Suomen Ilmailumuseon kokoelmaan kuuluu esineitä, jotka ovat olleet mukana historian suurissa tapahtumissa. Esineet ovat olleet merkittävässä roolissa useissa sodissa ja kulkeutuneet jännittävien tapahtumien ja kuuluisien käsien kautta museolle.

Usein emme tiedä kaikkea, vaan yhdistämme johtolankoja aluksi arvaillen objektien historiaa. Joskus sattumat ja tutkijat johdattavat meidät esineiden historian pyörteisiin ja siten merkittävien ihmisten elämäntarinoihin.

Museon kokoelmiin kuuluvan kiinteän saksalaisen F.K. II 833 tiedustelukameran tarina on vertaansa vailla ja avautuu pala palalta. Tähän mennessä paljastuneet pienet tiedonjyvät laitteesta kertovat varhaisilmailumme historiaa.

Tiedustelua vai kartoitusta?

Fotogrammetrian professori Henrik Haggren tutkii tieteenalan varhaisia kartoitussovelluksia Suomessa. Fotogrammetria tarkoittaa kohteiden kolmiulotteista mittausta kohteesta otetuilla valokuvilla. Tunnetuin sovelluksista on ilmavalokuvaus ja kuvilta tehtävä topografinen kartoitus.

Haggrenin kiinnostus ilmavalokuvausta kohtaan sai minut tutkimaan museomme kätköissä vuosikymmeniä ollutta suurta puuarkkua, jonka sisältä paljastui ilmavalokuvauslaite.

Haggrenia kiinnostaa eritoten hänen löytämissään ensimmäisen maailmansotaa ennen ja jälkeen otetuissa ilmakuvissa kuvien syntyhistoria. Milloin ilmavalokuvaus siirtyi saksalaisten ilmavoimien tiedustelukuvauksesta suomalaiseen kartoituskuvaukseen? Kuka mahtoi olla ensimmäinen suomalainen kartoituskuvaaja ja saiko hän oppinsa ilmavalokuvaukseen alun perin Saksassa?

Minua alkoi tietysti kiehtomaan ajatus löytää museon kameralla otettuja varhaisia ilmakuvia puhumattakaan laitteen historian selvittämisestä. Tähystäjät takatoosassa ovat tärkeässä asemassa tiedustelukuvauksen kehittymisessä.

Mielenkiintoni kohdistuu tällä hetkellä enemmän laitteiden kehittymiseen ja kameran käyttäjiin, mutta ehkä tulevaisuudessa varhaisen suomalaisen ilmavalokuvauksen kokonaiskuvan selvittämiseen.

Ilmatiedustelu alkoi kuumailmapalloilla

Pariisilaisen värikkään julkisuuden henkilön, Jules Vernen ystävänä tunnetun, Gaspard-Félix Tournachon eli Nadarin 1850-luvun lopulla ottamia valokuvia voidaan pitää ensimmäisinä kuumailmapallosta otettuina kolmiulotteisina, limittäin otettuina ilmavalokuvina.[1] Ensimmäiset tiedustelukuvat lentokoneesta otti puolestaan italialainen kapteeni Carlo Piazza Italian ja Turkin välisessä sodassa maaliskuussa 1912.[2]

Ilmavalokuvauksen eurooppalaisina uranuurtajina voidaan pitää ranskalaisia, italialaisia, saksalaisia joukkoja, jotka alkoivat kehittää laitteita armeijoiden tiedustelua varten 1910-luvulla.

Suomalaisten joukkojen ilmavalokuvaus alkoi keväällä 1918

Suomalaisten joukkojen suorittama ensimmäinen ilmavalokuvaustehtävä tapahtui varsin luultavimmin huhtikuun ensimmäisinä päivinä 1918. Vänrikki Bruno Holmströmin kertomuksen mukaan hän suoritti amatöörivalokuvaajan kanssa lennon Tampereelle tarkoituksenaan valokuvata punaisten asemia, mutta punaisten ampuessa konetta kohti konekiväärein ja tykein valokuvaaja säikähti ja tyystin unohti tehtävänsä.[3]

Valokuvaajalla oli Tampereen taistelujen aikana käytössään tavallinen kamera, sillä ensimmäiset varsinaiset ilmavalokuvauslaitteet saapuivat Suomeen huhtikuussa 1918 saksalaisten Friedrichshafen-koneiden mukana. [4]

