
Tutustu Ilmailumuseon koronatallennukseen – ja osallistu omilla COVID-19 -muistoillasi!
- Posted by Tapio Juutinen
- On 22.04.2021
- 2 Comments
- kokoelmat, kokoelmatyö, korona, Korona ja lentoliikenne, vapaaehtoistyö
Samaan aikaan kun koronatartuntojen määrät ovat tasaantuneet ja kesäloma-aika lähenee kovaa vauhtia on pandemian keväällä 2020 lamauttama lentoliikenneala yhä merkittävien vaikeuksien keskellä.
Fintrafficin mukaan Suomen lentoliikenteen alkuvuosi on ollut viime vuoden tavoin poikkeuksellisen hiljainen ja elpymisen merkit ovat olleet vähissä. Alhaisiin matkustajamääriin ovat vaikuttaneet lentoliikenteen rajoitukset. Finnairin kuljettamat ja Finavian lentoasemien kautta kulkevat matkustajamäärät ovat olleet alkuvuodesta vuoden 1985 tasolla. Euroopan ilmatilassa on kuitenkin nähtävissä tietyillä reiteillä jo selvää kasvua, jonka taustavaikuttimena on ollut rokotuskattavuuden nousu maanosassa. (Lentoposti 13.4.2021)
Ilmailumuseo on pyrkinyt dokumentoimaan toimialan vaikeaa tilannetta. Käynnistimme jo vuosi sitten, pandemian vaikutusten iskettyä Suomeen, lentoliikenteen ammattilaisia ja asiakkaita osallistavan Korona ja lentoliikenne -hankkeen.
Saimmekin mukavasti kokemuksia, valokuvia ja muuta aineistoa ihmisiltä etenkin ensimmäisen ”koronakevään” aikana. Huhtikuuhun 2021 mennessä materiaalia on toimittanut 15 lahjoittajaa niin ohjaamo- ja matkustamotyön kuin liikennekoneiden ylläpidonkin puolelta, matkustajia unohtamatta. Oheisessa kuvakollaasissa esimerkkejä saadusta aineistosta – johon lukeutuu myös A350-koneissa käytetty pysäköintipukki.
Osallistavan hankkeen lisäksi museon nykydokumentointitiimi dokumentoi Helsinki-Vantaan porttialueen tilannetta ja matkustajaliikennettä syyskuussa 2020. Aineistoa on jaossa avoimena datana täällä (linkki Finna-palveluun).
COVID-19 -tilanteen pitkityttyä on syytä muistuttaa yhä meneillään olevasta dokumentoinnin tarpeesta historiallisen tilanteen keskellä, haluammehan museokokoelmiin jälkipolvien käyttöön monipuolisen ja puhuttelevan kokonaisuuden käänteentekevästä ajasta. Onko kamerasi tai älypuhelimesi muistikortilla aineistoa, jota haluaisit lahjoittaa museolle? Haluaisitko kirjoittaa kokemuksistasi lentoliikenteen piirissä keväästä 2020 alkaen – olet sitten matkustanut, työskennellyt tai ollut lomautettuna? Tai onko hallussasi esine (käyttötavara tai matkamuisto), joka kuvastaisi poikkeuksellisen hyvin mennyttä vuotta ja kriisiytynyttä liikenteen muotoa?
Jos vastasit johonkin kysymykseen ”kyllä”, ota yhteyttä Ilmailumuseon kokoelmahenkilökuntaan joko intendentti Matias Laitiseen tai amanuenssi Tapio Juutiseen. Yhteystiedot löydät täältä. Kiitos panoksestasi!
Artikkelikuva: Heidi, Aada ja Ella Ruuska lennolla Dubaista Helsinkiin 3.7.2020.
Tutustu museoon tallennettuun kuva- ja esinemateriaaliin

















Edit: 23.4.2021. Korjattu virheellinen kuvateksti Norwegianin matkustamossa otetussa kuvassa ja täsmennetty käsitteen ”blokkiaika” määritelmää.
2 Comments