Suomen Ilmailumuseon 50-vuotiaan ilmailuhistoriallisen näyttely- ja museotoiminnan juhlavuonna luomme katsauksen menneeseen ja suuntaamme kohti tulevaa. Seitsenosaisessa blogisarjassa näkemyksiään avaavat sekä pitkän linjan yhdistysaktiivit että ammatillisen museotoiminnan vastuunkantajat. Sarjan neljä ensimmäistä osaa julkaistiin heinäkuussa ja loput kolme osaa julkaistaan 19.8., 26.8. ja 3.9.2022. Aiemmat osat voi lukea Ilmailumuseon uutisblogista. 

Blogisarjan viidennessä osassa Janne Pauni ja Janne Salonen käyvät läpi Ilmailumuseoyhdistyksen uuden toimintakentän muotoutumista ja ammatillisesti hoidetun Suomen Ilmailumuseon toimintaa yhdistystoimijan silmin katsottuna.

Vastuun siirto Ilmailumuseosäätiölle

Suomen Ilmailumuseon ensimmäinen halli oli avattu vuonna 1981 ja sitä täydentävä toinen halli vihittiin lopullisesti käyttöön 1989. 1990-luvulle tultaessa heikentynyt taloustilanne johti kehitykseen, jonka seurauksena toiminnasta tähän asti vastannut Ilmailumuseoyhdistys ry luovutti museon uudelle 11.11.1996 rekisteröidylle Suomen Ilmailumuseosäätiölle, joka alkoi ylläpitää museota vuodesta 1996 alkaen.

Suomen Ilmailumuseolle on vakiintunut museolain mukainen tehtäväkenttä, johon ilmailuperinteen näyttelytoiminta sekä kokoelmien ylläpitäminen ja kartuttaminen sisältyvät. Vuonna 2020 voimaan tulleen museolain mukaisena vastuumuseona Suomen Ilmailumuseo pyrkii edistämään valtakunnallisesti ilmailukulttuuriperinnön saavutettavuutta sekä kehittää ja tarjoaa yleisöille ja yhteisöille niiden tarpeisiin perustuvia valtakunnallisia palveluita yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Museon kokoelmat ja tietovarannot sekä yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa tukee tätä. Museo toimii ilmailun alalla valtakunnallisena asiantuntijana sekä ylläpitää ja edistää kansainvälisiä yhteyksiä. Museolla on omaa erikoisalaansa koskeva tiedonvälitystehtävä: tiedon ja aineellisen, aineettoman ja digitaalisen kulttuuriperinnön tallentaminen, tietojen saatavuuden edistäminen sekä tietojärjestelmien ylläpitäminen ja kehittäminen. Tehtävien hoitamista varten museolla on koulutuksen saanut ja pätevöitynyt henkilöstö.

Ilmailumuseoyhdistys suuntaa historiaperinnetyöhön

Uudistuksen myötä museon ylläpitämisestä luopunut Ilmailumuseoyhdistys ry voi keskittyä entistä paremmin ilmailun valtakunnalliseen historiaperinnetyöhön, julkaisutoimintaan ja museon vapaaehtoistyöhön sekä kehittyvään ”kaiken kansan” jäsentoimintaan yhteistyössä Suomen kaikkien ilmailumuseoiden kanssa, ilman tiukkaa sidettä vain yhteen museoon. Yhteistyö alan vastuumuseon kanssa on kiinteää.

Ilmailumuseosäätiötä perustettaessa Ilmailumuseoyhdistys ry luovutti pääosan omistuksistaan uuden museosäätiön peruspääomaan. Muita osallisia olivat Vantaan kaupunki, Ilmailulaitos (Finavia), Finnair Oy, Valmet Lentokoneteollisuus Oy (Patria) ja Suomen Ilmailuliitto ry. Ilmavoimat oli hankkeessa mukana, mutta ei voinut allekirjoittaa säädekirjaa, koska ei voinut osallistua peruspääomaan edes muodollisella summalla. Asia ratkaistiin niin, että Ilmavoimat sai paikan säätiön ylimmässä päätöksentekoelimessä edustajistossa. Opetusministeriö ja Liikenneministeriö ilmoittivat, etteivät ne osallistu suoraan, mutta avustuskäytäntö jatkuisi. Aikaisemmin museota avustaneet Helsingin ja Espoon kaupungit eivät osallistuneet ja Rajavartiolaitos vetäytyi hankkeesta. Sovittiin, että säätiö tekee Ilmailumuseoyhdistyksen kanssa sopimuksen yhteistoiminnasta. Käytännössä säätiön omaisuus muodostui museorakennuksesta, museo-omaisuudesta ja kassavaroista.

