonna 1929. Lentonäytöksen aikana Suur-Merijoen (Lentoasema 5:n) komentajana toimi everstiluutnantti Yrjö Opas joka oli vastuussa myös vuoden 1935 näytöksen järjestelyistä ja johdosta. Uudet Fokker C.V ja Bristol Bulldog IVA -koneet olivat lentoaseman ylpeys. Hävittäjälaivuetta varten oli vuosikymmenen alussa rakennettu kaksi komeaa hallia ja teknillinen rakennus.

Ensimmäinen radioitu lentonäytös?

1930-luvun puolivälissä täyttivät ilmailutapahtumat jo vähitellen tiedotuksessaan sittemmin vakiintuneita moderneja tunnusmerkkejä. Yleisöä varten oli Suur-Merijoen kentälle järjestetty useampia kovaäänisiä. Näytös myös radioitiin. Yleisradion Radiosanoman ohjelmatietojen mukaan selostajina lauantaina klo 14-16 toimivat Suomen ensimmäinen naislentäjä Vuokko-Knuutila-Arni, diplomi-insinööri P. Arni, taiteilija Alexis af Enehjelm ja luutnantti A. Halttu.

Oy Suomen Yleisradio Ab:lla (myöhemmin Yleisradio) oli ollut perustamisestaan vuonna 1926 lähtien yhtiöjärjestykseenkin kirjattu kansansivistyksellinen ja tiedonvälitystä edistävä tehtävä. Ylen oli toimittava, kuten aikalaisvaikuttajat muotoilivat, ”isänmaallisen mielipiteen luojana ja sillanrakentajana kaupunkien ja maaseudun välillä hävittäen siten välimatkat”. Ohjelmat tulivat kuuntelijoille Yleisradion radiotoiminnan alkuaikoina – syksystä 1926 syksyyn 1934 – ainoastaan suorina lähetyksinä eikä kuunnelmia tai reportaaseja ole tältä ajanjaksolta näin ollen säästynyt.

Radion levinneisyys oli ajalla jo verrattain laajaa, kuuntelijakunnan suuruudeksi arvioitiin 425 000 henkeä yhtiön tekemässä kyselyssä vuonna 1930. Yksi radiovastaanottimien myyntiä ja leviämistä edesauttanut ohjelmalaji Yleisradiolla olivat urheilutapahtumien selostukset, pystyihän radio tarjoamaan kuulijoille  viiveettä heti paikan päältä tulosten lisäksi myös otoksen kilpailujen kulusta ja tunnelmista. Mikrofoni oli siirtynyt studiosta, sidotulta paikaltaan, esittäjän käteen, ihmisten ja tapahtumien keskelle. 1930-luvun taitteessa  tosin kilpailujen taltiointi takelteli: tapahtumien järjestäjät epäilivät että kilpailujen radiointi veisi yleisön kentältä, etenkin sadesäällä.

Vaikka urheilun arvokisat ja kansallispeli pesäpallo pääsivätkin radioon jo huomattavan varhain, ei Yleisradion Arkiston mukaan ilmailua sen maanpuolustuksellisessa muodossa tai harrastelajina radioitu käytännössä ennen 1930-luvun puoliväliä. Ohjelmistotietojen perusteella on luultavaa, että Suur-Merijoen lentonäytös elokuussa 1935 oli ensimmäinen tunteja ohjelma-aikaa radiossa saanut ilmailutapahtuma. Toinen radioitu ilmailutapahtuma vuosikymmenellä oli Suomen Ilmapuolustusliiton II kansainvälinen ilmailunäyttely Messuhallissa toukokuussa 1938.

Oikealla: Rahoittaakseen lentoharrastustaan oli Vuokko Knuutila-Arni (1906-1972) luonut uraa mediassa jo aiemmin Helsingin Sanomien palveluksessa, kirjoitellen niin artikkeleita, reportaaseja kuin pakinoita mitä erilaisimmilta aloilta. Ensimmäisen radioreportaasin hän teki vuonna 1934. Nainen oli monella tavalla uudisraivaaja: kuuluisin Knuutila-Arnin radioon tekemistä noin 400 reportaasista koski Hitlerin Saksassa vuonna 1936 järjestettyjä Berliinin olympialaisia joissa hän oli ainoa nainen radiokopissa kisojen aikana! Vasemmalla: Knuutilan käsikirjoitusta (vai ylöskirjattua selostusta?) Suur-Merijoen näytöksen lento-ohjaajaoppilaan lennosta. Lento-oppilaan vaikeudet olivat lopulta ”tahallisia” ja ilmensivät moottorilentämisen lainalaisuuksia. Oikealla: henkilökuva Knuutilan henkilöarkistosta.

Ohjelma: ilmamaaliammuntaa ja immelmanneja

Suur-Merijoen näytös alkoi kuvainnollisesti tummien pilvien alla. Muutamaa päivää aiemmin, 30. heinäkuuta, tapahtuman valmistelujen yhteydessä oli sattunut valitettava onnettomuus. Junkers W 34-laivue oli ollut ryhmälentoharjoituksessa lentonäytöstä varten. Koneet olivat joutuneet edellä lentäneen Blackburn Ripon -laivueen potkurivirtoihin. Kahden koneen (JU-123 ja JU-125) yhteentörmäyksessä menetti viisi nuorta lentäjää henkensä, kahden pelastuttua laskuvarjon avulla.

