Kesäkuun 21. päivää voitaisiin pitää suomalaisen lentoemännän päivänä, mutta myös suomalaisen lentoemännän virkapuvun päivänä. Tasan 75 vuotta sitten ensimmäiset suomalaiset lentoemännät aloittivat rohkeasti uudessa ammatissa toimien esikuvana kaikille heidän jälkeensä tuleville. Sotien jälkeen kaivattiin ilmailuun kautta aikojen liitettyä seikkailunhalua ja kauneutta, jonka takia tyylikkäät ja koulutetut lentoemännät nostettiin lehdistön mielitietyiksi.

Aeron ensimmäiselle lentoemäntäkurssille valittiin kuusi rohkeaa naista, jotka pelottomasti rakensivat omalla kokemuksellaan ja luonteellaan pohjan suomalaiselle matkustamomiehistön koulutukselle ja ammatille. Kurssilaiset muovasivat yhdessä opettajiensa kanssa koulutuksen sisällön ja antoivat Aeron käyttöön omat valmiutensa.

Miten tulla lentoemännäksi?

Suomalainen lehdistö seurasi tarkkaan lentoemäntien rekrytointiprosessia. Lentoemännäksi haluavilta vaadittiin hyvää kielitaitoa, lastenhoito- tai sairaanhoitokokemusta sekä hyvää käytöstä. Pestiin haki yli 200 kokelasta, joista valittiin osaksi omatekoisten ja osaksi amerikkalaisten alkutestien sekä kielikokeiden perusteella aluksi 35 nuorta naista.

Margareta Hohenthal, os. Colliander, korosti sujuvan kielitaidon merkitystä valinnoissa. Häntä pyydettiin haastattelussa luettelemaan mm. tunnettuja alkoholimerkkejä, mutta hän ei osannut nimetä kuin ainoastaan kaakaoliköörin. Hohenthalin mukaan yksi syy, miksi hänet valittiin kuuluisan kuutosen joukkoon, oli hänen hyvä englanninkielen taitonsa eikä erilaisten alkoholien tuntemus.

Loppukarsintoihin valituille teetettiin psykofyysiset testit eli painekammio- ja ns. pyörivän tuolin testaukset. Loppujen lopuksi kuusi onnellista kandidaattia aloitti lentoemäntäkoulutuksen toukokuun alussa 1947.

Lentoemäntäkurssi aloitettiin säännöstelytaloudessa ja poikkeusoloista kärsivässä Suomessa. Kurssi pidettiin Malmin lentokentällä valvontakomission luopuessa juuri saman vuoden alussa lentoaseman käytöstä. Kuuden koulutusviikon aikana kokelaat perehdytettiin mm. ”lentojen historiaan, moottorien ja eri konetyyppien tuntemukseen, lennon toiminnan teoriaan ja lennon varmistukseen ja johtoon, asiakaspalveluun, ensiapuun sekä sairaanhoitoon, matkailunähtävyyksiin, hotelleihin, reittinähtävyyksiin”. Kokelaat suorittivat myös ”käytännöllisiä harjoituksia sekä maassa ja ilmassa”. Malmin lentokentällä tutustuttiin myös meteorologian alkeisiin. Kurssin mock-upina toimi DC-3 -lentokone.

Ensimmäinen kurssi oli esikuvana tuleville

Aeron ensimmäinen lento matkustamomiehistön kera starttasi Malmin kentältä 21.6.1947. Kaarina Wendelin ja Clara Majblom lensivät tuolloin DC-3-lentokoneella Kemiin, josta palasivat mukanaan amerikansuomalainen turistiryhmä. Ensimmäinen lentoemäntäkurssi aloitti työskentelyn Kemin ja Kuopion reiteillä DC-3 -koneilla.

Mielenkiintoinen yksityiskohta ensimmäisen lentoemäntäkurssin järjestämisessä oli, että Aero O/Y lennätti Ruotsista SAS:n päälentoemännän Daisy Rydmanin luennoimaan ensimmäiselle suomalaiselle lentoemäntäkurssille.  Aikakauslehti Hopeapeilin mukaan Rydman opetti kurssilaisia ”varsinaisista lentoemännän tehtävistä ja siihen liittyvistä salaisuuksista”. Ruotsalaisen virkasisaren opetus saattoi olla ns. service-koulutusta eli asiakaspalveluun ja mahdollisesti viestintään liittyvää koulutusta.

Clara Majblom oli kokenut sairaanhoitaja. Majblom (myöh. Buttenhoff) toimi sotien aikana kenttäsairaalan ylihoitajana, joten ensiapukoulutus oli luonnollisesti hänen erikoisalaansa. Päälentoemäntänä kurssin jälkeen toiminut Majblom vastasi myös lentoemäntäkoulutuksen virkapukuohjesäännöstä. Eila Louhi seurasi Clara Majblomia päälentoemäntänä 1950-luvulla.

Ilmaemännän työtilana toimi DC-3

Hopeinen päältä, sininen sisältä, on ensimmäinen vaikutelma. Ovipielessä heti oikealla on ilmaemännän istuin. Joko teillä on sellainen? Ei vielä, mutta tarjona olisi vaikka millä mitalla. Emännän istuimen vieressä on Töölön asukkaille tutun sähköhellan tapainen laitos, hella sekin, mutta erikoistekele. Sen päällä ovat ruoka-annosten säiliöt, vieressä lautas-, kahvikuppi-, ym ruokailuvälinekaapit. Aivan hellan vieressä on komero ja ovi, jossa on viite: Toilette. Siitä vasemmalle on nikkelöity vaateorsi ripustimineen.