Ammatillinen museotoiminta alkaa

Kun Ilmailumuseoyhdistys luovutti vastuun Suomen Ilmailumuseon ylläpitämisestä Ilmailumuseosäätiölle, museon ammatillistuminen alkoi. Laman jälkeinen taloudellinen epävarmuus tosin heijastui toiminnassa koko 1990-luvun lopun, ja museo toimi edelleen minimihenkilöstöllä. Tällöin vapaaehtoistoiminnan rooli säilyi edelleen tärkeällä sijalla. Museon toiminnallisuutta parantamaan valmistuivat keväällä 1998 auditorio, kahvio ja kirjasto, jolloin museovieraiden palvelutaso parani ja henkilökunnalle saatiin työtilaa.

Museon laajennusosan käyttöönoton jälkeen toiminta alkoi piristyä. Erikoistapahtumat lisääntyivät ja laajenivat. Aula- ja auditoriotiloihin mahtui aiempaa enemmän vierailijoita. Myös kokouspalvelut paransivat museon taloutta, kun auditoriota alettiin markkinoida yrityksille. Pienen kokoustilan puute oli heti alkuun ongelma, vaikka sotalentäjien perinneklubin Pilvenveikkojen perinnehuoneeksi muutettu entinen museon kahvi- ja kokoushuone paikkasikin kokoustilapuutetta. Kaupallisessa mielessä siitä ei tullut tuloja. Museon suuren kirjastotilan katossa oli nähtävänä lennokkeja, mutta tuloja ei tästäkään tilasta saatu. Sen sijaan, koska aluetta oli vaikea valvoa, havaittiin uusi ongelma: materiaalia alettiin näpistää.

Kahvilapalvelujen kehitys

Myös kahvilatoiminta lähti kehittymään. Taru Laatu-Härö aloitti ammattimaisen kahvilatoiminnan. Museomyymälä oli aluksi lipunmyynnin ja yleisövirran ulkopuolella. Hyvin pian aulakahvilan avaamisen jälkeen myymälä siirrettiin lipunmyynnin yhteyteen I-hallin sisäänkäynnin viereen, jolloin sitä voitiin valvoa paremmin. Lisäksi asiakkaat saatiin tekemään herkemmin ostoksia. Myös alkuperäinen myymälätila (ns. akvaario) muutettiin asiakkaille markkinoitavaksi kokoustilaksi. Nyt oli käytössä kaksi kokoustilaa: 200-paikkainen auditorio ja 20-paikkainen neuvottelutila.

Kahvilatoimintaa vaikeutti alusta asti vähäinen käyttäjämäärä varsinkin hiljaisina arki-iltoina. Tapahtumapäivinä (viikonloppuisin) kahvilatoiminta tuotti liikevaihtosidonnaisena museolle vuokratuloa. Kahvilan asiakasmääräongelma jäi valitettavan pysyväksi. Kahvilatoiminta laajeni arkipäivisin lounastarjontaan, mistä muodostui varsinkin 2010-luvulla keskeinen tulonlähde, ja yrittäjävaihdosten kautta lounasmyynti kasvoi edelleen. Iltaisin kahvila oli kuitenkin kiinni tai museo myi sen tuotteita. Vaikeutta aiheutti kahvilan ja lipunmyynnin sijainti eri paikoissa, jolloin työvoimaa ei voinut hyödyntää tehokkaasti molemmissa toiminnoissa. Vuonna 2021 museo otti kahvilan pitämisen osaksi omaa toimintaansa.

Erikoisnäyttelyissä useita Tiistaikerhon projekteja

Vuodet 1997–2010 olivat erikoisnäyttelyiden kulta-aikaa. Kävijöiden kiinnostus museoon säilyi korkeana, kun vuosittain toteutettiin 2–3 erikoisnäyttelyä. Niillä museo pysyi elävänä. 2000-luvun alussa erikoisnäyttelytilassa aloitettiin entisöimättömien museokoneiden esittely. Keski-Suomen Ilmailumuseosta oli lainassa Hawker Hurricane ja Utista Messerschmitt Bf 109. Erikoisnäyttelyinä on päästy esittelemään myös useita Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon entisöimiä, konservoimia, kunnostamia ja replikoimia ilma-aluksia ja niiden osia, viimeksi keväällä 2022 VL Myrsky-projektia. Erikoisnäyttelymahdollisuuksia on heikentänyt hallin muuttuminen osittain varastotilaksi ja simulaattorimaailmaksi. Erityisesti kokonaisten lentokoneiden esillepano on vaikeutunut.

