Yksi maailman vanhimmista ilmapuolustushaaroista
Ilma-aseen kehitys muutti sodankäynnin luonnetta 1900-luvulla. Vastaitsenäistyneen Suomen puolustusvoimienkin alaisuuteen perustettiin lentojoukot jo vuonna 1918 – yksi maailman vanhimmista ilmapuolustushaaroista viettää ensi vuonna omaa satavuotisjuhlaansa. Aselajin nimeksi vakiintui vuodesta 1919 virallisesti ilmailuvoimat, ja vuodesta 1928 alkaen puolustushaaraa on kutsuttu Suomen ilmavoimiksi.
Suomen ilmavoimien historia juontaa juurensa Suomen sisällissotaan. Ruotsalainen aatelismies ja seikkailija, kreivi Eric von Rosen lahjoitti valkoiselle armeijalle palveluskäyttöön Thulin D -tyyppisen lentokoneen. Kone luovutettiin 6.3.1918, jota pidetään ilmavoimien perustamispäivänä. Ilmavoimien vuosipäivää vietetään edelleen 6.3.
Ilmavoimien varhaiset vuodet
Ilmavoimat oli Suomen itsenäistyessä uusi ilmiö, joten puolustushaaran toiminta jouduttiin käynnistämään tyhjästä. 1920- ja 1930-luvuilla puolustushaaran suuntaa haettiin useilla eri kehitysohjelmilla, usein ulkomaisia asiantuntijoitakin konsultoiden. Alun vesilentopainotteisesta toiminnasta siirryttiin maakoneisiin, ja keskusteltiin ajan hengen mukaisesti painotuksesta hyökkäävien pommikoneiden ja puolustavien hävittäjäkoneiden välillä. Etenkin alkuvuosina määrärahat olivat tiukassa, mikä vaikutti muun muassa kehityssuunnitelmien toteutukseen ja kalustohankintoihin.
Alkuvuosikymmenten kehitystyö joutui äkilliseen koetukseen marraskuussa 1939, talvisodan syttyessä. Etenkin talvisodan alkuvaiheessa pahasti alivoimaiset ilmavoimat keskittyi hävittäjäpuolustukseen ja tiedusteluun – kalustotilanteen kehittyessä sodanaikaisten hankintojen myötä suoritettiin myös pommitusoperaatioita, erityisesti jatkosodan aikana. Hävittäjätorjunnassa taitavat suomalaislentäjät ja uudenaikaiset taktiikat osoittautuivatkin menestyksekkäiksi, ja onnistuivat alivoimaisinakin tuottamaan vastustajalle mittavia tappioita, ja estivät vastustajaa saavuttamasta ilmatilan hallintaa.
Sotien jälkeen
Pariisin rauhansopimus 1947 asetti merkittäviä rajoitteita Suomen ilmavoimille. Ilmavoimien vahvuus rajattiin 60 taistelukoneeseen ja 3000 henkilöön, ja pommikoneet sekä ohjukset kiellettiin. Lisäksi Ilmavoimat kärsi sotien jälkeen resurssipulasta, ja kylmän sodan jännitteiden kiristyessä Suomen asema puolueettomana valtiona vaikeutti muun muassa kalustohankintoja. Ilmavoimat sai vasta 1950-luvulla korvattua sodanaikaista hävittäjäkalustoaan Britanniasta hankituilla suihkukoneilla, mutta hankitut konetyypit eivät olleet kansainvälisesti kilpailukykyisiä, ja koneita saatiin hankittua vain niukasti. 1960-luvulla Ilmavoimien kalusto pääsi kansainvälisen kehityksen tasolle Neuvostoliitosta hankittujen modernien MiG-21 -hävittäjien myötä. Ilmavoimien nykyinen, amerikkalaisista F/A-18 Hornet -hävittäjistä koostuva kalusto hankittiin 1990-luvulla, ja se on määrä korvata vuoteen 2030 mennessä.