Tiedustelukoneen vakiovarusteisiin katsottiin vuonna 1918 kuuluvan myös valokuvauslaitteet.[5]

Maavoimien lentojoukkojen tarkastajalta (Inspektion der Fliegertruppen), joka oli eräänlainen aselajin teknisistä hankinnoista vastaava saksalainen esikunta, saapui Suomeen 4 kappaletta 25 cm:n polttovälillä varustettua käsikameraa, valokuvauslevyjä ja valokuvauspaperia.[6]

Kapteeni M. Kilpi kirjoittaa Aero-lehden juhlanumerossa 6.3.1938 artikkelissaan Vapaussodan tärkeimmät ilmailutapahtumat seuraavaa: ”1.3.1918 tilattiin Saksasta valkoiselle armeijalle ensimmäiset ilmakamerat, 4 kpl”. Tilatut kamerat saapuivat Suomeen siis todennäköisesti juuri Virgo-laivan mukana huhtikuussa 1918. Koneiden varustus oli luutnantti Aarne Bremerin mukaan erinomainen, sillä olivathan Suomeen saapuneet koneet uusia. [7]

Saksalaisen Fliegerkammer-kameran kehityksestä

Saksassa ilmavalokuvauskameroita kutsuttiin vuosisadan alussa nimellä ”Fliegerkamera, Flugzeugskamera tai Fliegerkammer”. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa vuonna 1914 oli saksalaisilla joukoilla käytössään kaksi samanlaisella optiikalla varustettua käsikameraa – Zeissin ja Goerzin ns. pistoolikamerat. 1915 vuoden puolivälissä tuli käyttöön lyhyellä polttovälillä varustettu F.K. I -kamera, jota kutsuttiin nimellä Einheitskammer eli ns. yksikön kamera. [8]

F.K. II ja III-tyypin ilmakameroita alettiin valmistaa 1915 vuoden puolessa välissä. Museomme kamera on mitä todennäköisimmin valmistettu vuonna 1915, mutta otettiin käyttöön tammikuussa 1916. F.K. II-tyypin kameroita käytettiin sekä käsikameroina että telineeseen kiinnitettyinä, jolloin kameran telineessä saattoi olla varusteena myös ns. kaukoputkitähtäin. F.K. IV-tyypin kameroiden polttoväli oli 120 cm, jonka vuoksi näitä pitkäputkisia kameroita kuljetettiin kahdessa osassa. [9]

Saksalaista laatua

F.K. II 833 -kamera valmistui tammikuussa 1916 Saksan Dresdenissä Ica Akt.-Ges Dresdenin tehtaalla. Die Internationale Camera Actiengesellschaft ICA muodostui vuonna 1909 neljästä eri saman alan yrityksestä. Hüttig AG, Kamerawerk Dr. Krügener, Emil Wünsche AG ja Carl Zeiss Jena–Palmos Camerabau yhdistyivät ICA-yhtiöksi.[10]

ICA fuusioitui vuonna 1926 kolmen eri yrityksen kanssa muodostaen Zeiss-Ikonin. ICA:n logo oli pentagrammi, joka koristaa useita yrityksen varhaisia laitteita ja katalogeja.

Englantilaisilla ja amerikkalaisilla joukoilla oli käytössään ensimmäisen maailmansodan aikana samantyyppisiä vaihdettavilla kaseteilla varustettuja kameroita.[11] Kameroita valmistettiin myös lisenssillä eri maissa saksalaisten laatumerkkien pohjalta.

Kiinteä ilmavalokuvauskamera F.K.II 833

Museon kamera on puoliautomaattinen levykamera. Kiinteästi asetetulla kameralla kuvattiin takaohjaamon lattiaan tehdyn reiän kautta. 50 cm:n polttovälin kamera oli useimmiten kiinnitettynä telineeseen pystysuoraan alaspäin takaohjaamon lattiaan tähystäjän eteen, mutta sillä voitiin ottaa kuvia myös ilman telinettä. Jos tätä isoa ja painavaa 50 cm:n polttovälin kameraa käytettiin käsikamerana, niin silloin kameraan saatettiin kiinnittää irrotettavat kahvat ja ns. niskahihna.

ICA kameran runko oli tavallisimmin valmistettu mahongista, päällystetty todennäköisesti pellavakankaalla ja lopuksi maalattu vedenkestävällä maalilla. Runko maalattiin mustaksi sisäpuolelta valonheijastuksien estämiseksi.

