Suomen Ilmailumuseon kokoelmista löytyy runsaasti hävittäjien ohella myös toiseen ilmapuolustuksen torjuntahaaraan, ilmatorjuntaan, liittyvää kalustoa. Lennokki- ja kopteritarvikkeiden maahantuojana vuodesta 1968 lähtien toiminut Avaruustekniikka Ky oli uran uurtaja mallilennokkien kehittämisessä Puolustusvoimille. Yksi yrityksen kehittämä ja ilmatorjuntajoukoille valmistama maalilennokki on museon perusnäyttelyssä esillä oleva, Puolustusvoimien käytössä vuosina 1969-1988 ollut MALE 67.

Otsikkokuva: MALE 67 –lennokki ja katapultti Suomen Ilmailumuseon perusnäyttelyssä. Lennokin paino on 3 kg, kärkiväli 160 ja pituus 95 cm. Moottorin tilavuus oli käytössä joko 10cm3 tai 15 cm3. Lennokin nopeus on 150 km/h ja lentoaika vartista noin puoleen tuntiin. Toimintaetäisyys on n. 3 kilometriä, riippuen muun muassa lentäjän näkökyvystä. Laskuvarjo oli lennokin käytön aikana pakattu nokkaosaan, josta se maalilennon jälkeen purkautui lennokin servon annettua käskyn.

 Kaikki arkistokuvat: Kaarlo von Freymannin kokoelmat / Suomen Ilmailumuseo

Maalilennokit – mitä ne ovat?

Lennokeilla Puolustusvoimissa suoritettava ilmatorjuntakoulutus tarjoaa mahdollisuuden oikeiden koneiden mittasuhteiden mallintamiseen niin nopeuden kuin koonkin puolesta – kunhan vain maalia lennätetään tavanomaista lähempänä. Lennokit ovat tarjonneet kustannuksiltaan aivan toisen luokan mahdollisuuden suuntaus- ja ampumakoulutukseen kuin maalipussia hinaavat lentokoneet.

Maalilennokki on nimensä mukaisesti ilmatorjuntaharjoitusten maalina toimiva lennokki. Edellytykset sujuvan maalilennokkitoiminnan järjestämiselle vuosikymmenien mittaan ovat luoneet ennen varusmiespalvelusta RC-lennättämiseen perehtyneet lennokkiharrastajat. Vaatimuksena lennättäjille on ollut mm. aiempi harrastustausta, kokemus radio-ohjattavista lennokeista, lennätystaito ja riittävä näkökyky.

Maalilennokkeja on Puolustusvoimissa käytetty eri joukko-osastoissa niin ilmatorjuntaleireillä kuin erityyppisissä harjoituksissa, menetelmänä niin ilmaan heittäminen kuin katapulttilähdötkin. Lennokkeja ohjataan radiolähettimellä ja lennättäjällä pitää koko ajan olla näköyhteys koneeseen.

Ilmatorjuntatehtävän päätteeksi lennokkeihin pakattu pelastusvarjo avautuu servon auttamana, tuoden lennokin turvallisesti maahan. Vaihtoehtona on myös mahalaskun tekeminen tilanteeseen soveltuvaan maastoon.

MALE 67 -lennokin prototyyppiä esitellään Puolustusvoimien edustajille Lauttasaaressa helmikuussa 1968. Radiolähetin kädessä Avaruustekniikka Ky:n toimitusjohtaja Kaarlo von Freymann. Esittelylento onnistui ja Puolustusvoimat tilasi käyttöönsä kolme MALE 67:n prototyyppiä.

Lennokkitoiminnan ensiaskeleita Puolustusvoimissa

Puolustusvoimat testasivat lennokkeja ilmamaaleina Santahaminassa jo talvisodan jälkeisen välirauhan aikana, kesällä 1940. Aseyksiköiden maalilentotarpeet eivät olleet tyydytettävissä pelkästään ilmavoimien vähillä maalilennoilla. Ilmatorjuntakiväärin suuntausharjoituksissa käytetty, kärkiväliltään 180-senttinen liidokki oli rakenteeltaan koivua, mäntyä ja voimapaperia. Helsinkiläisten lennokkiharrastajien rakentama lennokki ei ollut ohjailtavissa ja käyttäytyi harjoituksissa varsin omavaltaisesti, antaen kuitenkin ensikosketuksen lennokkien käyttöön ilmatorjunnan harjoituksissa.

