Suomen marsalkka, vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheimin kuolemasta tuli hiljattain kuluneeksi 70 vuotta. Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Sveitsin Lausannessa sunnuntaina 28. tammikuuta 1951.

Entinen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti saatettiin muutamaa päivää myöhemmin haudan lepoon Helsingin Hietaniemeen, mutta hänen kuljettamisensa Suomeen oli monivaiheinen prosessi, johon myös Finnair – silloin Aero Oy:n nimellä – osallistui. Ilmavoimat taas kunnioitti Mannerheimin muistoa ylilennolla hautajaistilaisuudessa.

Artikkeli sisältää harvoin nähtyjä kuvia yksityiskokoelmista. Katso lisää kuvia Mannerheimista museon Finna-kohteista.

Otsikkokuva: Aero Oy keräsi lehtileikekirjan Sveitsiin suuntautuneen erikoislennon vaiheista. Skånska Dagbladetissa 1. helmikuuta 1951 ilmestyneessä kuvassa Mannerheimin arkkua siirretään koneesta Bulltoftan kentällä Malmössä. Suomen Ilmailumuseon kokoelmat.

Matkan valmistelu

Lentokoneet olivat olleet kosmopoliittina tunnetulle Mannerheimille sekä liikkumis- että sodankäyntivälineitä aina Suomen sisällissodasta lähtien. Nimensä historiankirjoihin valkoisen armeijan ylipäällikkö Mannerheim jätti mm. päiväkäskyllään 13. maaliskuuta 1918, jolla hän liitti Thulinin ”Suomen armeijan ilmailutarhaan” ilmavoimien ensimmäisenä lentokoneena. Niin ikään Aero Oy:n liikennelentokoneita hän hyödynsi liikkumisessaan toimiessaan mm. puolustusneuvoston puheenjohtana, yhtiön operoidessa Helsingin Katajanokalta.

Sveitsistä 70 vuotta sitten tullut suru-uutinen otettiin Suomessa vastaan murtuneena: koko Helsinki oli suruliputettu ja marsalkan kuvia oli näyteikkunoissa. Marsalkan hautajaissaatto 4. päivänä helmikuuta oli vaikuttava ja koko maan pysäyttänyt surujuhla, johon osallistui paikan päällä arviolta yli 100 tuhatta ihmistä. Jo ennen tapahtumaa olivat lukemattomat ihmiset käyneet jättämässä jäähyväiset Marsalkalle hänen arkkunsa luona Suurkirkossa.

Mutta ennen kansallista surujuhlaa oli ollut hänen viimeisen lentomatkansa vuoro. Välittömästi Mannerheimin tulleen tiedon jälkeen määräsi valtioneuvosto jalkaväen tarkastajana toimineen kenraali Kustaa Anders Tapolan ja rajavartiostojen päällikön kenraalimajuri Albert Puroman noutamaan hänet haudattavaksi kotimaahan.

Matkan valmistelu alkoi seuraavana päivänä, maanantaina: valtionyhtiö Aeron Douglas DC-3C, rekisterissä OH-LCF, valmisteltiin noutamaan entisen ylipäällikön ruumis Suomeen.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien käytössä ollut C-47A -kone oli myyty Suomen valtiolle vuodenvaihteessa 1947. Vaikka ”Kyytipojaksi” nimetty kuljetuskone muunnettiin seuraavana vuonna sisustaltaan matkustajakoneeksi säilytettiin koneessa edelleen monipuolisia kuljetustarpeita ajatellen rahtiovet – mistä syystä sille lankesi kunnia operaatiossa.

Kone verhoiltiin yhtiön toimesta mustin, seinät ja ikkunat peittänein verhoin sekä varustettiin kukkalaittein.

Lentävä henkilökunta: keitä he olivat?

Koneen kapteeniksi Aero Oy:lta valikoitui yhtiön koneilla jo jatkosodan aikana erikoislentoja lentänyt entinen pommikoneohjaaja Olavi Siirilä. Hän ei ollut virkaiältään Aeron vanhin lentäjä. Luultavaa on, että valinta kohdistui tarkastuslentäjänä toimineeseen Siirilään enemmänkin tehtävään sopivuuden puolesta. Yksi tekijä oli kokemus reitistä: Ilta-Sanomat kirjoitti hänen lentäneen Sveitsin ja Suomen välisen matkan useampaan kertaan.

