En liene ainoa, jolle lentoemännistä tulee ensimmäisenä mieleen tyylikkyys, ja omakohtaisesti olen saanut todistaa tätä Evergreenien saapuessa työpajoihimme Yhteisöllisen ammattiperinteen keruu museossa -hankkeessa. Ensimmäisissä tapaamisissamme mukana on ollut yhdistyksen jäseniä, joiden työurat ovat alkaneet jo 1950-luvulla – ja tyyli on edelleen kohdillaan.

Museon kokoelmat ovat saaneet ensimmäisten työpajojen (helmi-maaliskuu 2019) myötä uutta jäsennystä. Tässä pieni virkapukuhistoriikki Aero Oy:n puvusta ajalta 1947-62.

Ajanjaksolla 1947-1962 virkapuvun takissa oli 4 kullanväristä leijonanappia, ja juuri tämän napituksen perusteella rajanvetoa vanhempiin ja uudempiin pukuihin pystytään selkeästi tekemään. 1962 käyttöön tulivat sekä kolmenappinen tumma puku että vaaleansininen kesäpuku.

Ensimmäisten vuosikymmenten virkapuvuksi mielletään aeronsininen, villakankainen, klassinen kävelypuku – ”nykyaikaisen naisen univormu”. Työryhmätyöskentelyn myötä olemme saaneet jäsennettyä, että kyseessä ei ole yksi ja sama virkapukutyyppi, vaan kolme toisistaan erotettavaa mallia. Lisäksi käytössä on ollut toisistaan hieman eroavia kesä- ja talvipukuja. Rajat ovat toki liukuvia. Varsinkin alkuvaiheessa työurat saattoivat jäädä varsin lyhyiksi, joten lentoemännällä on ollut ehkä vain se yksi puku. Heti sodan jälkeen materiaaleista – kaikesta – oli pulaa, mikä on johtanut soveltaviin ratkaisuihin. Olemme kuulleet, kuinka nyloneita haettiin Tukholmasta – kuin myös matkustajille voileipiä ja kahvia. Osa asusteista on ollut omia, kuten sukat ja käsineet, ja vasta myöhempinä aikoina yhtiö on vastannut laajemmasta kokonaisuudesta.

Materiaalit ovat kaikin puolin olleet tehokkaassa käytössä, eikä museon kokoelmissa ole aivan vanhimmalta ajalta virkapukua. 4-nappisia takkeja on yhteensä 3 kappaletta sekä myöhemmin teetetty ”retropuku”. Museon takit ovat todennäköisesti 1950-luvulta tai 1960-luvulta juuri ennen uudistusta.

1947-1953

Rita Bützow, lentoemännän kurssikuva vuodelta 1948. Kuva ja pyöreä kokardi on lahjoitettu Ilmailumuseon kokoelmiin hankkeen myötä.

Evergreenit kävivät haastattelemassa Rita Bützowia, joka on opiskellut lentoemännäksi vuoden 1948 kurssilla. Kuvassa voidaan nähdä päähine (jollaista kokoelmissa ei ole) ja paitapusero, joka oli tuohon aikaan harmaa. Autenttista paitapuseroa ei kokoelmissa ole. Paitapusero yleisestikin ottaen kuuluu niihin puvun osiin, joita on hyvin vähän säilytetty. Todennäköisesti ne ovat kuluneet käytössä, eikä niitä ole ennen mielletty kuuluviksi virkapukukokonaisuuteen.

1953-1958

Aero Oy:n lentoemäntä Christina Laxen kuvattuna DC-3:n portailla Vaasass 1953. Kuva: Finna / SIM.

Virkapuku-uudistus vuonna 1953 toi pukuun pituutta ja hameeseen pitkän kävelylaskoksen eteen ja/tai taakse. Ohjesäännön mukainen paitapusero on ”vaaleanharmaa”. Käyttöyhteydestä riippuen, paitapusero on ollut aivan ylös napitettu tai kaulusten päälle aseteltu. Käyttöön tuli pukukankaasta tehty venelakki, jossa Aeron merkki vasemmalla sivulla.

1958-1962

Ritva Lohi (myöh. von Frenckell) esittelee uudistettua lentoemännän virkapukua Uuden Suomen artikkelissa 24.9.1959

Vuoden 1958 virkapuku-uudistus herätti valtakunnan mediankin huomion, ja oheisen artikkelin kuvateksti ja kuva Ritva Lohesta (myöh. von Frenckell) on erinomaisen informatiivinen. Ritva von Frenckellin puku kuuluu museon kokoelmiin, ja se on klassisen ajan puvusta kokonaisuutena laajin, eli siihen sisältyy takki, hame, venelakki ja mantteli. Puvun kanssa käytetystä paitapuserosta, sukista ja muista asusteista on vain kuvia. Ritva von Fenckellin työura sijoittuu vuosiin 1958-1960, joten puku on mitä todennäköisimmin vuoden 1958 virkapuku-uudistuksessa käyttöön tullut malli. Sitä varhaisempaa tunnistettua kokonaisuutta kokoelmista ei löydy, vaan ulkoasua on päätelty kuvien ja ohjesääntöjen pohjalta. Puvun takki on tyköistuva ja lyhyttä mallia.

Samantyyppisiä, tyköistuvia takkeja museon kokoelmissa on Ritva von Frenckellin lahjoittaman puvun lisäksi kaksi kappaletta, joista jälkimmäisessä myös toppauksia. Koska Uuden Suomen artikkelissa mainitaan, että ”toppaukset ovat poissa”, on mahdollista että toinen kokoelman kappaleista on ajalta ennen vuotta 1958.

Niin se edellisessä bloggauksessa aloitettu tarina saksanpaimenkoirasta. Ilmailumuseon halleissa oli 1980-luvun puolivälissä esillä kaksi mallinukkea virkapuvuissa, ja eräs Evergreeneistä tutorina toimiessaan tuoneensa Finnairin peruskurssilaiset aina tutustumaan niihin. Erään kerran puvut olivat poissa. Selitykseksi oli sanottu, että vartija oli tullut koiran kanssa tarkastamaan yöllistä hälytystä, ja koira oli hyökännyt mallinukkejen kimppuun. Tämän episodin jälkeen mallinukkeja ei ole hallissa nähty, joten virkapukuloiston uutta tulemista saadaan vielä hetki odottaa. Onneksi Finna-tietokannasta voi käydä tutkimassa vanhoja kuvia, ja tämän hankkeen myötä sinne saadaan myös uutta materiaalia. Hankkeessa olemme kartoittaneet myös Kar-Airin pukuja, ja seuraavassa tapaamisessa huhtikuussa on stuerttien pukujen sekä 1960-luvun pukujen vuoro. Seuraa blogia!

Lisätietoja:

Mia Kunnaskari (hankekoordinaattori)
040 736 5683, etu.sukunimi (at) ilmailumuseo.fi