Kohti Uutta Ilmailumuseota

Suomen Ilmailumuseo aloitti toimintansa Helsinki-Vantaan lentoasemalla käytävänäyttelynä 1972. Ensimmäinen oma näyttelyhalli avattiin osoitteessa Tietotie 3 (Vantaa) syyskuun 24. päivänä vuonna 1981. Vuosien aikana museon toiminta on laajentunut ja hallien määrä kasvanut. Tietotie on saanut uuden ilmailuhistoriallisen nimen Karhumäentie, ja Aviapoliksen alue kasvaa vauhdilla. Museo on sijainnut vuokratontilla, jonka sopimus päättyy viimeistään vuonna 2028.

Museo on siis väistämättä muuton edessä, eikä pelkästään vuokra-ajan päättymisen vuoksi. Tämän päivän museot ovat monipuolisten palvelujen tarjoajia, ja toiminnalle tarvitaan ajanmukaiset tilat. Vantaan kaupunki perusti syksyllä 2019 työryhmän, jonka tavoitteena on kartoittaa Uudelle Ilmailumuseolle sopiva sijainti ja tilaratkaisu. Suuria uutisia luvassa jo vuonna 2020!

Muutos Uudeksi Ilmailumuseoksi on ollut pitkään vireillä. Tällä sivulla kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi: suunnitelmista, luopumisista, uusista yrityksistä. Kun vauhtiin päästään, tulemme keskustelemaan erityisesti siitä, mitä Uusi Ilmailumuseo on meille kaikille. Katseemme on kirkkaasti tulevaisuudessa ja haluamme saada aikaan parhaan mahdollisen Uuden Ilmailumuseon yhdessä kaikkien museon ystävien kanssa. Juuri Sinä voit olla mukana tekemässä Uutta Ilmailumuseota.

Lisätietoja hankkeesta: museonjohtaja Pia Illikainen, p. 044 239 5030
Seuraa somessa: #uusiilmailumuseo

Ilmailumuseoyhdistys ry tukee suomalaisia ilmailumuseoita ja sillä on keräys Uusi Ilmailumuseo -hankkeelle: lue lisää.

Miksi Uusi Ilmailumuseo?

Miksi tarvitsemme uudet museotilat?

Pikainenkin käynti nykyisessä Ilmailumuseossa tuo hyvin esille tarpeemme uusille tiloille. Saamissamme asiakaspalautteissa nousee hyvin usein esille tilojen ahtaus ja kylmyys. Samaan aikaan saamme todistaa kuinka ilmailu ja ilmailun historia mielenkiintoisine henkilöineen ja tarinoineen kiinnostavat ihmisiä. Nykyiset tilat eivät mahdollista uutta näyttelysuunnittelua ja sen takia moni kiinnostava tarina jää kävijältä kuulematta ja kokematta.

Museotilamme Karhumäentiellä Vantaan Aviapoliksen alueella ovat auttamattomasti ikääntyneet, ahtaat ja toimimattomat. Päänäyttelyhallit ovat lämmittämättömät, mikä tekee olosuhteista epäsuotuisat niin museoesineille kuin kävijöillekin. Tämän lisäksi säätiömme omistamat rakennukset sijaitsevat vuokratontilla, jonka vuokrasopimus päättyy vuonna 2028.

Tutustu uutisointiin Ilmailumuseon tilanteesta >>

Rahankeräys Uusi Ilmailumuseo -hankkeelle >>

Uusi Ilmailumuseo

Uusi Ilmailumuseo on Suomen Ilmailumuseon pitkäaikainen uudistushanke, joka on pitänyt sisällään erilaisia vaihtoehtoja Ilmailumuseon tilaongelman ratkaisemiseksi.

Ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2012 ja 2013 kartoitettiin mahdollisuuksia peruskorjata ja laajentaa museon nykyisiä tiloja. Toisessa vaiheessa Aviapoliksen asemanseudun suunnittelun edistyttyä museolle aukeni alkuvuodesta 2014 mahdollisuus vaihtoehtoisten sijaintien selvittämiseen.  Tuolloin vaihtoehdoksi nousi kokonaan uusi museorakennus nykyisen museon naapurikortteliin. Hanke ei kuitenkaan edennyt. Kolmannessa vaiheessa syksyllä 2017 museolle tarjoutui vaihtoehdoksi sijoittaa toimintansa jo olemassa olevaan kiinteistöön Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä. Cargo-vaihtoehdossa oli paljon hyvää, kuten sijainti, investoinnin kohtuullisuus ja mahdollisuus kehittää museotoimintaa uudella konseptilla. Tämäkin hanke päättyi. Tällä hetkellä käynnissä oleva neljättä vaihetta suunnitellaan Vantaan kaupungin vetämässä työryhmässä.

