Kokoelmien helmet

Lumoudu

Ilmailumuseon kokoelmista löytyy lukuisia museoarvoltaan merkittäviä objekteja, jotka liittyvät perustavalla tavalla ilmailualan kehitykseen, murroskohtiin tai merkkitapauksiin osana kansallista ja kansainvälistä historiaa. Tällä sivulla esittelemme kokoelmiemme erityisiä helmiä.

Wäinö Bremer ja Junkers Junior

Lentäjä Wäinö Bremeriä (1899-1964) voi hyvällä syyllä pitää Suomen tunnetuimpana erikoisalansa pioneerina. Hän lensi Euroopan ympäri 1931, kävi Kapkaupungissa 1932 ja seuraavana vuonna kiersi koneellaan maailman ympäri. Kaikki suoritukset hän teki kaksipaikkaisella Junkers A50 Junior OH-ABB -avokoneellaan.

Artikkelikuvassa OH-ABB mahdollisesti Ruotsin taivaalla, Skånen peltojen yllä n. 1964-66. Ohjaimissa on Väinö Suomalainen, koneen silloinen omistaja.

Suomen Ilmailuliitto hankki koneen omistukseensa vuonna 1967 kansalaiskeräyksellä ja nykyisin se kuuluu Suomen Ilmailumuseon kokoelmiin.

”Junnu” oli sijoitettuna Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaterminaaliin 42 vuoden ajan (1976-2018). Terminaalin muutostöiden vuoksi se poistui terminaalin katosta ja palasi museolle joulukuussa 2018. Puhdistuksen jälkeen Junnu sijoitettiin II-halliin helmikuussa 2019.

Vantaa-kanava kuvasi Junnu-opastuksen osana Virtuaalimatka museoihin -sarjaa huhtikuussa 2020.

Museo kertoo Bremerin ja kokoelmiinsa kuuluvan ”Junnun” tarinaa koneelle perustetulla englanninkielisellä Facebook-sivulla. Liity mukaan seuraamaan lentäjäsankarimme jännittäviä vaiheita!

Kokoelmat kertovat

Museo julkaisi 2013-2016 kuukausittain Kokoelmat kertovat -katsauksen kokoelmissa olevasta mielenkiintoisesta esineestä, kuvasta tai arkistoasiakirjasta. Alta löydät 1 / 2013 – 5 /2015 julkaistut kertomukset ja blogista numerosta 6 / 2015 alkaen julkaistut kertomukset.

Kokoelmakappaleen merkitystä museokokoelmassa on avattu tuomalla esineen tarina ja käyttöyhteys monipuolisesti esille. Sarja esittelee etupäässä museonäyttelyiden ulkopuolella olevia objekteja, mutta välillä taustoitetaan myös kaikille tuttuja näyttelyesineitä.

Mikä ihme on Taivaankirppu? Ja mihin on käytetty perusnäyttelyn parvella olevaa kolmisauvakojetta? Mihin tarkoitukseen Napapiirin ylitystodistuksia myönnettiin?

Sukella mukaan kokoelmiemme jännittävään maailmaan!

5 / 2015

Joukkuemaailmanmestaruuden voittanut Bella 9 -liidokki vuodelta 1959

4 / 2015

DC 3:n matkustamon paikkailmoituskaavake 1950-luvun lopulta

3 / 2015

Insinööri Hellman ja Seutulan konnien antama diplomi vuodelta 1952

2 / 2015

Petsamon pokaali, muisto vuoden 1933 historiallisesta matkalentokilpailusta

1 / 2015

Urheilutaitolentäjät ry:n 2000-luvun toiminnasta kertova kuva-arkisto

12 / 2014

Jatkosodassa Blenheim-koneissa käytetty päivätiedustelukamera Rb. 75/30

11 / 2014

Museon DC-3 Hitchcockin Topaz-elokuvan kuvauksissa vuonna 1968

10 / 2014

Suomen messujen lentoviikon lennätyslippu vuodelta 1920

9 / 2014

Helsingin lentoasemalle 1960-luvun lopussa suunniteltu Hopeasiipi -huonekalusarja

8 / 2014

1950-luvun laskentaväline Convairin kuormausta varten

7 / 2014

Finnairin viimeinen DC-10 ja jäähyväismatka maailman ympäri 1996

6 / 2014

Syvyydenarviointikyvyn mittaukseen käytetty kolmisauvakoje

5 / 2014

Dornier DO 22KI ja yhden kellukeparin vaiheita

4 / 2014

Hunterit Helsingissä - RAF:n taitolentoryhmän vierailu 1957

3 / 2014

Suomen ensimmäisen naislentäjän Vuokko Knuutilan ohjaajatodistus vuodelta 1931

2 / 2014

DC3:n potkurien jäänehkäisyjärjestelmän spriisäiliö

1 / 2014

Aero Oy:n toimitusjohtajan Gunnar Ståhlen albumit

12 / 2013

Suomen lentomerkin (1918-1945) valmistustanssit

11 / 2013

Kulosaaren Taivaankirpun rakennuspäiväkirja vuosilta 1935-1936

10 / 2013

Wäinö Bremerin Kapkaupungin lennon kunniaksi lyöty muistomitali vuodelta 1932

9 / 2013

Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan Albumit

8 / 2013

Maisteri E. E. Kailan päähän osunut Mothin potkuri vuodelta 1929

7 / 2013

OH-LRB:n viimeisen reittilennon Voyage Log huhtikuulta1980

6 / 2013

VL Viima II -koneen barografi

5 / 2013

OH-SEA:n sivuvakaaja

4 / 2013

Sähke viimeisestä Mersu-lennosta 13.3.1954

3 / 2013

Koelentäjä Georg Jäderholmin lentopäiväkirjat

2 / 2013

Malmin lentoaseman pilvipistooli

1 / 2013

Kaleva-koneen raitisilmasäätimen kahva

2015-

Lue 6 / 2015 jälkeen ilmestyneitä artikkeleita blogissamme

X