Muita miehistön jäseniä ja matkustajia yhtiön puolelta olivat lentoperämies Mauri Maunula, lentoemäntä Eivor Könni, sähköttäjä Lauri Miettinen ja yhtiön lentotoiminnan johtaja Jouko Wartiovaara.

Sodasta oli kulunut vasta puolenkymmentä vuotta ja sodanaikaisen ylipäällikön kuljettaminen postuumisti oli kunniakysymys miehistölle, olivathan mainituista henkilöistä lähes kaikki osallistuneet myös sotatoimiin. Esimerkiksi Aero Oy:n perämieskurssille vuonna 1948 tullut Mauri Maunula oli lentänyt jatkosodassa niin Gloster Gladiator- kuin Morane-Saulnier -koneita.

Ajalla ennen VHF-radioiden tuloa ohjaamoihin tarvittiin lentokoneissa yhä erityisiä radiosähköttäjiä pitämään yhteyksiä maa-asemiin. Jo 1930-luvun alussa Merivartiolaitoksessa palvelleella, keväällä 1939 yhtiön palvelukseen tulleella ja sodan aikana radiotiedustelutehtävissä palvelleella Lauri Miettisellä oli pisin kokemus lentoyhtiöstä.

Kohti Sveitsiä – ja takaisin Malmön kautta

Erikoistehtävän saaneet matkustajat ja miehistö nousivat Malmilta ilmaan tiistaiaamuna 30. tammikuuta. Kenraalimajuri Tapolalla oli mukanaan sotaliput, marsalkan turkislakki, kunniamiekka, sauva ja paraatipuku surunauhoineen. Lennon poikkeuksellisuudesta kertoi, että Aeron miehistöllä oli rinnassa kunniamerkit.

Kone lensi tavanomaista lentoreittiä Kööpenhaminaan, mistä jatkettiin Geneveen. Alkumatkallakin oli juhlan aihetta: lentoperämies Maunula sai Tukholman yläpuolella sanoman hänelle ja puolisolle syntyneestä terveestä pojasta, joka nimettiin sittemmin Kaarle Anteroksi marsalkan mukaan.

Puroman ja Tapolan hakiessa arkkua Lausannesta yöpyivät koneen miehistö ja Wartiovaara Genevessä. Arkku nostettiin Aeron koneeseen 50 sotilaan kunniavartioston ja yleisön saattelemana klo 11:n aikoihin paikallista aikaa.

Paineistamaton rahtikone ”Kyytipoika” jatkoi Genevestä matkaansa 2700 metrin korkeudessa Malmön Bulltoftan lentokentälle, johon laskeuduttiin keskiviikkona 31. tammikuuta kymmentä vaille viisi kylmässä, purevassa säässä.

Konetta odotti 200 sotilaan kunniarivistö ja vastassa olivat myös Ruotsin armeijan ja valtion edustajat. Mannerheimin arkku kannettiin sotilaallisin kunnianosoituksin yöksi lentokonehalliin, johon oli rakennettu kynttilöin  ja kukin koristettu kappeli. Hallissa pidettiin yön yli kunniavartiota.

Aamulla arkku saateltiin kunnianosoitusten kera, Porilaisten marssin soidessa takaisin koneeseen. Matka kohti Helsinkiä jatkui aamulla hieman ennen kello kymmentä.

Vastaanotto Helsingin Malmilla

Mauri Maunulan muistikuvien mukaan toiminta Malmössä oli niin nopeata, vieläpä voimakkaan myötätuulen siivittämänä, että laskuun Helsinkiin oltaisiin tultu ennen virallista aikaa.

Koska aikataulusta oli sovittu ja konetta vastassa oli vastaanottoseremonia jätti Siirilä koneen odotuskuvioon Korson majakan ja Malmin välille ja laski ”Kyytipojan” lopulta kiitotiehen minuutilleen kello 14. Vanhempi rouva yleisön joukossa oli todennut: On se ihmeellistä, että tuolta kaukaa Malmöstä ne koneet tulevat ja laskevat ihan minuutilleen tänne.