Hanketyö on nyt jakautunut kahteen selkeästi erilliseen osaan. Uusi Ilmailumuseo -hanke tarkoittaa uutta museokeskusta. Kokoelmakeskushanke tarkoittaa ilmailun kansallisen kokoelmakeskuksen perustamisesta. Nämä hankkeet etenevät nyt eriytettynä.

Ilmailumuseon toimintakertomus 2018

Tule yhteistyökumppaniksi

Näetkö yrityksesi osana kansainvälistä tapahtuma- ja kulttuurikeskusta kehittyvällä ja kasvavalla Aviapoliksen suuralueella? Uusi Ilmailumuseo on osa uudenlaista konseptia, joka tarjoaa paikan viihtymiselle, kohtaamiselle ja kokemuksille.

Hankkeen yhteistyökumppanihaku on nyt käynnissä!

Kerromme mielellämme Uuden Ilmailumuseon eri mahdollisuuksista.

Tiedustelut: museonjohtaja Pia Illikainen, p. 044 239 5030, pia.illikainen@ilmailumuseo.fi

Uusi ilmailumuseo

Lue blogikirjoituksia Uudesta Ilmailumuseosta

Uuden suunnittelua muutoksen ja tuntemattoman keskellä

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 01.10.2020
Uusi Ilmailumuseo -blogi kertoo Uuden Ilmailumuseon suunnittelusta paikan päältä – pysy jaksolla! Viime keväänä kaikkien elämään tuli uusi, yllättävä, pakottava asia. Moni tuttu juttu, rutiini, suunnitelma ja toive myllääntyi täysin. Millaista on suunnitella ja edistää museohanketta koronakurimuksessa? Syvällisten pohdintojen äärelle päätyi museonjohtaja Pia Illikainen Suomen Ilmailumuseosta – mitä ajatuksia tilanne herättääkään? Muutos on muistutus Keväällä […]
Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo – jännitys tiivistyy

  • Kirjoitti Valeri Saltikoff
  • Päiväys: 17.06.2020
Uusi Ilmailumuseo -blogi on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen – pysy jaksolla! Vantaan Sanomat otsikoi (13.6.): Uutta Ilmailumuseota ehdotetaan elvytyskohteeksi – Kaupunginjohtaja: Hanke voidaan käynnistää heti. Vähän aikaisemmin Lentoposti paljastaa (10.6.): Suomen Ilmailumuseon Uusi Ilmailumuseo -hankkeella kaksi uudiskohdevaihtoehtoa. Miten tähän on tultu, siitä kertoo näyttelypäällikkö Valeri Saltikoff Suomen Ilmailumuseosta – sama Valeri, joka odotti uraltaan ehkä jotain muuta, […]
Lue lisää

Vahvasti vantaalainen

  • Kirjoitti Mia Kunnaskari
  • Päiväys: 24.02.2020
YLE haastatteli Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljasta ja museonjohtaja Pia Illikaista Suomen Ilmailumuseon tilanteesta tammikuussa 2020. Museo tiedotti jo edellisvuoden lopulla Vantaan kaupungin perustaneen työryhmän, jossa etsitään museolle uutta sijaintia Vantaalla. Viljanen kuvaili, että museon nähdään hyvin vahvasti kuuluvan Vantaalle. Seutulan kenttä, nykyinen Helsinki-Vantaan lentoasema, avattiin vuonna 1952 kesäolympialaisia varten. Nykyisin Helsinki-Vantaan lentoasema on Suomen suurin […]
Lue lisää

(Uusi) Ilmailumuseo oppimisen tilana

  • Kirjoitti Tiia Fynes
  • Päiväys: 07.11.2019
Millainen paikka museo on oppimisen tilana – ja mitä museossa opitaan? Perinteisesti museot on nähty näyttelyiden ja opastusten tarjoaman tiedon ja tarinoiden kautta. Näiltä odotetaan nykyisin yhä enemmän näyttävyyttä ja syvyyttä. Opetussuunnitelman uudistustyö on haastanut sekä opettajat että museolehtorit hakemaan uusia muotoja oppimiseen. Ilmailumuseo on ilmailuun liittyvien ilmiöiden asiantuntija, ja tarjoaa eväitä monialaiseen oppimiseen. Uuden […]
Lue lisää

Kuka haluaa Ilmailumuseota eniten?