Kameraa kuljetettiin puisessa arkussa, jonka sisällä säilytettiin kameran lisäosia kuten suodattimia. Arkussa on kiinteät paikat levykaseteille ”Wechselkassetten” (engl. plate magazines), joita on säilynyt kaksi kappaletta. Varhaisten tiedustelukameroiden levykasettien sisällä on yleensä 6 numeroitua levyä, mutta museon kasettien lasilevyt ovat valitettavasti poistettu. Vaihtokaseteissa oli yleensä 6 lasilevyä, jotka oli päällystetty valoherkällä materiaalilla.

Miten kameralla kuvattiin?

Kuvaaminen yläilmoista oli erittäin vaativaa mm. paksuista varusteista, tiedustelutehtävien luonteesta ja alkeellisista lentokoneista johtuen. Kameran liikkumista ja tärinää yritettiin estää vietereillä ja kuminauhoilla.[12] Tähystäjän tehtävä oli myös tehdä lentoilmoitukset eli kirjata lennon kuvaus kaikkine detaljeineen.  

F.K. II 833 -kamerassa on Tripletin 1:4,8 objektiivi, jota pidettiin kameratyypille sopivimpana vaihtoehtona.[13] Kameran kuvakoko on 13 x 18 cm. Kamerakokonaisuuteen kuului todennäköisesti neljä levykasettia, vaikka museon kamerassa on jäljellä vain kaksi kasettia. Kameroiden kasetteja todennäköisesti käytettiin eri laitteissa aina kuvaustarpeen mukaan.

Kameran mukana säilynyttä kasettia on käytetty todennäköisesti Perkjärven kenttätykistöä varten suoritetulla kartoituskuvauksella kesällä vuonna 1927, koska kasetissa on metallilaatta päivämäärällä ILM T 19 16/6 27. Levykameralla kuvattiin Perkjärvellä ensimmäisen kerran vuonna 1920, mutta ensimmäinen varsinainen kartoituskuvaus suoritettiin v. 1927.[14]

Valotuksen mittaamiseen ei ollut välineitä, joten kuvaajat käyttivät 1910-luvulla vielä kokemusperäisiä valotustaulukoita valokuvaaja Esko Putuksen mukaan. Puoliautomaattinen levykamera otti tarkempia kuvia kuin filmikamera ja kuvia voitiin myös suurentaa ilman laadun menetystä. [15]

Valotusta säädettiin himmentäjälaitteella, vaikka himmentimellä on lentokamerassa vähemmän merkitystä kuin tavallisissa käsikameroissa. Objektiivi asetettiin ”äärettomälle”. [16] Toinen valotuksen säätö tehtiin levyn edessä sijaitsevan verhosulkimen (der Schlitzverschluss) kahdella eri asetuksella. Asetukset säätivät verhon nopeutta ja verhon rakoa. Verhosulkijassa on aukkoja, jotka kulkevat levyn ohi aivan sulkijan lähellä ja valottavat sen kappaleen kerrallaan.

Suomalaiset käyttivät F.K. II kameroita saksalaisilta hankituissa Friedrichshafen-tiedustelukoneissa 1918–1922

Saksalaiset joukot kuvasivat Tallinnasta käsin Suomessa vuoden 1918 alussa. Ilmakuvia ja lentoilmoituksia on säilynyt eri arkistoissa jälkipolville. Saksalaiset joukot käyttivät tuolloin tiedustelulennoilla Friedrichshafen-lentokoneita, joissa käytettiin kiinteitä 50 cm:n kameroita ja 25 cm:n käsikameroita.[17] Suomalaisten hankkimissa Friedrichshafen-koneissa käytettiin valokuvauskalustoa saksalaisten tapaan.

Suomalaisilla Ilmailuvoimilla oli käytössä 1918–1922 rajoitettu määrä kalustoa ja miehistöä. Eversti Kuno Janarmo, ent. Chanson, kuvailee omaelämäkerrallisessa teoksessaan Varhaisilmailumme kuinka kaksi ohjaajaa (Gerdt Henrik Wrede af Elimä ja Olof Andreas Hongell) ja kaksi tähystäjää (Matti Ensio Durchman ja Paul Otto Hjelt) suorittivat kaikki lentotehtävät vuoden 1919 aikana.[18] Käsikamerana toimi tuolloin 25 cm polttovälin laite.