Vastaanotto Douglas DC-3:n laskeutuessa Malmin kentälle oli juhlallinen. Uusi Suomi -lehden (2.2.1951) artikkelissa kerrottiin, että kentällä

seisoi katse oikeaan käännettynä Maasotakoulun kadettien muodostama kunniakomppania. Siitä hieman eteenpäin, soittokunnan oikealla puolella, olivat kenraalit ja heitä vastapäätä, havutien vasemmalla puolella, viralliset edustajat. Viimeksi mainittujen joukossaan olivat Suomen Marsalkan sukulaiset (…) Niin ikään nähtiin vastaanottajien joukossa Suomen hallituksen ja eduskunnan jäseniä, ulkovaltojen edustajia ja Helsingin kaupungin viranomaisia.

Arkku kannettiin koneesta Aero Oy:n lentoupseerien toimesta jälleen kerran Porilaisten marssin soidessa.

Perämiehenä toiminut Mauri Maunula muisteli vuonna 2012:

Minä en ole koskaan niin raskasta arkkua siirtänyt kuin se oli. Se kävi voimille. Kun ei siinä ollut muita kuin me, mitä siinä oli, Miettisen Lasse, Siirilä, minä ja Wartiovaara. Neljästään siirrettiin se — sinkkiarkku oli siellä sisällä — Eihän tavallinen ruumisarkku ruumiin kanssa niin hirveesti paina.

Tämän jälkeen kahdeksan kenraalia kantoi arkun Narvan marssin tahdissa autoon, sukulaisten sekä valtiovallan ja muiden virallisten edustajien seuratessa heitä. Arkkua autoon siirrettäessä soittokunta soitti Klemetin säveltämän Suomen armeijan surumarssin.

Kenraalimajuri Tapola lausui: ”Ilmoitamme suorittaneemme valtioneuvoston määräyksen tuoda Suomen Marsalkka kotiin”.

Oli ensimmäinen päivä helmikuuta. Edestakainen lento Geneveen oli yhteensä 4400 kilometriä, matka kesti yli kaksi vuorokautta.

Ikimuistoisen lennon jälkeen

Lennolle osallistunut Aeron henkilökunta sai kenraalimajuri Tapolalta myöhemmin kiitokset ”erittäin hyvästä” toiminnasta matkan ajalla. Yhtiö palkitsi miehistön tarjoamalla heille illallisen Seurahuoneella.

Myöhemmin muisteli päällikkönä toiminut Olavi Siirilä lennon olleen kenties mieliinpainuvimman koko vaiherikkaan lentouran aikana. Hän oli mukana yhtiössä yhä seuraavalla vuosikymmenellä, kun lentoliikenteessä siirryttiin suihkukaudelle. Siirilä valittiin Aero Oy:n pääohjaajaksi vuonna 1965. Hän jäi eläkkeelle maaliskuussa 1969. Lentotunteja Finnairilla kertyi yhteensä 15 728. Siirilä kuoli vuonna 1986.

Reilut 25 vuotta yhtiössä liikennelentäjänä palvellut Mauri Maunula jäi Finnairista eläkkeelle 52–vuotiaana vuonna 1973, minkä jälkeen hän toimi vuoden Spear Airissa aina yrityksen konkurssiin saakka. Muun muassa Kone Osakeyhtiöllä sittemmin lentänyt Maunula suoritti viimeisen kaupallisen lennon vuonna 1982. Hän on viimeinen keskuudessamme yhä oleva Mannerheimin Sveitsistä hakenut miehistön jäsen.

Lentoemäntänä lennolla työskennellyt, jo edesmennyt Eivor Könni (v:sta 1951 Lilja) toimi ilmailu-uransa jälkeen muun muassa Tricol Oy:n (aiemmin Kutoma Oy:n) mallisuunnittelun johdossa ja Stockmannin vaatetuspuolen osastopäällikkönä.

Sähköttäjä Lassi Miettinen jatkoi toimenkuvassaan ja venäjää opiskelleena palveli omien sanojensa mukaan vuodesta 1956 lähtien radistina 700:lla Aero Oy:n Neuvostoliiton lennolla. Muun muassa sittemmin lennonselvittäjänä yhtiössä toiminut Miettinen jäi Aerosta eläkkeelle 1967, minkä jälkeen hän toimi vielä kuusi vuotta Merenkulkuhallituksen palveluksessa. Sijoituspaikkana hänellä oli mm. jäänmurtaja Tarmo. Miettinen kuoli vuonna 1989.