Itse näytöstä lauantaina 3. elokuuta suosi kuitenkin hyvä ja aurinkoinen sää. Katsojia saapui lentokentän reunamille jo aamupäivästä alkaen suuria määriä, heitä oli saapunut niin autoilla, junilla kuin laivoillakin pitkänkin matkan päästä. Yleisön katsomo reunusti kaarevasti kentän etelä- ja länsisivustaa, kutsuvieraille oli varattu omat istumapaikkansa. Ennakolta oli myyty noin 15 000 pääsylippua, kaikkiaan laskettiin yleisömääräksi noin 20 000. Lisäksi näytöstä katselivat ihmiset kentän ulkopuolelta.

Yleisradion ohjelmatietoihin nähden on Knuutila-Arnin ohjelmalehtisessä ristiriita, käsikirjoituksen mukaan hän aloitti selostuksensa jo heti näytöksen alettua klo 13:

Juuri äsken kuulin erään lentäjän täällä sanovat toiselle: ’No kohta se tekniikan konsertti sitten alkaa’ ja tosiaanhan saammekin pian kuulla tuhansien hevosvoimien jylisevää musiikkia – parinkymmenen rohkean ja taitavan lentäjän hoidellessa ’tahtipuikkoa’ – koetan osaltani olla teidän silmänänne, hyvät kuuntelijat.

Lentonäytökseen otti osaa noin kuusikymmentä konetta. Ennen varsinaista näytöksen alkua (klo 13) oli järjestetty eri lentonumeroita kuten taitolentoa ja viestin sieppausta.Vietiinpä eräälle lennolle hanurinsoittajakin!

Lentokonetyyppien esittelyn jälkeen esitti lentomestari Kleemola taitolentoa: silmukat, Immelmannin käännöksen, kierteitä ja selällään lentoa. Kleemolan jälkeen esiintyivät ohjaajaoppilas Laitinen ja opettaja, reservin luutnantti Visapää, yhdessä. Laitinen yritti seurata lentoliikkeissä opettajansa esimerkkiä, epäonnistuen kuitenkin auttamattomasti. Tämä tapahtui kuitenkin tahallisesti: kyseessä oli havainnollinen esimerkki siitä, miten tuli lentää, miten ei.

Ilmamaaliammuntaa Gamecock-hävittäjällä seurasi esitys modernista radiotoiminnasta: Kapteeni Eskolan johdolla kolmen koneen Fokker C.V -partio nousi ilmaan ja selosti yleisölle tapahtumia maankamaralla. Yleisö pystyi tekemään kysymyksiä reaaliajassa maasta käsin Fokker-lentäjille.

Fokker C.V -laivue viestinsieppauksessa Suur-Merijoen lentonäytöksessä 3.8.1935. Tähystäjä sieppasi 4-5 metrin korkuisten tolppien välissä olevan köysisilmukan joko alaslasketulla koukulla tai ”naaralla”. Silmukan alareunassa oli metallinen viestikotelo, joka oli merkittävin yhteydenpitoväline lentokoneen ja maan välillä 1930-luvulla. Kuva: Ilmavoimat / Suomen Ilmailumuseo

Viestinsieppausta maasta kolmella Fokker C.V. -koneella selosti Knuutila-Arni oivallisen värikkäästi. Jos ja kun kyseessä on radioselostuksen ennalta laadittu käsikirjoitus, on selostaja tehnyt huolellisen pohjatyön reportaasin valmistelussa:

Saattaa melkein nähdä ja tuntea miten tiukasti kukin lentäjä kyttää omaa viestiään. Koneet ovat jo melko matalalla, niiden vauhti on huikea – arviolta noin 300 kilometriä tunnissa. Nyt – nyt lähestyy jännittävä hetki – saavatko kaikki viestinsä siepattua. Hetkinen – vielä hetkinen – nyt pölähti multa ja tomu jokaisen telineen luona, kaikki onnistuivat sieppaamaan viestin. Se oli loistava suoritus. Koneet etenevät kauniissa kaaressa. Viestikotelo hinataan ylös koneeseen ja tarkastetaan.

Muita ohjelmanumeroita lentonäytöksessä olivat ilmataisteluharjoitus Junkers- ja Gamecock-koneilla, säähavaintopallojen särkeminen (De Havilland Moth), ryhmälento (Gamecock), laskuvarjohyppy, jälleen ryhmälento (Blackburn Ripon, Junkers, VL Kotka), ilmahyökkäys maamaalia vastaan (Aero A-11) ja sokerina pohjalla kaikkiaan 57 näytökseen osallistuneen koneen ryhmäohilento. Näytöksen kello 16 jälkeen päättänyt ohjelmanumero suoritettiin katsomon editse lännestä päin.

Knuutila-Arni selosti radiossa:

Minä tiedän, että ilmassa on nyt yhtä aikaa 57 konetta, mutta laskea niitä, se olisi mahdotonta. Nyt todella huomaa, että tämä on Suomen Hendon!