Suomalaisten joukkojen Friedrichshafen 49 C ja B meritiedustelukoneessa kuvattiin saksalaisella Arka-merkkisellä ns. kaistakameralla vuonna 1922.[19] Friedrichshafenia käytettiin myös kuuluisan ja maailmalle laajasti levinneen matkailun edistämisfilmi Finlandian kuvauksissa kesällä 1922.[20]

Breguet 14 A 2 koneissa 1919–1922

F.K. I-tyypin 25/30 cm verhosulkimella varustettua käsikameraa käytettiin Suomen Ilmailuvoimilla 1921–1922 välillä mm. Breguet 14 A2 2C. 470 Kerberoksessa ja varmasti myös Ilmailuosasto I:n harvinaisessa Breguet 14 A2 2C. 476 -valokuvaustiedustelukoneessa.[21] Teknikkokapteeni Börje Fagerströmin mukaan Perkjärven vuoden 1920 ilmavalokuvaukset suoritettiin myös Breguet 14 A 2 -konetyypillä.

Kaksi kuuluisaa kuvaajaa

Pilvikuvaaja Poutvaara

Matti Poutvaara osti museon kokoelmiin kuuluvan vuoden 1916 ICA F.K. II tiedustelukameran todennäköisesti Suomen ilmavoimien ylijäämäkaluston huutokaupasta jatkosodan jälkeen 1945. Poutvaara jättäytyi tuolloin vapaaksi valokuvaajaksi.

Vuonna 1934 Poutvaara sai komennuksen Ilmavoimien valokuvauskurssille Kauhavalle ja opiskeli sotilasteknikoksi ennen sodan syttymistä. Poutvaara toimi Suur-Merijoella Lentolaivue 12:n valokuvausteknikkona.

Poutvaara tuli tunnetuksi suomalaisille ikonisena suomalaisen maiseman valokuvaajana. Matti Poutvaara oli ilmavalokuvauksen uranuurtaja, sillä hän toimi sodan aikana tiedusteluvalokuvaajana ja sodan jälkeen lensi Aero O/Y:n koneilla valokuvaten suomalaisen kulttuurimaiseman Saamemaasta saaristoon.

Poutvaara julkaisi uransa aikana kymmeniä valokuvateoksia, jotka tavallaan ovat muodostaneet suomalaisten mielissä mustavalkoisen sodanjälkeisen jälleenrakentamisen kuvaston. Poutvaara kuvasi suomalaista kulttuuriympäristöä tavalla, joka on muovannut käsityksiämme suomalaisesta sielunmaisemasta huojuvine viljapeltoineen ja koskemattomine saarineen.

Poutvaaran sodasta kertovissa muistelmissaan hän kuvailee suomalaisten valokuvauskaluston hankkimista:

”Kuitenkin näitä täysin tarpeettomia kamerahankintoja jatkettiin vielä talvisodan jälkeenkin, kunnes selostin henkilökohtaisesti tilanteen silloiselle ilmavoimien sotavarustepäällikölle eversti Oppaalle. Hän lopetti moisen hulluuden. Aikaisemmat kamerat oli ostettu Saksasta (jokin määrä 1. maailmansodan romuja myös Ranskasta), mutta perushankintavaiheessa niitä alettiin tehdä Suomessa. Ilm.VE:ssa palvellut ammattiveli oli puuhan takana, ja hänen verstaassaan syntyi kymmeniä SU-25- ja SU-50 kameroita. Kun pää aukeni niin jatko oli vielä ihmeellisempi: alussa valmistettuihin kameroihin käytettiin romutettujen kameroiden objektiiveja, myöhemmässä vaiheessa tilattiin Saksasta objektiivit, sulkimet, kasetin osat jne. ja lopulta jäi kotimaisen “yrittäjän” harteille vain rungon valu ja kokoonpano. Opas antoi “tehtailijalle” vaihtoehdon: joko sotaoikeuteen tai sopimuksen purku ja lähtö.

Tekijä valitsi viimemainitun. Kameran osat kiertelivät varastoissa vielä jatkosodankin ajan. Viimeisenä tehtävänäni ilmavoimissa oli laatia ehdotus käsikameravahvuudesta: ylijäämä huutokaupattiin. Itsekin ostin muistokappaleen.”[23]

EP-kameraliikkeen perustaja, valokuvaaja Esko Putus

Matti Poutvaaralta museon kamera päätyi 1990-luvulla toiselle legendaariselle valokuvaajalle, nimittäin Esko Putukselle. EP-kameraliike Helsingin Uudenmaankadulla oli 1984–2009 kameraentusiastien pyhiinvaelluspaikka.