Museoharrastajien toistuvat vierailukäynnit voivat vähetä, jos tarjolla on vähemmän uutta nähtävää, mutta kaiken kaikkiaan museon kävijämäärät nousivat merkittävästi vuosina 2010–2017 tasolta 24 000 tasolle 40 000 kävijää vuosittain. Myös kävijäprofiili on muuttunut, kun perheitä vierailee enemmän kuin ennen. Museokortin käyttöönotto on myös vaikuttanut museokäynteihin.

Simulaattorit ja varainhankinta

2010-luvulle tultaessa simulaattorien merkitys on korostunut museossa. Niiden tarve on tunnistettu mahdollisuudeksi myös varainhankinnassa. Esimerkkeinä ovat Messerschmitt Bf 109 ja Aztec -simulaattorit, simulaattoritapahtumat ja Finnairin ammattisimulaattorien käytön hyödyntäminen sekä Airbus 320 -simulaattoriyhteistyö tällä vuosikymmenellä. Haaveet omasta lentävästä museokoneesta tai uudesta kaksitasoisesta lentävästä museokoneesta on jouduttu kuoppaamaan.

Tapahtumat ja teemapäivät

Erilaisia tapahtumia oli ammatillistumisen alkuvuosina joka ”aselajille” 1–2 vuodessa. Teemat oli aikataulutettu jo hyvissä ajoin ja julkaistu tapahtumakalenterissa. Tiedettiin tarkkaan, milloin esimerkiksi kirjallisuuspäivä, harrastepäivä, lennokkipäivä tai muu erikoispäivä oli tulossa. Aikataulua noudatettiin, eikä tiloja lähdetty luovuttamaan suunniteltuina tapahtumapäivinä ulkopuolisille edes taloudellisista syistä. Museo osallistui vakituisesti myös ulkoisiin tapahtumiin, kuten pienoismallimessuille ja lentonäytöksiin. Tämä tapahtui usein vapaaehtoispohjalta, jolloin museon omasta pienestä henkilökunnasta vain jokunen osallistui.

Teemapäivien määrä väheni jo ennen korona-aikaa. Esimerkiksi lennokkipäivien kävijämäärät laskivat, eikä tapahtuma tavoittanut enää laajoja harrastajajoukkoja. Korona-aikana museon tiloissa järjestettyjä esitelmäpäiviä siirrettiin verkkoon. Lentonäytöksiin ja muihin messu- ja yleisötapahtumiin museo on osallistunut vaihtelevasti, mutta osaan säännöllisesti. Tällaisia ovat olleet muun muassa lapsimessut, pienoismallimessut Model Expo ja Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös. Suomen Ilmailumuseon järjestämä Suomi 100 -tapahtumien kävijämäärähuippuun noussut Kaivari 2017 lentonäytös saavutti jättiyleisön, mutta työllisti myös museon henkilökuntaa. Lentonäytöksen järjestäminen vuosittain vaatii mittavat panostukset ja oman henkilökunnan, eivätkä vuosittaiset lentonäytöstapahtumat synny museohenkilökunnan oto-työnä.

Henkilöresurssit ja vastuukysymykset

Vuosikymmenien aikana museotoiminnassa on ollut paljon merkittäviä henkilöitä. Yleensä aktiiviaikaa on kertynyt 10–15 vuotta varsinaisissa työtehtävissä tai hallitus-, edustajisto- ja vapaaehtoistehtävissä, kuten esimerkiksi Tiistaikerhossa. Mukana on ollut hyviä talous- ja toiminnanjohtajia. Ihan kaikilla ei ole ehkä ollut tehtävissä vaadittavaa varmuutta, on tavoiteltu omaa asemaa tai valitettavasti joskus jopa omaa etua. Museon johto ja henkilökunta sekä yhteistyökumppanit tarvitsevat hallinnolta sitoutunutta tukea ja kumppanuutta. Ilmailumuseosäätiön hallinnossa johdonmukaisuutta haittaa tehtävän kausiluonteisuudesta seuraava jatkuvuuden puute. Pitkäjänteistä kehittämistä ajatellen yhdistystoiminnassa on ollut parempi pysyvyys.

