Artikkelin kirjoittaja: projektisihteeri Sonja Leppänen

Elokuu alkaa vedellä viimeisiään, mikä Malmi ilmailee-projektissa tarkoittaa sitä, että varsinaiset kenttätyöt alkavat pikkuhiljaa vähenemään. Syyskuun lopussa Malmi ilmailee-projektin olisi tarkoitus olla paketissa, mutta sitä ennen kunnioitettava määrä kerättyä aineistoa on vielä käytävä läpi.

Kesä on mennyt nopeammin kuin olisin voinut uskoa. Kun mietin näitä kahta kulunutta kuukautta projektimme parissa, en voi kuin ällistellä, kuinka yhteistyöhaluisia, avuliaita, hyväsydämisiä ja muutenkin mahtavia ihmisiä olen Malmilla tavannut. Juuri tämän ansionsa kenttätyöpäivät nopeastikin vaihtuvissa olosuhteissa ovat yleensä kulkeneet pitkälti omalla painollaan.

Viimeisimpiä tallennuksen kohteitamme Malmilla on ollut mm. laskuvarjohyppyjä tarjoava yritys SkyXperience. Malmin lentokentällä laskuvarjotoimintaa on ollut jo 1960-luvulta lähtien, alun alkaen Suomen Laskuvarjokerhon toimesta. Tällä hetkellä SkyXperience on ainoa Malmin kentällä laskuvarjohyppyjä tekevä yritys. Firma on erikoistunut etenkin tandemhyppyihin, mikä tarkoittaa ettei asiakkaalla tarvitse olla aiempaa kokemusta laskuvarjohyppäämisestä, sillä hän hyppää yhdessä kokeneen hyppymestarin kanssa.

Viime viikolla olin dokumentoimassa kahden ensikertalaisen tandem-kokemusta. Hyppyyn valmistautuminen aloitettiin sisätiloissa yhdessä hyppymestarin kanssa. Ennen hyppyä hyppymestari ja asiakkaat harjoittelevat esimerkiksi oikeaoppista käsien ja jalkojen asentoa vapaapudotuksessa.

Jere Saarijärvi (vas.) ja Saana Palomurto kuuntelivat kun hyppymestari Niclas antoi ohjeita ennen tandemhyppyä.

Varusteet vielä niskaan ja se on sitten menoa.

Briiffaus ei kestänyt kuin ehkä reilu kymmenen minuuttia, kun kaikki jo lähtivätkin reippaasti varjot selässä kohti lentokonetta, ja jäin perään katselemaan kummissani, että noinko pienellä oppimäärällä siitä sitten selviää, ihan ehjänä?

Hyvä on, SkyXperiencen väki kyllä ”varoitti” minua kirjoittamasta mitään juttua, ennen kuin olisin itse kokeillut hyppäämistä, koska kuulemma lajin hienoutta ei voi ymmärtää se, kuka ei ole sitä itse kokeillut. Tätä näkemystä en kyseenalaista lainkaan, mutta ainakaan tällä erää en pistänyt pahakseni pysytellä vain ”ulkopuolisen tarkkailijan” roolissa. Sen verta extremeltä kuulostaa kyllä mielestäni vapaapudotus kolmesta kilometristä 200 kilometrin tuntivauhdilla. Maasta käsin katsottuna lentokoneesta vuoron perään tipahtelevat hyppääjät näyttivätkin aluksi korkeintaan nuppineulanpään kokoisilta.

No täytyy myöntää, että kiinnostus hyppäämiseen ehkä kuitenkin vähän heräsi. Siinä vaiheessa kun koko jengi, eli kaksi hyppymestaria, kaksi asiakasta ja yksi kuvaaja, olivat sulavasti leijailleet taas takaisin maankamaralle, joukon adrenaliinit ja endorfiinit olivat niin käsin kosketeltavia, että ajattelin vähän kateellisena ”Mäkin haluun!”.

Tandemparit ja kuvaaja taas turvallisesti maan pinnalla. Hyppääjiä avustamassa Jere Siimes (vas.).

Mutta ollaanpa nyt realisteja – jos pelkästään taannoinen pikku kierros DC-3:n kyydissä oli minulle kova juttu, niin kuinka saisin ikinä heivattua itseni ulos lentokoneesta kolmen tuhannen metrin korkeudessa? Vain joku pieni reppu selässä?

No, ei sitä koskaan tiedä. Totta puhuen, ammattilaisen kanssa suoritettava tandemhyppy on varmasti turvallisin tapa kokea vapaapudotuksen ja varjon varassa leijailun riemu. Joten saa nähdä. Harkitsen asiaa, mutten lupaa mitään.

Ne puolestaan, joiden ei tarvitse edes harkita, SkyXperiencen sivuille sitten vaan hyppyä varaamaan!

Kuvat: Sonja Leppänen/ Suomen Ilmailumuseo