EP-kameraliikkeen omistaja Esko Putus vieraili Matti Poutvaaran luona Parikkalassa vuosina 1988–1992. Putus ilmaisi kiinnostuksensa ostaa Poutvaaran kameroita ja antoi tarjouksensa kameroista, mutta hinta oli liian korkea. Kamerat jäivät vielä tuolloin Poutvaaralle.

Putus muistelee, että Poutvaaralla oli vain noin parisenkymmentä kameraa, mm. Excacta-merkkinen kamera, kotinsa kellarissa. Putus arvelee, että Poutvaara hankki kameran sen vuoksi, koska sai laitteen edullisesti ja halusi myös kartuttaa kokoelmaansa.

Museon lentävä kamera yhdisti kuuluisat kuvaajat. Esko Putus nimittäin toimi aikoinaan ilmavalokuvaajana Cessna 150–175 -lentokoneissa yhdessä lentäjä Eero Aromaan kanssa kuvaten Kuultokuva Oy:lle vuosina 1966-1967 ilmapostikortteja.

Esko Putuksen kautta kamera tuli osaksi Suomen Ilmailumuseon kokoelmia vuonna 1998. Poutvaaran laaja valokuvakokoelma on nykyään osa Museoviraston kokoelmia.

Kulissien takana

Artikkelia ei olisi syntynyt ilman professori Henrik Haggrenia, dipl. ins. Carl-Fredrik Geustia ja valokuvaaja Esko Putusta, sillä heidän innostuksensa ja asiantuntemuksensa veivät minut varhaisen ilmatiedustelun syövereihin.

Henrik Haggren otti minuun yhteyttä jo vuonna 2020, jolloin rupesin tutkimaan tarkemmin kamerakokoelmaamme. Aikoinaan väärin luetteloitu kamera osoittautuikin sitten harvinaisuudeksi, jonka kaltaisia löytyy todennäköisesti enää vain muutamia maailmasta.

Dipl.ins., Ilmailumuseoyhdistyksen kunniajäsenen, Geustin tutkittavakseni luovuttamat Inon linnoituksen ilmakuvat 18.5.1918 [24] ratkaisivat osaltaan varhaisen ilmatiedustelun saloja, sillä professori Haggren onnistui kuvien avulla piirtämään kuvauskartan pienikaavaisen venäläisen topografikartan avulla. Inon kuvien pystykuvat otettiin juuri museon F.K. II-tyyppisellä kiinteällä kameralla. Haggren käytti näiden taktisten pystykuvien sijoitteluun puolestaan v. 1916 venäläistä suurikaavaista karttaa.

Venäläiset jättivät Inon linnoituksen 14.5.1918, jonka jälkeen Suomessa ei ole enää ollut venäläisiä joukkoja. Saksalaiset joukot Flieger-Abteilung 16 kuvasivat Inon linnoitusta 18.5.1918. Ilmakuvissa näkyy selvästi venäläisten räjäyttämiä strategisia kohteita ja linnoituksen osia, jotka Haggren paikallisti venäläisessä v. 1916 suurikaavaisessa kartassa huolimatta siitä että venäläiset räjäyttivät lähtiessään merkittävät rakenteet. Inon ilmakuvat osoittavat havainnollisesti viisto- ja pystykuvauksen käytännöllisen eron.

Olen tutkinut Inon kuvia lukemattomia kertoja, koska kuvia on otettu sekä käsikameralla että kiinteällä 50 cm:n kameralla. Olen oppinut Inon kuvien avulla tunnistamaan varhaisia ilmavalokuvia ja jopa eri kameratyyppejä otetuista kuvista. Saksalaiset lentojoukot lensivät 1918 kuvaamassa suomalaisia strategisia kohteita ja koska Inon kuvien tiedot ovat säilyneet, tekevät ne kuvista vielä arvokkaampia.

Ilmailuhistorian asiantuntija Raimo Heikkinen auttoi minua myös suuresti luovuttamalla tutkittavakseni mielenkiintoisia Kansallisarkiston dokumentteja, jotka johdattavat minua vielä jatkotutkimukseen. Suomen Ilmavoimamuseon amanuenssi Mikko Kylmälän avulla sain käyttööni kuvia ja selventäviä tietoja varhaisista tähystäjistä. Deutsche Museumin taidehistorioitsija Dr. Noemi Quagliati on puolestaan auttanut minua ymmärtämään varhaista ja unohtunutta kameratekniikkaa. Ilmavalokuvakameroiden käytöstä kerrotaan virheellisesti esim. yksityisten keräilijöiden sivuilla, jonka vuoksi tiedot toistuvat virheellisinä internetissä.