Ilmailun valtakunnallisen erikoismuseon rooliin nimeäminen toi Suomen Ilmailumuseolle uusia tehtäviä. Taloudellisia resursseja niihin vastaamiseen ei saatu samassa tahdissa. Varsinkin säätiöitymisen ensimmäiset 15 vuotta olivat taloudellisesti hyvin vaikeita aikoja, kun pahimmillaan museossa oli töissä vain 2–3 henkilöä tarpeen ollessa vähintään 10 henkilön jatkuva työllistäminen, kuten jo 1970-luvulla oli arvioitu. 2010-luvulla taloudellinen tilanne parantui ja museon valtionapuosuus sekä Vantaan kaupungin tuki ovat parantuneet mahdollistaen uuden henkilöstön palkkaamisen. Myös taloudenpito on kehittynyt ammattimaisemmaksi, jolloin tiedetään tarkemmin, mistä tuloja saadaan ja mihin varoja voidaan käyttää.

Viimeisimmän museolain uudistuksen myötä Suomen Ilmailumuseo nimettiin ilmailuperinteestä vastaavaksi valtakunnalliseksi vastuumuseoksi. Uuden aseman ja lisätehtävien perusteella museon saamaa avustusta korotettiin. Samaan aikaan vuosina 2020–2022 koronapandemia aiheutti museolle pitkäaikaisia sulkuja, jotka johtivat kävijämäärän pienenemiseen. Tulomenetyksien tasoittamiseksi museo sai valtiolta koronatukea.

Näyttely-, kokoelma- ja varastotilat hakevat edelleen ratkaisuja

Alijäämäinen talous on ollut museoalalla jatkuva haaste. Kaikkea tarvittavaa rahoitusta ei saada omalla toiminnalla, avustuksilla eikä lahjoituksilla. Tämä johtaa henkilöstön niukkuuteen, mutta myös vakavaan tilaongelmaan. Näyttely- ja varastotilojen puute on ollut ilmailumuseotoiminnassa keskeisenä ongelmana alusta alkaen. Ongelma on todettu myös vuosien 2013 ja 2020 ilmailumuseoselvityksissä. Jos tilaa olisi enemmän, nähtävänä ja kokoelmissa voisi olla huomattavasti nykyistä suurempi määrä materiaalia. Tilanpuutteen vuoksi Suomen Ilmailumuseo on joutunut luopumaan useista ilma-aluksista. Yli 80:en ilma-aluksen kokoelmaa on jouduttu supistamaan osin rankalla kädellä poistamalla ja palauttamalla varsinkin Puolustusvoimilta säilytyssopimuksella olleita ilma-aluksia. Tämä voi heikentää museon mahdollisuuksia vastata kaikkiin kävijäodotuksiin. Ammatillistumiseen liittyen museo siirtyi aikaisemmasta harrastajaorganisaation laajasta erikoisosaajajoukosta suppeaan omaan henkilökuntaan.

Kokoelmapolitiikan osalta on tultu päätöksentekomalliin, jossa ”kaikki säästetään” periaatteen sijasta käytetään määrättyjä kriteereitä objektien arvon määrittelemiseksi. Pystytäänkö kaikki säilytettäväksi tarjotun materiaalin ilmailuperinnearvot punnitsemaan riittävän laaja-alaisesti?  Muodostuuko käytettävissä oleva tila tai paremminkin sen puute ratkaisevaksi, jolloin läheskään kaikkea tarjolla olevaa ei museo voi ottaa vastaan säilytettäväksi.

Uuden oman tai ilmailumuseoiden yhteisen kokoelmakeskuksen aikaansaaminen on noussut tilakysymyksessä ratkaisuvaihtoehdoksi, mutta kumppanihaku tässä asiassa ei ole toistaiseksi edennyt. Vesivehmaan lentokentällä säilynyt sotien aikainen lentokonehalli museokokoelmineen on ollut alusta alkaen osa ilmailumuseotoimintaa. Suomen Ilmailumuseo hallinnoi sen käyttöä vuodesta 1997 vastaten esimerkiksi vakuutuksista. Käytännön toiminta on kuitenkin jäänyt Lahden Ilmasillan vastuulle, mikä on korostunut sen muututtua oikeustoimikelpoiseksi rekisteröidyksi yhdistykseksi. Hallin säilyminen vaatii omistajalta jatkuvia ylläpitotoimenpiteitä. Kun Asikkalan kunta osti lentokentän rakennuksineen 2015 ja seuraavana vuonna 2016 halli tontteineen siirtyi Ilmailumuseosäätiö omistukseen, paikka nousi yhdeksi kokoelmakeskuksen sijoitusvaihtoehdoksi.