Ilmatorjunnan historiaan paneutuneen kirjallisuuden mukaan ensimmäinen samaiseen tarkoitukseen käytetty radio-ohjattava, polttomoottorilla toimiva lennokki esiteltiin Malmilla ilmapuolustuksen tarkastaja kenraalimajuri Adolf Ehrnroothille vuonna 1957. Esittelijänä toimi myöhempi lentokapteeni Olavi Lumes, Vallilan lennokkikerhon perustajajäsen. Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä lennokin käyttöönotolle ilmamaalina Puolustusvoimissa.

Kaarlo von Freymann, itseoppinut lennokkimies

Espoolaissyntyinen Kaarlo von Freymann (s. 1935) ehti saada omakohtaisen kosketuksen ilmasotaan. Kaarlon isän Ernstin oltua Venäjän kansalainen ja pelättyä luovutusta Neuvostoliittoon hän muutti perheineen Saksaan vuonna 1944, vielä toisen maailmansodan ollessa käynnissä. Kaarlo palasi Suomeen vuonna 1953 suorittamaan varusmiespalvelusta, vain kuullakseen että hänen oli tulkittu jo suorittaneen sen Saksan vuosina.

Tutkinnon hankkiminen Kauppakorkeakoulussa ei valmistanut suoraan lennokkiuralle vaikka antoikin perusvalmiudet yritysliiketoiminnan harjoittamiseen. Uravalinta pohjautui suurelta osin pitkäaikaiseen alan harrastukseen joka antoi pohjan lennokkien tekniseen puolen tuntemiseen. Hän oli muun muassa valmistanut styrox-levyistä lennokinsiipiä karkealla hiekkapaperilla – ollen myöhemmin Olavi Lumeksen suunnitteleman prässätyn perussiiven jäljillä.

Suomen Puolustusvoimista Freymannilla ei ollut ennen 1960-lukua omakohtaista kokemusta, eihän hän ollut suorittanut varusmiespalvelusta kotimaassa. Hänellä oli kuitenkin suvussa sotilastaustaa: hänen isoisänsä Otto von Freymann oli kenraalimajuri Venäjän armeijassa. Myös nuorena poikana läheltä nähty liittoutuneiden Saksaan suuntaama ilmasota motivoi Freymannia luomaan tekniikkaa jonka perimmäinen tarkoitus oli edesauttaa siviiliväestön selviytymistä kriisitilanteessa.

Kertomansa mukaan hän huomasi Helsingin Sanomissa vuonna 1967 jutun maalilennokkien myynnistä Puolustusvoimille. Kun Freymann vielä samana vuonna ilmaisi ilmatorjunnan tarkastaja eversti Unto Kaasiselle tietävänsä, mistä ongelma johtui, Kaasinen kertoi Freymannille maalilennokkikokeilun päätyneen sillä erää mappi ö:hön. Eversti kuitenkin lupasi, että jos Freymann rakentaa maalilennokin omakustanteisesti, Puolustusvoimat tulee paikalle katsomaan sen lennätystä.

MALE 67 -lennokki ja onnistunut esittelylento

Freymannin johdolla kehitetyssä MALE 67:ssa käytettiin materiaaleina lasikuitua, styroxia ja lentokonevaneria. Ensimmäisen prototyypin saksalaisvalmisteinen 10 kuution moottori oli nokassa kiinni alumiinilevyllä. Myöhempiin prototyyppeihin ja sarjakoneisiin asennettiin myöhemmin lasikuituvahvisteisia moottoripukkeja ehkäisemään järeämmästä italialaisesta 15 kuution moottorista tulevaa tärinää. Italialaisessa moottorissa oli myös moottorin takakanteen asennettu pumppu joka auttoi moottoria saamaan polttoainetta lennokilla suoritetun taitolennon aikana.