Uusi Suomi 30.1.1947.

Uuden Suomen kirjeenvaihtaja kuvailee elävästi Finnish Air Linesin uuden uutukaista DC-3:n sisustusta koneen saavuttua Amsterdamista Suomeen tammikuun lopussa 1947. OH-LCC:n siniset nahkaiset nojatuolit sinisine mattoineen tekevät suomalaisiin vaikutuksen kotimaisen liikenteen avautuessa matkustamomiehistön voimin vuoden 1947 aikana.

Pula-ajan puku

Aeron ensimmäinen virkapuku oli tyylikäs jakkupuku, jonka täydensi suikkamainen venelakki. Virkapuvun takki oli yksirivinen ja neljällä kultanapilla varustettu. Takki oli varsin pitkä ja ulottui melkein reisiin saakka. Jakun takana oli eräänlainen tamppi ja laskokset, joten takki oli löysä selästä. Hameen pitkä kävelylaskos edessä antoi tilaa työskentelylle.

Jakkupuvun kanssa käytettiin harmahtavaa kauluspaitaa. Suomessa vallitseva materiaalipula vaikutti virkapuvun suunnitteluun, sillä talvella käytettävä villapusero oli valmistettu sillasta eli ns. keinovillasta. Päähine oli muodoltaan varsin korkea ja löysä malliltaan, jonka vuoksi hattua pidettiin usein rennosti takaraivolla. Vuoden 1948 tammikuun kurssille valitun Kirsti Müllerin mukaan hatut annettiin ”lastaajapojille” virkapuvun vaihtuessa vuoden 1952 tienoilla. Päähineessä oli kiinnitettynä taivaansininen emalikokardi ja Aeron siivet.

Kenkiä ja kokardeja

Aero O/Y:n ensimmäisestä virkapuvusta on jälkipolville säilynyt ainoastaan kengät ja hatussa pidetty virkamerkki.

Vuoden 1948 tammikuun kurssille Aeron pääjohtaja Leonard Grandellin avustuksella saatiin tilattua helsinkiläisestä Oldenburg-kenkäkaupasta Bally-avokkaat. Matkustamomiehistön kengiksi nämä korkealaatuiset avokkaat eivät ole ihan tavallisimmasta päästä, vaikka monet emännät vielä tänäkin päivänä valitsevat ns. boarding-kengiksi korkeakantaiset avokkaat.

Ballyn sling-back -avokkaat olivat mustasta mokkanahkasta valmistetut sveitsiläiset laatukengät, mutta avoimet kantapäästä ja varpaista. Müller kuvaakin kenkiä varsin epäkäytännöllisiksi talvipakkasilla. Kengät ovat sisältä ja päältä nahkavalmisteiset.

Säännöstelyn Suomi

Kurssilaiset joutuivat hankkimaan virkapuvun omilla ostokupongeilla, mutta jos pisteet olivat lopussa ja uutta pistejakelua odotettiin, niin virkapuku hankittiin mustasta pörssistä. Suomen Kuvalehden kenkämainoksessa kerrottiin, että kansanhuoltoministeriö ei voinut myöntää nahkajalkineiden ostolupia kesälle 1947.

Naisten kesäkengät olivat sodan jälkeisinä vuosina tekstiileistä, keinonahasta tai plastikista valmistettuja. Kaleva Salminen Oy:n mainoksessa osuvasti vedottiin muotitietoisiin suomalaisiin: ”keinonahkapohjaisia ja tekstiilipäällyksisiä Kale-kesäkenkiä, joiden avulla voi mukavasti antaa kallisarvoisille nahkajalkineille kesälomaa”.

Naisten paksuja takkikankaita oli tuolloin enemmän saatavilla kuin miesten pukukankaita. ”Miesten puvut edelleen vaikeasti saatavissa”, kertoi Kansanlehti 19.9.1947. Väestöliiton ja metsätyömaiden työntekijöiden työvaatteiden saantia pidettiin tuolloin ensisijaisena.

Lentoyhtiön henkilökunnan virkavaatettaminen pahimpaan pula-aikaan oli ainutlaatuinen ponnistus, johon varmaan tarvittiin suhteita ja keinottelua. Upeiden Bally-kenkien hankkiminen säännöstelyn Suomessa vaati pääjohtajalta monien narujen vetämistä.

Lentoemännät ovat ilman tuhattaitureita

Vuoden 1951 alussa työskenteli Aero O/Y:n palveluksessa jo 13 lentoemäntää. Tällä hetkellä Finnair Oyj työllistää noin 2000 matkustamohenkilökunnan jäsentä. Lentoyhtiö Norralla, josta Finnair Oyj omistaa 40 prosenttia, on palveluksessaan tällä hetkellä noin 300 matkustamomiehistön jäsentä.

Matkustamohenkilökunnalta vaaditaan edelleenkin samoja ominaisuuksia kuin 75 vuotta sitten – kielitaitoa, intohimoa lentämiseen ja sosiaalisia taitoja. Ammattiin kouluttautuvalta vaaditaan monia ominaisuuksia, mutta työnkuva on erittäin mielenkiintoinen ja antaa paljon tekijälleen. Lentoemännän ammatti kehittyy muiden ammattien ohella, mutta ammattiin liitetty glamour on säilynyt. Lentäminen ei ole vain ammatti vaan elämäntapa.

Lisätietoja

Amanuenssi Eijakristina Sumelius
Sposti eijakristina.sumelius@ilmailumuseo.fi
GSM +358 40 590 7721

Suomen Ilmailumuseo
Karhumäentie 12
01530 Vantaa