
Yhteishengen nostatusta digitaalisesti
- Posted by Mia Kunnaskari
- On 11.05.2020
- 0 Comments
Suomen Ilmailumuseo järjestää Kansainvälisen digitaalisen museoviikon (11.-17.5.2020) aikana kyselyjä, pienimuotoisia tiedonkeruita, arvontoja ja kiinnostavaa tarinankerrontaa digitaalisilla alustoilla. Viikon jokaiselle päivälle on oma teema, ja kattoteema on #yhteishenki, #togethernessMW.
Yhteishenki ja toisista välittäminen auttaa jaksamaan vaikeina hetkinä ja kriisitilanteissa. Koronakriisi on osunut kipeästi sinne, missä ihmiset ovat tottuneet olemaan yhdessä: päiväkoteihin, oppilaitoksiin, työpaikoille, ruokailun ja viihtymisen tiloihin, hoitolaitoksiin, harrastuksiin, ikäihmisten yhteistoimintaan, kirjastoihin, teattereihin, museoihin… Samat paikat ovat eturintamassa digiloikanneet parhaansa mukaan erityksessä olevien ihmisten koteihin.
Edelleen liian moni jää digimaailmassa syrjään taitojen tai laitteiden puutteiden vuoksi, mutta monella tapaa digitaaliset alustat ovat olleet koronakriisissä avuksi. Pienetkin koululaiset ja myös päiväkoti-ikäiset on pyritty tuomaan yhteen digin kautta. Taide ja kulttuuri antavat myös etänä aineksia tilanteen ymmärtämiseen ja suhteuttamiseen, ja virkistävät mieltä. Erilaisten yhteisöpalvelujen kautta on tanssittu ja laulettu, jumpattu ja venytelty, itketty ja naurettu, kokattu edullista koronaruokaa, tarjottu apua ja otettu sitä vastaan, rakennettu siltoja menneen ja tulevan välille. Parhaimmillaan alustat ovat onnistuneet luomaan uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Oletko miettinyt, miten juuri sinä voisit auttaa sellaista, joka ei pääse mukaan digimaailmaan? Voisitko soittaa tai kirjoittaa kirjeen?
Digitaalista museoviikkoa on järjestetty vuodesta 2014
Kansainvälistä, digitaalisille alustoille keskittyvää museoviikkoa vietetään nyt kuudetta kertaa. Viikon aikana nostetaan esiin museosisältöjä ja toimitaan yhdessä sosiaalisen median alustoilla niin kansainvälisten kuin paikallisten yleisöjen keskuudessa. Viikkoa tukevat UNESCO ja Europa Nostra.
Jokaiselle viikonpäivälle on oma teemansa ja, kun digimaailmassa ollaan, ristikkomerkillä merkityt aihetunnisteensa (hashtag). Maanantaina teemana on #sankarit, #HeroesMW. Päivä omistetaan kaikille niille urheille yksilöille, jotka taistelevat COVID-19 virusta vastaan. Tiistain teema on kulttuuria karanteenissa, #CultureInQuarantineMW. Ehkä sinäkin olet jo nähnyt #karanteenitaidetta – mitä ilmailuhenkinen karanteenitaide voisikaan olla?
Keskiviikkona palataan kattoteemaan #yhdessä, #togetherMW. Teema on kunnianosoitus kollektiivisuudelle ja yhteisille ponnisteluille, joita tarvitaan globaalien haasteiden selättämiseksi. Torstain teema on #museohetket, #MuseumMomentsMW. Päivän aikana sopii jakaa museomuistoja. Perjantain teema on #ilmasto, #climateMW. Ilmastokriisi oli ykköspuheenaihe ennen koronakriisiä, eikä se tietenkään ole kadonnut mihinkään. Osallistu siis keskusteluun ilmastonmuutoksesta ja lentoliikenteestä!
Lauantain teema on #teknologia, #TechnologyMW. Teknologian avulla on aina ratkottu kriisejä ja autettu ihmisiä. Teknologian parhaat puolet pehmentävät koronakriisiä. Viikon viimeisenä päivänä, sunnuntaina, teemana on #unelmat, #dreams. Unelmoidaanko yhdessä Uudesta Ilmailumuseosta, jossa ollaan läsnä lähellä ja kaukana, paikalla ja etänä, elävästi ja digisti?
Seuraa Suomen Ilmailumuseon digitaalista museoviikkoa Facebookissa, jonne keskitämme pidemmät tarinat ja arvonnat. Ajatuksia, muistoja ja ideoita voi jakaa myös Instagramissa ja Twitterissä. Digi dii digi digi digi dii!
0 Comments