MALE 67:n ensimmäinen prototyyppi valmistui alkuvuodesta 1968. Freymann ja paikalle pääesikunnasta tullut kapteeni Mikko Virrankoski veivät lennokin Lauttasaaren rantaan 50 metrin päähän Freymannin verstaasta. Oli kova kylmää ja kova viima. Olosuhteista johtuen moottori ei tahtonut lähteä käyntiin startterin käytöstä huolimatta. Kertomansa mukaan Freymann oli jo luovuttamassa, mutta Virrankoski tokaisi: ”Sinä olet siviili, et ehkä käsitä että kenraaleille ei voi sanoa ei”.

Freymann ja Virrankoski kokeilivat kaataa metanolipolttoainetta moottorin päälle, tuloksetta. Lopulta kaksikko päätti valella moottorin bensiinillä, mikä oli lähellä johtaa rungon syttymiseen tuleen. Kaksikko sammutti rungon lumella. Nyt kuitenkin moottori käynnistyi!

Paikalle pyydettiin kenraaliluutnantti Paavo Halttu ja eversti Kaasinen katsomaan katapulttilähdöllä alkanutta lennätysnäytöstä. Freymann lennätti lennokkia menestyksekkäästi Puolustusvoimien edustajien toiveiden mukaan. Lennon lopuksi, laskuvarjon avauduttua sattui kuitenkin pieni kauneusvirhe: tuuli nappasi varjosta kiinni ja ryhtyi viemään lennokkia ulapalle päin. Kertomansa mukaan Freymann lähti juoksemaan putoavaa lennokkia kohti, matkanteon käytyä hitaasti 20 cm paksuisessa lumessa. Lopulta putoamispaikan ohi suksimassa ollut hiihtäjä nappasi lennokin kiinni ja talteen.

Pohja Puolustusvoimien ja vuonna vielä samana vuonna perustetun Avaruustekniikan yhteistyölle ja ilmatorjunnan lennokkitoiminnan kehittämiselle oli luotu. Puolustusvoimat tilasi yritykseltä kolme kappaletta MALE 67:n prototyyppiä käyttöönsä.

Viimeinen lento: ilmatorjuntatykki ”Sergein” täysosuma koitui tämän MALE 67:n kohtaloksi Lohtajan leirillä kesällä 1974.

Lennokkivalmistusta ja palveluntarjontaa

MALE 67:n kolme prototyyppiä ja myöhemmät sarjakoneet valmistettiin ja koottiin Freymannin kotitalon viereisessä verstaassa Salkokujalla Helsingin Lauttasaaressa. MALE-lennokkien tilaus uudistettiin säännöllisesti, suurimman valmistetun kertaerän lennokeita oltua noin 40 kappaletta.

Omien sanojensa mukaan Freymann ei koskaan ole itse kehittänyt lennokkitekniikkaa vaan soveltanut jo olemassa olevia innovaatioita täsmätarpeisiin sopiviksi ratkaisuiksi. Valmistustoiminta oli itse kehitystyön jälkeen pienimuotoista: yksi työntekijä toimi verstaalla, toinen teki lennokeihin siivet ja kolmas rungot.

Yrityksen nimen – Avaruustekniikka Ky – keksi Freymannin saunassa eräs Puolustusvoimien upseeri, verraten lennokinkehitystyötä silloisiin amerikkalaisiin ja venäläisiin avaruusohjelmiin. Freymann innostui välittömästi nimestä: se oli sopivan yliampuva ja jäi siten paremmin mieleen kuin ”Kallen lennokkipaja”.

Avaruustekniikka tarjosi tuotantotukea lennokkien käyttöönoton aikana Puolustusvoimissa. Sattui niinkin että kenraali oli tulossa Lohtajan leirille seuraamaan maalilennokin toimintaa klo 11 ja Freymann hälytettiin Lauttasaaresta apuun samana aamuna varmistamaan laitteiden sujuva toiminta.

Avaruustekniikka möi Puolustusvoimille 1970-luvun vaihteessa lennokin lähettämistä varten myös muutaman katapultin. Isomman 15 cm3:n moottorin myötä huomattiin kuitenkin että lähettäjä pystyi työntämään lennokin ilmaan 45 asteen kulmassa ja samalla huomioimaan muuttuneen tuulen suunnan. Katapulttilähdöistä luovuttiinkin ennen pitkää MALE 67:n kohdalla.