Ilmavoimat, laiminlyöty puolustushaara?

Lehtitietojen mukaan lentonäytöksen järjestelyt ja ohjelma vedettiin läpi onnistuneesti. Paikalla olleet aikalaisilmailun asiantuntijat antoivat järjestelyille monta kiitoksen sanaa.

Paikalla ollut ruotsalainen Flygning-lehti kuvaili näytöstä Pohjoismaiden siihenastisista suurimmaksi ja uljaimmaksi ja oli pettynyt vain viimeiseen ryhmäohilentoon. Aikalaismedia vertasi lentosuoritteita joiltain osin  – kuten Knuutila-Arni selostuksessaan – jopa Englannin Hendonissa nähtyihin taidonnäytteisiin. Pienistä resursseista ja lyhyestä lentoaseen historiasta huolimatta oltiin siis ainakin lähellä kansainvälistä tasoa.

Onnistuneen näytöksen jälkeen päivälehdissä spekuloitiin valtion rahahanojen avaamisella, ilmavoimille suunnattujen varojen nostamisella. Toisaalta näytös oli mittari ilmavoimien kehityksen tilanteelle vuonna 1935, toisaalta hyvien esimerkkien toivottiin siivittävän lisäresurssien saamista ”ilma-aseelle”.

Ilmavoimille annettujen resurssien kitsautta painottavat aikalaismielipiteet täytyy asettaa perspektiiviin. Vakiintuneen tulkinnan mukaan Suomen ilmavoimat joutui syksyllä 1939 syttyneeseen talvisotaan viholliseen verrattuna pahasti alivoimaisena, johtuen kitsaudesta määrärahojen jaossa niin puolustusvoimien kuin ilmavoimienkin osalta.

Rahoituksen absoluuttinen pienuus olikin kiistämätön tosiasia, mutta lukuja suhteuttamalla voidaan nähdä ilmavoimien tasa-arvoisuus rahoituksessa suhteessa muihin puolustushaaroihin.

Aikakauden ilmavoimien rahoitusta tutkineen Olavi Sallan pro gradu -työ vuodelta 2005 asettaa puolustushaaran suurimittaisen laiminlyömisen kysymyksenalaiseksi. Tutkimuksen mukaan ilmavoimien hankintojen suhde bruttokansantuotteeseen yli kaksikymmenkertaistui 1920- ja 1930-luvuilla, ilmavoimien perushankintamäärärahojen osuuden oltua Suur-Merijoen näytöksen aikoihin noin neljäsosa puolustusvoimien perushankinnoista.

Maailmanpoliittisen tilanteen kärjistyttyä Suomen eduskunnassa todettiin 1930-luvun loppua kohden puolustuslaitoksen materiaalisen kehittämisen välttämättömyys.  Ilmavoimien osuuden kasvu rahoituksesta pohjautui marsalkka Mannerheimin ja puolustusneuvoston – niin kuin myös yleisesikunnan – asettumiseen ilmavoimien kehittämisen kannalle.

Mikä ilmailupropagandan ja lentonäytöksen merkitys ilmavoimien rahoituksen kasvattamiselle sitten lopulta oli? Mitkä olivat tämän kaltaisten tapahtumien, kasvaneen yleisömielenkiinnon,  rationaalisen puolustuspolitiikan ja määrärahoista kamppailun väliset syy- ja seuraussuhteet vai oliko niitä?

Nämä kysymykset ovat yhä jossain määrin avoimia historian tutkijoille. Joka tapauksessa reilut neljä vuotta Suur-Merijoen lentonäytöksen jälkeen syttyi maailmanpalo joka aiheutti myös Viipurin lähistöllä sijainneen kentän jäämisen valtakunnanrajan itäpuolelle.

Kokoelmat kertovat –sarja jatkuu jälleen heinäkuussa 2016. Näytöstä selostaneen Vuokko Knuutila-Arnin ilmailusaavutuksista kertoo Kokoelmat kertovat 3/2014.

Lähteet

Sähköpostit

Yle Arkisto 16.6.2016

Alkuperäislähteet

Vuokko Knuutila-Arnin henkilöarkisto Suomen Ilmailumuseolla, käsiohjelmalehtinen Suur-Merijoen lentonäytöksestä (1935)

Painetut julkaisut

Aikakauslehdet

Aero,  7-8, 9/1935

Seura 1/1962, ”Lensin ensin” (artikkeli Vuokko Knuutila-Arnista)

Monografiat

Lyytinen, Eino ja Vihavainen, Timo: Yleisradion historia 1926-1996 osa 1 – Perustamisesta Talvisotaan – Sodan ja vaaran vuodet, Yleisradio, 1996.

Salla, Olavi: ”Meidänkin oli ehdottoman välttämätöntä sijoittaa lentoase oikeudenmukaiselle paikalleen”, sotilaiden ja valtionhallinnon toiminta Suomen ilmavoimien kehittämisessä 1920- ja 1930-luvuilla. Historian ja etnologian laitoksen Pro Gradu – tutkielma, Jyväskylän yliopisto, 2005.