  • Kirjoitti Mia Kunnaskari
  • Päiväys: 12.08.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogiSuomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta. Kyllä-äänet johtavat kirkkaasti, kun Vantaan Sanomat kysyi “Pitäisikö Suomen Ilmailumuseon jatkaa toimintaansa Vantaalla?”. Ilmailumuseon keväisen Kumppanihaun myötä melkein 20 kuntaa ja kaupunkia on ilmaissut mielenkiintonsa joko museon tai kokoelmakeskuksen sijoittamisen suhteen. Nykyiset tilat eivät mahdollista toiminnan kehittämistä. […]
Lue lisää

Kumppanihaku työvaiheessa

  • Kirjoitti Mia Kunnaskari
  • Päiväys: 03.06.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogiSuomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.   Ilmailumuseo kutsui kevään Kumppanihaussa kaikki aiheesta kiinnostuneet yhteiseen esittelytilaisuuteen 24.4.2019. Äänessä olivat nyt niin museoasiantuntijat kuin museon henkilökunta, ja keskustelu jatkuin pienpöydissä eri aiheiden parissa. Näiden museotreffien jälkeen Ilmailumuseo ja kumppaniehdokkaat ovat siirtyneet kahdenkeskisiin keskusteluihin. Tavoitteena […]
Lue lisää

Ilmailumuseon vetovoimaisuus

  • Kirjoitti codeless
  • Päiväys: 18.04.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta. Ilmailumuseon vetovoimaisuus esiin Suomen Ilmailumuseo käynnisti kaikille avoimen Kumppanihaun ratkaistakseen museon tulevan sijoittumisen ja toimintakonseptin. Kumppanihakuun lähdimme, sillä mielestämme Suomen Ilmailumuseon potentiaali ja vetovoimaisuus eivät pääse nykyisellään esille. Museon tila-ahtauden ja nykyisen vuokrasopimuksen edessä siintävän päättymisen […]
Lue lisää

Museot ovat mahdollisuus!

  • Kirjoitti Valeri Saltikoff
  • Päiväys: 05.04.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta. Muutoksen tuulet avaavat mahdollisuuksia Suomen Ilmailumuseo on muutoksen edessä – museon nykyinen maanvuokrasopimus päättyy lähivuosina. Museo etsii toimintaansa soveltuvia, noin 6.000 – 10.000 neliömetrin toimitiloja, sekä tiloja alan toimijoiden yhteiselle kokoelmakeskukselle. Me museolla haluamme nähdä Uusi […]
Lue lisää

Kohti valoisaa tulevaisuutta

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 11.03.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogiSuomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta. Minua pyydettiin viime viikolla puhumaan Lahden Ilmasillan jäseniltaan aiheesta Suomen Ilmailumuseo tänään ja tulevaisuudessa. Samasta aiheesta lupauduin kertomaan myös museon vapaaehtoisille hieman aiemmin.  Tulevaisuus on aihe, jota olemme viime aikoina paljon pyöritelleet ja pohtineet eri kanteilta. Viime […]
Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo kiinnostaa mediaa

  • Kirjoitti Mia Kunnaskari
  • Päiväys: 26.02.2019
Uusi Ilmailumuseo -blogiSuomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.   Loppuvuodesta 2018 Uusi Ilmailumuseo -hanke joutui jarruttamaan suunnittelua. Sitä tehdään edelleen pitkäjänteisesti yhteistyökumppaneiden kesken työryhmissä ja työhuoneissa, ja tavoitetila on selvä. Ilmailumuseo tarvitsee tulevaisuuteen kurkottavat, yleisöä monipuolisesti palvelevat, ainutlaatuisten kokoelmien käsittelyyn ja esittelyyn sopivat tilat. Tilakysymys […]
Lue lisää

Ilmailumuseon uudistamisen lyhyt oppimäärä

  • Kirjoitti codeless
  • Päiväys: 31.12.2018
Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta. Tammikuussa 2012 huomasin aivan sattumalta Suomen Ilmailumuseon kotisivuilla työnhakuilmoituksen. Museo haki projektipäällikköä uudistamaan tilojaan. Tuo näytti läppärin ruudulla yksinkertaiselta tehtävältä. Säätiön silloisen hallituksen juuri käynnistämä museon uudistushanke oli toivorikkaasti nimetty ”SIM 2015”.  Kun sitten aloitin museolla […]
Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo -hankkeelle on avattu rahankeräys

