Kirjasto ja arkisto

Ilmailutiedon aarreaitta

Kirjasto

Museon kirjastoon (sekundäärilähteet) on kolmen vuosikymmenen kuluessa kerätty monipuolisesti sekä siviili- että sotilasilmailuun liittyviä julkaisuja. Kokoelmiin kuuluu noin 16 000 nidettä. Lisäksi museon kirjastokokoelmaan kuuluu merkittävä määrä aihepiirin aikakauslehtiä.

Kirjastoon on pyritty keräämään Suomessa painetut ilmailuun liittyvät julkaisut. Lisäksi kirjastolla on edustava otos ulkomailla painettua suomalaista ja ulkomaista ilmailua käsittelevää kirjallisuutta.

Arkisto

Museon asiakirja-arkistossa (primäärilähteet) on lentoyhtiöiden ja ilmailualan yritysten arkistomateriaalia, ilmailuyhdistysten arkistoja sekä ilmailijoiden henkilöarkistoa kuten lentopäiväkirjoja. Arkiston tekniseen materiaaliin kuuluvat mm. lentokoneiden piirustukset, huolto- ja lentokäsikirjat sekä konepäiväkirjat.

Merkittävä osuus asiakirja-arkistosta koostuu eri ilma-alustyyppeihin sidoksissa olevista, valmistajan käyttäjille (liikenneyhtiöt, Suomen ilmavoimat) toimittamista ohjekirjoista. Manuaaleja on koskien niin ilma-aluksen rankoja kuin osia.

Sekä Suomen Ilmailuliitto että Finnair Oyj ovat määritelleet Suomen Ilmailumuseon pääasialliseksi historian tallentajakseen. Arkistomateriaalia asiakirja-arkistossa on yhteensä noin 1500 hyllymetriä.

Kirjastossa vierailu

Kirjasto ei ole vapaasti tutustuttavissa, vaan pääsy museon kirjastoon järjestetään etukäteisvarauksesta. Museon lehtikokoelmaan asiakkaalla ei ole pääsyä ollenkaan, vaan kokoelma-amanuenssi tuo pyynnöstä tarvittavat nimikkeet tutkittavaksi.

Kirjastoasiakkaan käytössä on monitoimilaite kopioiden ottamista varten. Asiakkaalla on vastuu voimassa olevan tekijänoikeuslainsäädännön kunnioittamisesta kopioiden käytössä.

Kirjastokokoelmasta ei ole vielä kattavaa sähköistä luettelointia. Tiedonhaku tapahtuu voimassa olevien kirjaston sääntöjen ja luokitusjärjestelmän mukaan.

Tiedonhaku asiakirja-arkistosta

Myöskään museon asiakirja-arkistoon ei asiakkaalla ole pääsyä, vaan kokoelma-amanuenssi tuo pyynnöstä asianomaiset aineistot tutkittavaksi.

Arkistomateriaalin kohdalla museo ottaa huomioon voimassa olevan henkilötietolain vaatimukset liittyen henkilötietojen suojaamiseen. Päätökset materiaalin antamisesta tutkijalle tehdään tapauskohtaisesti, riippuen mm. käyttötarkoituksesta.

Arkistoluetteloita on saatavissa valikoiduista arkistoista.

Arkisto- ja valokuvakokoelmien käyttö

Museon asiakirja-arkisto ja kirjasto ovat avoinna tutkijoille ainoastaan etukäteisvarauksesta ma-pe klo 10-16. Originaaliaineistoa ei lainata museosta ulos, vaan tutkijoita pyydetään käyttämään digikameraa tai museon monitoimilaitetta kopioiden ottamiseen.

Kun haluat sopia käynnistä museolla, ota yhteyttä kokoelma-amanuenssi Tapio Juutiseen tai intendentti Matias Laitiseen.

Kirjasto- tai arkistopalvelun käyttö on maksullista. Suppeasta, alle puoli tuntia kestävästä tiedonhausta ja aineiston toimittamisesta tutkittavaksi ei veloiteta.

Arkisto - näytteitä

Klikkaa kuvaa avataksesi isompaan kokoon

Lentomatkustus
image

1950-luvulla Aeron koneissa jaettu matkustamoflyeri

Julisteet
image

Aeron 1930-luvun juliste

Julisteet
image

Suomen ilmailuliiton lennokkijuliste

Lentokoulutus
image

Lentolippu, lentokoulu Sääski

Liikennelentokoneet
image

Aeron loadsheet vuodelta 1955.

Kuvat
image

Aeron kuva-albumi

X