Ilmavoimien organisaatio on muuttunut historian varrella useaan otteeseen. Nykyisen organisaation juuret ovat vuoden 1952 Puolustusvoimien uudelleenjärjestelyssä, jossa sodanaikaiset lentorykmentit muutettiin lennostoiksi. Jyväskylän Tikkakoskella sijainneesta 1. lennostosta tuli sittemmin Hämeen lennosto, Porissa sijainneesta 2. lennostosta Satakunnan lennosto ja Utissa (sittemmin Kuopion Rissalassa) sijainneesta 3. lennostosta Karjalan lennosto. Lisäksi vuoden 1952 uudistuksessa Lentosotakoulu Kauhavalla muutettiin Ilmasotakouluksi ja Tampereella sijainnut Lentovarikko Ilmavoimien varikoksi. 1970-luvun siirto-ohjelmassa Ilmavoimien esikunta siirtyi Helsingistä Tikkakoskelle, josta Hämeen lennosto puolestaan siirtyi Rovaniemelle muuttuen Lapin lennostoksi. Lisäksi Satakunnan lennosto siirtyi pääosin Porista Pirkkalaan, ja Ilmavoimien teknillinen koulu Kauhavalta Kuoreveden Halliin. Viimeisimmässä, 2010-luvun puolustusvoimauudistuksessa Kauhavan ja Kuoreveden yksiköt lakkautettiin, ja Ilmavoimien koulutustoiminta keskitettiin Jyväskylän Tikkakoskelle, Ilmasotakouluun. Lisäksi Satakunnan lennostoon keskitetään kuljetus- ja yhteyskoneita sekä koelentotoimintaa, ja lennoston hävittäjät sijoitetaan Rissalaan ja Rovaniemelle.
Nykyään Ilmavoimat vastaa Suomen ilmapuolustuksesta ja alueellisesta koskemattomuudesta, sekä osallistuu tarvittaessa kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Ilmavoimissa työskentelee yli 2000 sotilas- ja siviilihenkilöä, ja puolustushaara kouluttaa vuosittain noin 1300 varusmiestä.
Suomalaisen ilmailun suunnannäyttäjä
Ilmavoimilla on ollut keskeinen vaikutus suomalaisen ilmailun kehittymiseen myös laajemmassa mittakaavassa. Itsenäisyyden alkuvuosina ilmailuvoimat oli ainoa ammattimaisesti ilmailua harjoittanut organisaatio Suomessa, ja vuoden 1919 asetuksessa ilmailusta – Suomen varhaisimmassa ilmailulaissa – ilmailuvoimien esikunta nimettiin kaikkea Suomen ilmailua valvovaksi viranomaiseksi.
Aselajin johtohenkilöt vaikuttivat myös kaupallisen ilmailun ja yleisilmailun kehitykseen – muun muassa nykyisen Suomen Ilmailuliiton edeltäjällä, Suomen Ilmapuolustusliitolla, oli tiiviit suhteet ilmavoimiin. Ilmavoimat oli muun muassa 1930-luvun vaihteeseen saakka ainoa lentäjäkoulutusta järjestänyt taho – esimerkiksi Aero Oy:n (nykyisen Finnairin) liikennelentäjillä oli käytännössä 1950-luvulle saakka järjestään sotilaslentäjätausta. Myös suomalaisen lentokoneteollisuuden historia liittyy tiiviisti ilmavoimiin. Ilmailuvoimien alaisuuteen perustettiin vuonna 1920 lentokonetehdas Helsingin Suomenlinnaan. Tästä kehittyi aikanaan Valtion Lentokonetehdas, josta sittemmin tuli osa Valtion Metallitehtaita (Valmet Oy). Nykyään Valtion Lentokonetehtaan perintöä jatkaa 1990-luvulla perustettu ilmailu- ja puolustusteollisuuskonserni Patria Oyj.