Tarina on jatkunut seuraavassa polvessa: niin Siirilän, Maunulan kuin Miettisen jälkikasvu on sittemmin hakeutunut ilmailun pariin – ja ehtinyt jo tahoillaan eläköityäkin.

Sotakoneet ilmassa: Ilmavoimien viimeinen tervehdys Mannerheimille

Ilmailun osalta valtionyhtiö Aero oli täten hoitanut oman osuutensa viimeisessä palveluksessa Mannerheimille.

Hautajaissaaton aikana 4. helmikuuta myös Suomen ilmavoimat kunnioitti edesmennyttä marsalkkaa lentämällä ylilentoja hautajaissaaton yläpuolella. Suoritukset toteutettiin jo jatkosodan aikana palvelleella ja yhä vuonna 1951 suorituskykyisimmällä hävittäjäkalustolla, Messerchmitt Bf 109 -konetyypillä.

Kunnianosoituslennot suoritettiin Malmin lentoasemalta käsin ja niihin osallistui yhteensä 12 konetta kolmesta lentorykmentistä. Näihin lukeutuivat molemmat näihin päiviin kokonaisina säilyneet ”Mersut” (MT-452, MT-507).

Ylilentoja tehtiin hautajaissaaton aikana useampia välillä Suurkirkosta Hietaniemeen. Suurin merkitty lentokorkeus oli 600 metriä, mutta todennäköisesti ylilennot tehtiin matalammalta.

Muiden kokeneiden lentäjien mukana operaatioon osallistunut lentomestari Onni Paronen muisteli myöhemmin, että muodostelma oli varsin väljä: koneiden etäisyys hautajaissaaton kohdalla oli noin 15 metriä eli 1,5 kertaa koneen kärkiväli.

Vuosina 1943 ja 1944 jatkosodan rintamalle tulleet hävittäjät olivat jo lähellä käyttöikänsä päätöstä. Luultavasti tästä johtuen Suomenlahdella kierteli samaan aikaan toinen Messerchmitt-osasto valmiina toimintaan, mikäli vanhoille koneille olisi käynyt jotain.

Hautajaissaaton etenemisnopeus ja Mersun lentonopeus oli sovitettava yhteen sekunnin tarkkuudella, olihan tärkeää että kohtaaminen tapahtui puiston tai aukean paikan kohdalla. Hautajaissaatossa mukana olleet hevoset pelästyivät herkästi kerrostalojen seinistä kaikunutta koneiden ääntä.

Ylilennot ovat tallentuneet tilaisuudesta näihin päiviin säilyneeseen tallenteessa, Yleisradion arkistofilmille.

Lähteet

Finnairin lehtileikearkisto (leikekirja Mannerheimin ruumiin hakemisesta, 1951), Suomen Ilmailumuseo.

Heikki Miettisen haastattelu 2.2.2021.

Helsingin Sanomat 23.11.1958, 18.10.1972.

Hyvärinen, Antti; Klemettinen, Juha; Juutinen, Tapio; Partonen, Kyösti: Kolmosten siivillä – DC-2- ja DC-3 -lentokoneet Suomessa. Vantaa: Suomen Ilmailumuseosäätiö. 2016.

Marsalkka Mannerheimin hautajaiset. YLE:n Elävän arkiston artikkeli, url: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/03/28/marsalkka-mannerheimin-hautajaiset (viitattu 29.1.2021)

Mauri Maunulan haastattelu 13.12.2012, haastattelijana Cingiz Safiulla.

Nisula, Jukka. Marsalkka Mannerheimin hautajaissaattuelento. Suomen Ilmailumuseoyhdistys ry.Feeniks 4/2011.

Taipale, Jaakko. 39 000 tuntia. Helsinki: Oy Spiritus Historiae Ab, 2014.

Tapola, Päivi. Marsalkan kotiinpaluu. Ajatus Kirjat/Gummerus Kustannus Oy, 2010.

***

Artikkelin kuvat ovat Suomen Ilmailumuseon kokoelmasta lukuun ottamatta Wikipedia Commonsia.