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 17.12.2018
Rahankeräys Uusi ilmailumuseo -hankkeelle Suomalaisia ilmailumuseoita tukeva Ilmailumuseoyhdistys ry on avannut rahankeräyksen, jonka tavoitteena on tukea Uusi Ilmailumuseo -hankkeen toteutumista. Rahankeräyksen tavoitteena on kerätä kaksi miljoonaa euroa Suomen Ilmailumuseon Uusi ilmailumuseo -hankkeen tueksi. Keräysluvan myöntämishetkellä 13.12.2018 Suomen Ilmailumuseo tavoittelee muuttoa Finnair Cargon entisiin tiloihin Helsinki-Vantaan lentoaseman ykkösterminaalin läheisyyteen. Muuttoon tarvitaan viisi miljoonaa euroa, josta valtio […]
Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo mediassa

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 29.11.2018
Uusi Ilmailumuseo -hanke on ollut  viime aikoina laajasti esillä mediassa. Seuraavat mediat ovat uutisoineet aiheesta: Helsingin uutiset 27.11.: Ilmailumuseo muuttaa – kiinnostaako Malmi? Vantaan Sanomat 23.11: Ilmailumuseon paikaksi ehdotetaan Tamperetta – “Keskustelu on avoinna siihen suuntaan” Yle 21.11.: Aviapolis jyrää ilmailumuseon Vantaalla – päätyvätkö museokoneet romuksi? Yle TV-uutiset 21.11. Aamulehti 20.11.: Suomen Ilmailumuseo etsii uutta […]
Lue lisää

Suomen Ilmailumuseo neuvottelee uusista tiloista

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 08.11.2018
Suomen Ilmailumuseosäätiö neuvottelee parhaillaan museon sijoittumisesta Helsinki-Vantaan lentoaseman välittömään läheisyyteen entisen rahtiterminaalin tiloihin, osoitteessa Rahtitie 1. Kiinteistön omistaa LAK Real Estate Oy. Ilmailumuseo on pitkään etsinyt ratkaisua tilaongelmaansa. Museon nykyiset tilat ovat ikääntyneet, ahtaat ja toimimattomat. Päänäyttelyhallit ovat lämmittämättömät, mikä tekee olosuhteista epäsuotuisat niin museoesineille kuin kävijöillekin. Uusi tila mahdollistaisi Ilmailumuseon kehittämisen aivan uudella konseptilla […]
Lue lisää

Kiinni menneessä – ja katse kohti horisonttia!

  • Kirjoitti Tapio Juutinen
  • Päiväys: 03.08.2018
Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.   Häviääkö alan perustyö Uuden Ilmailumuseon myötä? Kollegani Pia ja Valeri ovat jo aiemmissa bloggauksissaan avanneet Uuden Ilmailumuseon luonnetta, mahdollisuuksia ja näyttelyihin liittyviä kysymyksiä. Ilmailumuseon kokoelma-amanuenssina sivuan kirjoituksessani paitsi omaa toimenkuvaani (kokoelmatyö), myös ilmailuhistoriaa koskevia laajempia […]
Lue lisää

Mitä nähtävää uuteen Ilmailumuseoon tulee?

  • Kirjoitti Valeri Saltikoff
  • Päiväys: 20.07.2018
Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.   Mitä nähtävää uuteen Ilmailumuseoon tulee? Tuleeko tämä tai tämä lentokone uuteen perusnäyttelyyn? Pääseekö lentokoneiden sisälle? Tuleeko toiminnallisia näyttelykohteita, joihin saa koskea? Pääseekö lentämään simulaattoreilla? Tuleeko uutta näyttelytekniikkaa? Tällaiset kysymykset nousevat usein esiin, keskustellessa uudesta Ilmailumuseosta […]
Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo koukuttaa

  • Kirjoitti Pia Illikainen
  • Päiväys: 06.07.2018
  Uusi Ilmailumuseo -blogi Suomen Ilmailumuseo on historiansa suurimman muutoksen edessä. Tässä blogissa kerromme matkastamme Uudeksi Ilmailumuseoksi. Lue lisää hankkeesta.   Uusi Ilmailumuseo koukuttaa   Punainen postilaatikko Kolme vuotta sitten vaihdoin taidemuseon ilmailun maailmaan ja aloitin työni Suomen Ilmailumuseossa. Tarkkailin ympäristöä uteliaana ja uusin silmin. Kävi kuten ensitreffeillä – huomio kiinnittyy helposti treffikumppanin ulkoiseen olemukseen. […]
Lue lisää
X