Kolmosten siivillä -virtuaalinäyttelyssä voi astua koneen 3D-mallin sisään ja tutustua DC-3 -koneen sisätiloihin 360-kuvan avulla sekä siviili- että sotilasasussa. Koneiden monet käytöt paljastuvat virtuaalinäyttelyssä kerrottujen tarinoiden, videoiden ja kuva-aineiston myötä. Näyttely on Suomen Ilmailumuseon, Suomen Ilmavoimamuseon ja Ilmailumuseoyhdistys ry:n yhteinen, ja se on saanut rahoitusta Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä.
Kolmosten siivillä -virtuaalinäyttely
Yli 80 vuotta ilmaa siipien alla
Saab Finland Oy:n virtuaalinäyttely Yli 80 vuotta ilmaa siipien alla on katsaus Saabin pitkään ja innovaatioita täynnä olevaan ilmailuhistoriaan. Yli 80-vuotisen taipaleensa aikana yhtiö on valmistanut yli 5 500 lentokonetta ja yli 15 eri lentokonetyyppiä niin sotilas- kuin siviilikäyttöön.
Samansisältöinen näyttely oli nähtävillä museon erikoisnäyttelyiden Välihallissa ajalla 6.3.-31.12.2021. Näyttelyn tuottivat yhteistyössä Saab ja Suomen Ilmailumuseo. Museon perusnäyttelyssä ovat nähtävillä Saab Safir- ja Draken-koneet, ja lisäksi museolla on yleisökäytössä vapaasti oleva Draken-hävittäjäsimulaattori.
Vuoden 2019 joulukuussa Saab tuki Ilmailumuseon toimintaa 50 000 eurolla.
Pääsiäistervehdyksiä keräilijän kokoelmista 9.4.-31.5.2020
Tuula Heikkola (1945-2019) oli laskuvarjohyppääjä, valokuvaaja ja myöskin postikorttikeräilijä. Suomen Ilmailumuseo otti syksyllä 2019 vastaan edesmenneen Heikkolan kokoelmalahjoituksen, jossa pääosassa on noin 800 laskuvarjoharrastuksesta kertovan valokuvan otos. Aineisto sisältää myös paljon muuta mielenkiintoista – muun muassa noin 700 ilmailuaiheista postikorttia.
Keväällä 2020 museolla suunniteltiin Avia-kabinettin Heikkolan keräilyharrastuksesta kertovaa, pääsiäisaiheisiin postikortteihin keskittyvää näyttelyä. Pandemiarajoitusten vuoksi näyttely toteutettiin verkossa, ja se oli nähtävillä 9.4.-31.5.2020. Toteutukseen liittyi myös Haaga-Helian oppilastyö AR-sovelluksen käytöstä.