Helsingin ilmatorjuntarykmentissä lennokkitoiminnasta vastasi vuosikausia ylivääpeli Keijo Kari johon Freymannilla oli tuttavalliset välit. Suuntausharjoittelu lennokkeihin päästiin aloittamaan rykmentissä maaliskuussa 1974, jolloin Kari komensi viiden MALE 67 –lennokin lentuetta. Ensimmäiset varusmieslennättäjät Suomessa olivat alikersantti Yrjö Waltonen ja tykkimies Henrik Meder, joilla molemmilla oli harrastustaustaa radio-ohjattavissa lennokeissa.

Maaleja ammuttiin paitsi taistelukranaatein, myös ampumalla lennokkia valojuovapatruunoin ”apuaseella”, tykin putkeen kiinnitetyllä rynnäkkökiväärillä. Tällä tavoin voitiin tykkimiehistön ja tulen johtamisen rutiineja harjoitella vaatimattomillakin ampumapaikoilla. Kovapanosammunnat suoritettiin kuitenkin tavallisimmin Lohtajan ampumaleirillä Keski-Pohjanmaalla.

Avaruustekniikan kehittämä lennokki oli käytössä kaikissa ilmatorjuntajoukko-osastoissa sekä suuntausharjoittelun että ammuntojen maalina.

23 ItK/61, ”Sergei”, käytössä Lohtajan leirillä kesällä 1974. Sergeit tulivat käyttöön Suomessa 1970-luvun vaihteessa ja ne otettiin koulutuskäyttöön kaikissa ilmatorjuntajoukko-osastoissa. Tykin suuri hajonta mahdollisti lennokkiin osumisen paljon Boforsin tykkiä paremmin.

Avaruustekniikasta Avartekiksi

Avaruustekniikka Ky:n toiminta siirtyi entisen yrityksen työntekijän Ronald Lindbergin haltuun vuonna 1996. Samalla yrityksen nimi muuttui Avartek Ky:ksi. Yhtiö on valmistanut tähän päivään mennessä noin 1000 maalilennokkia ja muuta miehittämätöntä ilma-alusta ja on alallaan johtavia yrityksiä Skandinaviassa. Avartek on lisensioitu Suomen Puolustusvoimien välinevalmistaja ja on nykyisin käytössä Puolustusvoimissa olevan Avartek AT-04:n takana.

Kaarlo von Freymann jatkaa yhä, aktiivisesta liike-elämästä jäämisen jälkeen, harrastustoimintaa lennokkien parissa. Viime vuosina hänen sydäntään lähellä ovat olleet erityisesti RC-helikopterit ja niiden parissa tehtävä kehitystyö.

2010-luvulla miehittämättömän ilmailun järjestelmät kuuluvat Puolustusvoimissa maavoimailmailuun ja niiden hankinnan toteuttaa Puolustusvoimien logistiikkalaitos.

Edit 5.7.2022: Poistettu väärä tieto MALE-82:n valmistajasta.

Lähteet

Avaruustekniikka Ky:n entisen tj:n Kaarlo von Freymannin haastattelu 25.7.2016.

Fieandt, Juhani von ym. (toim): Helsingin ilmatorjuntarykmentti 1938-1988. Hyrylä: Helsingin ilmatorjuntarykmentti, 1987.

Insinööriupseeri 2009. Insinööriupseeriliitto ry. Verkkojulkaisuna osoitteessa:

http://iul-fi-bin.directo.fi/@Bin/0ed4548deda2ab7127aabfc870455f22/1469530014/application/pdf/116659/Insin%C3%B6%C3%B6riupseeri%202009%20verkkoversio.pdf (viitattu 26.7.2016)

Laurent, Lina: Helikoptern som ska hjälpa luftvärnet. Hufvudstadsbladet 15.1.2014.

Lehti, Jari: Armeijaan lentämään! Ilmailu 5/2006. Helsinki: Suomen Ilmailuliitto.

Palmu, Pentti: Yön yli päivään – Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990. Helsinki: Ilmatorjuntaupseeriyhdistys, 1989.

Toivonen, Pentti: Lennokit harjoitusmaaleina: Ilmatorjunnan ilmavoimat. Siivet 1/1996. Kangasala : AR-kustannus.