Suomen Ilmailumuseon museomekaanikko Antti Laukkasen kanssa olen kokenut useita kutkuttavan jännittäviä hetkiä tutustuessamme varhaisiin lentäviin kameroihin ja saadessamme vanhat kamerat elämään. Noiden pienten hetkien kautta olen saanut tuntea rohkeiden edelläkävijöiden, tähystäjien ja valokuvaajien, hengen.

Vuoden 1921 Aero-lehden Tähystäjäksikö vai ohjaajaksi? -artikkelin kirjoittajan kanssa olen tutkimukseni jälkeen samaa mieltä.

”Ja muistakoon hän, että ohjaajaksi hätätilassa kelpaa jokainen ruumiillisesti ja henkisesti terve mies, tähystäjäksi sitä vastoin ainoastaan sotilas ja upseeri sanan parhaimmassa ja laajimmassa merkityksessä.”[25]

Kirjoittaja:

Eijakristina Sumelius on esineamanuenssi Suomen Ilmailumuseossa.

Lähdeluettelo:

Aero Ilmailuvoimien upseeriyhdistyksen ja Suomen Ilmapuolustusliiton julkaisu.

Bremer, Aarne. Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan vuonna 1918. 1934.

Dietl, Tatjana, Holzer, Charlotte ja Quagliati, Noemi. Deutsches Museum. Der blick aus der Luft -blogikirjoitus Deutsches Museumin sivuilla. 19.11.2021. 

Fagerström, Börje. Helsinki 1987. Suomen kartoituskuvaajien historiikki. Topografikunnan kuvauskäytössä olleet lentokoneet vv. 1920–1987. Puolustusvoimien karttalaitos. Jyväskylä 31.3.1990.

Fagerström, Börje. Suomen kartoituskuvaajien historiikki. Kartoituskuvakamerat 1922-1987. Jyväskylä 31.3.1990.

Graflex Journal, Sharing information about Graflex and their cameras. Issue 2/2018. 

Hallion, Richard. P. Taking the Flight. Oxford University Press 2003.

Janarmo, ent. Chanson, Kuno. Varhaisilmailumme. Kustannusosakeyhtiö Otava Helsinki 1963.

Jäger, Helmut. Lichtbildgerät – Erkundung mit der Kamera. 2014.

Keskinen, Kalevi, Partonen, Kyösti ja Stenman, Kari. Suomen Ilmavoimat 1918—1927.

Klasings flugtechnische Bücher, Die Fliegerschule. Berlin, Klasing & Co. G.m. b. H 1918.     

Meadebecks Taschenbuch für Flügtechniker und Luftschiffer, 1923. Photographie und Photogrammetrie. Kapitel VI. Suomentanut Nisonen, Arvo. Valokuvausoppi Ilmailuvoimien Esikunta 9.4.1925.

Poutvaara, Matti. Summan tragedia. Suomen kartoituskuvaajien historiikki. 1977.

Quagliati, Noemi. Kirjeenvaihto 2022.  

Schoeler, Horst. Jena und die Photogrammetrie. Carl Zeiss Jena. 1958.

Uola, Mikko. Kotkanpojan lentoonlähtö. Suomen Ilmailuvoimien varhaisvuodet 1918—1923. Porvoo 2018.

Vogler, Philippe. Die deutsche militärische Luftbildaufklärung Von den Anfängen bis 1945.

Yleisinä lähteinä käytetty myös:

Luettelo sotilaslentäjistä, joille on vuosina 1918-1944 annettu Suomen Lentomerkki. 13.12.1986.

Manual of Photogrammetry. American Society of Photogrammetry Second Edition 1952. Washington DC.

Helsingin Sanomat.

SIM kokoelmat. Leijer, Carl-Eric 1918 SIM henkilöarkisto.  

Kansallisarkisto.