Tontin vuokraus päättymässä

Suomen Ilmailumuseon tontin maanvuokrasopimus on ollut useaan otteeseen katkolla. Sopimusta on jatkettu, kun muuta vaihtoehtoa rahoituksineen ei ole löytynyt. Epävarmuus on johtanut vuodesta 2010 nykyisten rakennusten kunnon heikkenemiseen, kun kiinteistöomistuksen on ajateltu ennen pitkää päättyvän. 2020-luvulle tultaessa kiinteistökorjauksista on jouduttu pitkälti luopumaan. Vaikka rakennusten rungot olisivat hyvässä kunnossa, lattiat, tekniikka ja eristykset sekä energianhallinta olisi uusittava. Tontin omistajan kannalta tontin saaminen tuottavampaan käyttöön olisi toivottavaa. Vuodesta 2022 alkaen Finavia perii museotontista vuoteen 2028 asti jatkuvan vuokrasopimuksen mukaista maanvuokraa. Ilmailumuseosäätiö on valinnut toimintalinjaksi vanhasta museosta luopumisen ja siirtymisen uuteen museorakennukseen. Hanke on saanut nimekseen Uusi Ilmailumuseo.

Seuraava blogikirjoitus käsittelee ammattimuseon ja museoharrastajien suhdetta ja hahmottelee ystäväyhdistystoiminnalle tulevaisuuden tehtäviä.

Museonjohtajina ovat toimineet:
Yrjö Toivanen, vt. museonjohtaja 1992–1993, museonjohtaja 1993–2009
Matias Laitinen, vt. museonjohtaja 2010–2012, viransijaisina Janne Salonen, Henri Äijälä ja Raimo Makkonen
Markku Kyyrönen, 2013–2018
Pia Illikainen, 2018–

Edustajiston puheenjohtajat:
Erkki Pitkänen 1996–2008
Petteri Nissillä 2008–2019
Ben I. Björkqvist 2019–2020
Janne Salonen 2021–

Hallituksen puheenjohtajat:
Pertti Jokinen 1996–2004
Tapani Mäkinen 2004–2008
Raimo Makkonen 2008–2013
Sami von Wehrt 2014–2019
Jarkko Konttinen 2019–

Artikkelikuva: Ilmailumuseosäätiön säädekirjan allekirjoitustilaisuus 22.3.1996. Pertti ja Orvokki Kuortin kokoelma via Ilmailumuseoyhdistys.

Kirjoittajat

Janne Pauni, eversti (evp) oli mukana ilmailumuseon rakennustalkoissa 1970-luvulla ja toimi myös museon valvojana sekä ensimmäisenä arkistonhoitajana. Hän on Ilmailumuseoyhdistyksen edustajana Suomen Ilmailumuseosäätiön hallituksessa vuodesta 2019 alkaen ja Ilmailumuseoyhdistyksen hallituksen jäsen vuodesta 2021 alkaen. Muita tehtäviä: sotalentäjien perinneklubi Pilvenveikkojen puheenjohtaja ja Ilmavoimien Kiltaliiton jäsenlehti Pilven Veikon päätoimittaja.

Janne Salonen on toiminut museolla viikonloppupäivystäjänä ja tuntityöntekijänä 1995–2001. Hän on Ilmailumuseoyhdistys ry:n pääsihteeri 2001–2009, toiminnanjohtaja 2009–2010, puheenjohtaja 2011–, Suomen Ilmailumuseosäätiön hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja 2010–2014, edustajiston jäsen 2015–2017 sekä 2019–. Museon vt. johtaja 28.1. –30.4.2011. Erityisenä kiinnostuksen kohteena MiG-21 koneet ja tekniikka Suomessa. Lahden Ilmasillan hallituksen jäsen 2018–, puheenjohtaja 2019–. VL Myrsky entisöintiprojektin projektijohtaja, Caravelle-projektin projekti johtaja. Östergötlands Flyghistoriska Sällskap – ÖFS (Flygvapenmuseum vänner) ja Svensk Flyghistorisk Förening SFF jäsen.