[1] Hallion, Richard P. Taking Flight. Inventing the Aerial Age form Antiquity to the First World War. 2003. s. 70–71.                                                                                                     

[2] Hallion, Richard P. Taking Flight. Inventing the Aerial Age form Antiquity to the First World War. 2003. s. 314.                                                                                                    

[3] Aero 6.3.1938, s. 79–81. Ilmavoimien upseeriyhdistyksen ja Suomen Ilmapuolustusliiton julkaisu.

[4]  Aero 6.3.1938, s. 89–91. Ilmailuvoimien upseeriyhdistyksen ja Suomen Ilmapuolustusliiton julkaisu.

[5] Uola, Mikko. Kotkanpojan lentoonlähtö. Suomen Ilmailuvoimien varhaisvuodet 1918–1923. Porvoo 2018. s. 41.

[6] Uola, Mikko. Kotkanpojan lentoonlähtö. Porvoo 2018. s. 43

[7] Aero nro 8 elokuu 1932, s. 216. Aarne Bremerin teos Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan   vuonna 1918 julkaistiin vuonna 1934.

[8] Jäger, Helmut. Lichtbildgerät – Erkundung mit der Kamera. 2014. s. 288–289.

[9] Jäger, Helmut. Lichtbildgerät – Erkundung mit der Kamera. 2014. s. 290.

[10] Jäger, Helmut. Lichtbildgerät – Erkundung mit der Kamera. 2014. s. 286.

[11] Graflex Journal, Sharing information about Graflex and their cameras. Issue 2/2018.                                                                                                                      

[12] Meadebecks Taschenbuch für Flügtechniker und Luftschiffer, 1923. Photographie und Photogrammetrie. Kapitel VI. Valokuvausoppi Ilmailuvoimien Esikunta 9.4.1925. Suomentanut Nisonen, Arvo.

[13] Jäger, Helmut. Lichtbildgerät – Erkundung mit der Kamera. 2014. s. 289.

[14] Fagerström, Börje. Helsinki 1987. Topografikunnan kuvauskäytössä olleet lentokoneet vv. 1920–1987. Puolustusvoimien karttalaitos. s.4-5.

[15] Der blick aus der Luft -blogikirjoitus Deutsches Museum -nettisivut. 19.11.2021. Dietl, Tatjana, Holzer, Charlotte ja Quagliati, Noemi. Deutsche Museum.

[16] Meadebecks Taschenbuch für Flügtechniker und Luftschiffer, 1923. Photographie und Photogrammetrie. Kapitel VI. Suomentanut Nisonen, Arvo. Valokuvausoppi Ilmailuvoimien Esikunta 9.4.1925.

[17] Kansallisarkisto Pk 215/4. Seeflugstation Revalin 18.5.1918 ottamia kuvia Inon linnakkeesta; PG/63816 The Imperial German Navy War Diary of the Sea plane Base Reval. Date: 1.5.1918-14.9.1918. National Archives, Washington D.C.

[18] Janarmo, Kuno. Varhaisilmailumme. Kustannusosakeyhtiö Otava Helsinki 1963. s. 107.

[19] Fagerström, Börje. Helsinki 1987. s. 10 ja liite Kartoituskuvakamerat 1922–1987.

[20] Kansallinen Audiovisuaalinen Arkisto.

[21] Keskinen, Kalevi, Partonen, Kyösti ja Stenman, Kari. Suomen Ilmavoimat 1918–1927. Loviisa 2005. s. 1 ja s. 94–95.

[22] Valokuva: Suomen Ilmavoimamuseon valokuvakokoelmat. Kuvatiedot amanuenssi Mikko Kylmälä Suomen Ilmavoimamuseo elokuu 2022; Alfred Munck-Laguksen kansalaisuuden vahvistaminen. HS 11.6.1929; Kansallisarkisto Liite Ilm. voim. Pvk. N:o 234./21

[23] Suomen kartoituskuvaajien historiikki. Summan tragedia. Poutvaara, Matti. 1977. s. 9-10; Muistelmat vahvistaa mm. Kansallisarkiston dokumentti Lentovarustevarikon valokuvauskaluston poistodokumentti 28.11.1944, jonka on allekirjoittanut Matti Poutvaara.

[24] Kansallisarkisto Pk 215/4. Seeflugstation Revalin 18.5.1918 ottamia kuvia Inon linnakkeesta.

[25] Suomen Ilmailuvoimien esikunnan toimittama julkaisu AERO N:o 3 1921 marraskuu, s. 26. Artikkelin Tähystäjäksikö vai ohjaajaksi ? kirjoittaja nimimerkki A. S-n.